Koululaulun uudet kujeet

Miten saa tavallisen lukiolais- tai yläkouluryhmän kokeilemaan, mitä outoja, erilaisia ääniä heistä löytyy (siis musiikintunnin kontekstissa - muutenhan sitä ääntä kyllä löytyy...)? Tätä olen useinkin pohtinut ja pyrkinyt kehittelemään nimenomaan "matalan kynnyksen" harjoituksia, jotka kuitenkin johtaisivat yhteiseen musiikilliseen toimintaan. 

Löysin (ainakin itselleni) tuoreen lähestymistavan äänenkäyttötapojen tutkimiseen nuoren kollegan, Annika Tepposen, pitämän tunnin kautta. Annika sovitti U2:sen kappaleen "With or Without You" vokaalistemmoille ja äänitti nämä stemmat GarageBandille, stemmalaulun tueksi. 

Hänen aluksi esittäessään ideansa olin hieman epäileväinen: lähtevätkö opiskelijat mukaan? Jotkut lukion mu1- ryhmät kun saattavat olla kovin hiljaisia laulamisen osalta, osa on laulanut viimeksi 7:luokalla, osa arastelee isossa ryhmässä opiskelijoita, joita eivät tunne, ryhmän ilmapiiri ei ehkä vielä ole rakentunut riittävän luottamukselliseksi jne. 

Tunti oli käytännössä erittäin mielenkiintoinen ja idea loppujen lopuksi hyvinkin yksinkertainen, mutta eipä olisi ensimmäisenä tullut itselle mieleen! Laulustemmat ja soundit olivat niin selkeitä ja sopivan helppoja, että opiskelijat innostuivat rohkeasti kokeilemaan. 

Innostuin itsekin asiasta ja tein seuraavanlaisen vokaalitaustan GarageBandilla Imagine Dragonsin kappaleeseen "Demons":

Demons GB - vokaalitausta

Äänityksessä käytin omaa puhelintani. Pistin korvanapit päähän ja äänitin pelkistetysti puhelimen mikkiä käyttäen. Stemmojen sovittamiseen ja äänittämiseen meni aikaa noin 30 minuuttia. AutoTunea ei myöskään ole käytetty, mutta pitäähän omassa tekemisessä pientä eloa kuuluakin, ei mitään turhia hifistelyjä!

Biisin perussointukierto on helppo ja tuttu:    A    E    F#m    D 

Aivan aluksi äänitin "bassostemman". Laulun kannalta muunsin bassokulun menemään E/G# kautta, se tuntui äänenkuljetuksellisesti loogisemmalta. Käytin äännettä "Gyng". Kokeilin myös "Dyn", mutta se ei äänitettynä kuulostanut tarpeeksi napakalta. 

Seuraavaksi äänitin "1. kitaran" ja nasaalia "waw waw" äännettä käyttäen. Kolmas stemma oli "2. kitara, siinä rintaäänellä "wii wii". Ylimmässä stemmassa tavoittelin jousimaista soundia, mutta kyllä välillä lähinnä saha tuli mieleen. Äänteenä "haa" hönkäilyä eli huokoista äänenkäyttöä. Ainakin tavoittelin.

Viimeisenä äänitin "rummut" eli beatboxasin ja se on itselleni melko uusi aluevaltaus: nyrkki suun eteen "mikiksi" ja aspiroidut p-k-ts-k- konsonantit. Muistin helpottamiseksi opiskelijoille voi antaa muistisanaksi "pahkasika".

Käytännön harjoittamisessa ryhmä jaetaan siis osiin.  Jos jollekin ryhmälle 4- ääninen satsi on hankala tai ryhmä on pieni, voi toisen "kitarastemman" jättää pois. GB on siitä helppo, että eri stemmat saa kuulumaan raita kerrallaan, joten se auttaa stemman harjoittamisessa.

Siinä vaiheessa, kun kaksi stemmaa tai useampi yhdistetään, tausta voi pyöriä aivan rauhassa, ja kas: ope on vapaa soittimesta kulkemaan ryhmän luota toiselle tukemaan, tsemppaamaan ja innostamaan!

Opiskelijat kiertävät karusellimaisesti stemmasta toiseen. Jokainen kokeilee siis jokaista stemmaa. Yksi tai useampi opiskelija voi myös laulaa melodiaa harjoitetun sointutaustan päälle. Ja kun homma alkaa toimia, niin taustanauhahan kannattaa siinä vaiheessa kokeilla häivyttää kuuluvista.

Kokemus oli todella positiivinen. Aluksi opiskelijat hieman ihmettelivät heille erilaista tapaa lähestyä laulamista, mutta kaikki kokeilivat kaikkea. Opiskelijoista tuli myös vapaaehtoinen solistiryhmä. Tehtävän tavoite oli saavutettu: opiskelijat saivat kokeilla erilaisia tapoja tuottaa ääntä lauluryhmä-toiminnan kautta.

Varsinainen oivallus tapahtui aivan yhtäkkiä kesken harjoittelun: me teemme yhdessä musiikkia! Jokainen "stemma" on osa soivaa kudosta. Tätä ei opiskelijoiden tarvinnut ilmaista ääneen, vaan sen huomasi tekemisen intensiivisyydestä ja kuuli soinnin aukeamisesta.

CC@Pixabay

Alkuperäinen idea työtavasta ja tehtävän rakentamisesta on Annika Tepposen. Olen saanut Annikalta luvan kertoa aiheesta tässä blogissa.

Millainen näyttely sinun soivista muistoistasi tulisi?

Kävin yhden opiskelijaryhmän kanssa kurssin viimeisen tunnin lopuksi tutustumassa Hakasalmen huvilan Musiikkia! - Kaupungin soivat muistot - näyttelyyn.

Huvilassa oli hiljaista puolen päivän aikaan ja opiskelijoilla oli aikaa rauhassa kuunnella näytteitä ja tutustua kaupunkilaisten musiikkikokemusten muuttumiseen aikojen saatossa.

Näyttely oli toteutettu multimediakokonaisuudeksi: siellä oli kuuntelunäytteitä, videoklippejä sekä testejä, joihin sai osallistua.

Näyttelyyn oli rakennettu vanha luokkahuone, jossa pystyi myös suorittamaan laulukokeen ja sai myös siitä numeron! Laulukoelauluksi vailikoitui "Lentäjän poika" ja arvosana tietenkin kiitettävä!

Entä miltä koulun luokkahuoneessa näytti "ennen vanhaan"?

Erilaisia vanhoja aparaatteja, gramofoneja, fonografeja, radioita tallentimia ja muita näyttelyssä löytyi myös. Pohdimme opiskelijoiden kanssa, että kuinka monta biisiä mahtuu nykyään kännykkään (vähän aikaa sitten mp3- soittimeen, iPodiin)? Kuinka monta "savikiekkoa" olisi tarvinnut sellaista musiikkimäärää varten - ja kuinka ison talon niiden säilyttämiseen...?

Tietyt paikat Helsingissä ovat myös legendaarisessa maineessa ja näyttelyssä löytyi kunnianosoitus useammallekin niistä. 

Musiikki liittyy läheisesti myös tanssiin. Tanssiin liittyviä kuvia ja jopa opetusvideoita löytyi näyttelystä runsaasti: Aira Samulinin tanssitunteja, vanhoja breakdancen SM-kilpailutallenteita, wanhojen- tanssikuvia  yms. 

Yksi mielenkiintoisimmista tiloista oli pimeä huone, jossa pystyi valitsemaan haluamansa tanssin. Isolle valkokankaalle ilmestyi tällöin hymyilevä henkilö, joka näytti kyseisen tanssin perusaskelkuviot, musiikki soi ja eikun tanssimaan! Pukeutuminen tietysti tyylinmukaan.

Disco - Staying Alive

Minua puhuttelivat äänimaisemat sekä ihmisten muistot ja heidän antamansa merkitykset musiikille ja erilaisille tapahtumapaikoille. Jotkut muistot jaan itsekin: laulukokeet, rockluola, pelottavat punkkarit, kirkkomusiikki, kasettinauhuri, wanhat tanssit...

Ajattelin hyödyntää näyttelyä viimeisen jakson ilmiöpohjaisella projektikurssilla, osana vaikuttamisen kokonaisuutta. Olen monena vuonna saanut kuulla uusien opiskelijoiden musiikillisesta taustasta musiikillisen elämäkerran kautta. Nyt ajattelin korvata tuon elämäkerran  Mu1-kurssin opiskelijoille tehtävällä: millaisia sinun soivat muistosi ovat? Millaisia ovat merkittävimmät musiikilliset kokemuksesi ja niiden tapahtumapaikat?

Tehtävän alustuksena teemme näyttelyyn vierailun ryhmän kanssa, jonka jälkeen jokainen suunnittelee oman "näyttelynsä" verkkoportfolion muodossa omista soivista muistoistaan. Kollaasin tulee sisältää kuvaa, ääntä ja tekstiä, oman valinnan mukaan myös videoleikkeitä ym. paikoista ja tilanteista, jotka ovat omien musiikkimuistojen kannalta merkittäviä.  

Voihan tietysti käydä niinkin, että 2015-luvun pääkaupunkiseudun lukiolaisen merkittävimmät musiikilliset muistot tulevat Youtubesta tai muista streaming-palveluista. Sekin kertoo suuren tarinan.

                     Kuvissa näkyviltä opiskelijoilta on saatu lupa kuvien käyttöön tässä blogissa.

Gamelan - seikkailu keskellä koulupäivää

Indonesian suurlähetystössä Helsingin Kuusisaaressa on mystinen huone täynnä metallofoneja, gongeja ja rumpuja. Huoneeseen astutaan ilman kenkiä, soittimen ääreen istutaan lattialle pienen lattiatyynyn päällä. Soittimet ovat Gamelan- instrumentteja ja uskomatonta, mutta totta: ne eivät ole näyttelyesineitä, vaan niitä pääsee soittamaan itse!

Kävimme lukion Mu3-kurssin päätteeksi tutustumassa Gamelan- musiikkiin sekä jaavalaiseen varjoteatteriperinteeseen. Oppaanamme tähän ihmeelliseen maailmaan toimi Reijo Lainela, joka on tehnyt väitöskirjan aiheesta.

Jokaisen soittimen edessä oli pieni nuottiteline ja nuotti. Nuottikuva oli tosin hyvin erilainen kuin mihin länsimaisessa perinteessä olemme tottuneet.

"Kebo Giro", jota opiskelemme, kertoo matkasta ja kulkemisesta ja sitä esitetään hyvin usein esimerkiksi häissä hääparin saapuessa. "Buka" on intro, jonka soittaa soolona "Bonang barung"- gongisarja. Pisteet ovat taukoja ja ympyröity merkki on jakson päätös, jota korostetaan suuren gongin iskulla. 

Kunkin soittimen oma soittotapa ja stemma on (tässä harjoittamassamme kappaleessa) suhteellisen helppo, sen sijaan yhteissoittoon päästessämme musiikin todellinen luonne tulee esiin ja iskee vaikeus. Rytminen ajattelutapa on hyvin erilainen kuin länsimaisessa 4/4 poljennossa. Gamelan- musiikissa painotus sijoittuu "tahdin" loppupuolelle ja tätä painopistettä ennakoidaan monella eri tavalla, mm. synkopoiden. 


Yhteissoitto vaatikin opiskelijoilta melkoista keskittymistä.

Huoneessa olevat varjoteatterihahmot - paha punakasvoinen demoni ja pienempi kokoinen, mutta kiivas sankari - ovat erityisen kiinnostavia.  

Varjoteatterinuket on tehty biisonin nahasta, joka on käsin koristeltu ja maalattu. Arvokkaimpia nukkeja parkitaan ja tehdään useita vuosia. Varjoteatterikulttuuriin liittyvä symboliikka, äänenkäyttö hahmojen luomisessa sekä musiikin ja draaman välinen yhteys olivat todella mielenkiintoisia: siinä vaiheessa, kun oppaamme demonstroi hahmoja äänellään, olisi huoneessa voinut kuulla höyhenen putoavan matolle, tunnelma oli suorastaan maaginen!

Rytmisen erilaisuuden lisäksi meille Väinämöisen seuraajille ja tasabeatin tallaajille vaikeuksia tuotti lootusasento. Jalkoja teki mieli oikoa moneen otteeseen, joku ei session päätyttyä tainnut juuri tuntea omia polviaan. 

Sitten kuulimme, että varjoteatteriesitykset kestävät 9 tuntia putkeen, ja koko sen ajan soittajat istuvat lootusasennossa...

Miltä soittomme sitten kuulosti? Tässä pieni näyte harjoitusvaiheesta. (Näyte on äänitetty kännykällä Garage Bandilla ja Saron Demungin vierellä, eli pääteema on hyvin kuultavissa, sen sijaan kauemmat soittimet, esim. iso gongi, eivät erotu kovin selvästi.)

Mietin siinä itsekin oikeaa rytmiikkaa tavoitellessani, miltä tämä mahtaa asiaan perehtyneeltä kuulostaa? Tavoitammeko ideaa ensinkään?

Hieman aavistelen, että jäimme melko kauas siitä varsin monivivahteisesta ja satoja vuosia vanhasta perinteestä, mitä jaavalainen yhteistaideteos parhaimmillaan voi olla. Ehkä kuitenkin koimme häivähdyksen jostakin maagisesta, toisenlaisesta musiikillisesta todellisuudesta mikrointervallien maailmassa? Elämys? Aivan varmasti!

                   Kuvissa näkyviltä opiskelijoilta on saatu lupa kuvien käyttöön.

Mitä yhteistä on salamalla ja arpeggiolla? Ilmiöpohjaisuus musiikin opetuksessa

Kumpi on tärkeämpi: kysymys vai vastaus?

Tätä mietin, kun kuuntelen isän keskustelua lastensa kanssa kaupan jonossa. Suunnilleen esikouluikäinen poika kertoo asiaa eskarista, mihin isä alkaa kertoa mielipiteitään. Poika kuuntelee ja nyökyttelee, mutta keskustelu tyrehtyy. En voi välttää miettimästä, miten paljon enemmän tuo kyseinen isä olisi saanut tietää lapsensa ajatusmaailmasta ja kokemuksista, jos olisi osannut kysyä oikeita kysymyksiä.

Tässä murroksessa, jossa koulu tällä hetkellä elää - tietotekniikka, pedagogiikka, oppimaan oppiminen - on myös pitkälti kysymys hyvästä kysymyksestä. Kysymyksen asettelu voi johtaa oivallukseen. Se voi johtaa ratkaisun etsimiseen, matkaan, jonka kautta oppiminen tapahtuu kuin huomaamatta. Kysymys voi johtaa jonkin uuden lähteille ja oman ratkaisun löytämiseen - viedä jopa pidemmälle kuin kysyjä alun perin tarkoitti. Kysymys voi herättää motivaation ja halun löytää ratkaisu.

CC@Pixabay

Perinteisessä opettaja - oppilas- ajatuksessa lähdetään liikkeelle usein siitä, että opettaja kertoo oppilaalle vastauksen: romantiikka oli n. 18050-1920, romantiikan ajan tyylipiirteet olivat nämä ja nämä, romantiikan ajan säveltäjiä olivat Tsaikovski, Wagner ja Chopin. Romantiikan ajan musiikki kuulostaa tällaiselta. Kitaraotteita otetaan näin. Rumpukompin voi oppia näin. Yhdessä musisoidaan näin. Orkesteria johtaa kapellimestari.

Sitten oppilas kysyy: "Miksi? Miten tämä liittyy minun elämääni, tarpeisiini, tulevaisuuteeni?" Ja se se vasta onkin viisas kysymys.

Ilmiöpohjaisessa pedagogiikassa pyritään pääsemään oppimisen nirvanaan eli oivallukseen, auttamaan opiskelijaa itse löytämään asiayhteyksiä arjen ja opitun välille, ratkaisemaan ongelmia, ymmärtämään kuulemaansa/ näkemäänsä/ lukemaansa syvällisemmin.

Mikä musiikissa on olennaista? Mitä musiikki on? Mitä ovat musiikin peruselementit? Miten ne muuttuvat eri aikakausina ja eri tyyleissä? Miten kuuntelen musiikkia? Miten teen itse musiikkia? Mitä yhteyksiä koulumusiikilla on minun vapaa-aikaani? Miten musiikki liittyy muuhun oppimaani? Mikä on minun suhteeni musiikkiin?  Miten musiikki liittyy maailmankaikkeuteen?

Mitä yhteistä on salamalla ja arpeggiolla?

Tulevaisuuden (musiikin)opetuksessa opettajan rooli muuttuu yhä enemmän ohjaavaan suuntaan. Ohjaaja järjestää tilanteita, joissa oppimisen on mahdollista tapahtua ja asiayhteyksien syntyä.

Onko tässä mitään uutta? Eikö moni opettaja olekin jo luonnostaan suunnannut opetustaan tähän suuntaan? Varmasti hyvä opettaja on huomannut kysymyksen valtavan voiman? Onko tässä kyse "keisarin uusista vaatteista"?

On melkoisen pelottavaa rakentaa pedagogiaa kysymyksen varaan. Mitä, jos (haluttua) vastausta ei löydykään?

Luovuuteen ja luovaan ajatteluun liittyy aina se riski, kaaoksen mahdollisuus. Veikkaisin, että taito- ja taideaineiden opettajille "hallittu kaaos" onkin tuttu käsite. Behavioristisen oppimiskäsityksen toteuttajalle tai perfektionistille se on hyppy pelottavaan tuntemattomaan.

Musiikin opetuksessa tämä pedagoginen suuntaus tarkoittanee tulevaisuudessa ja paraikaa tapahtuvassa OPS-työssä sitä, että musiikin tunneilla tehdään entistä enemmän omaa musiikkia ja yhteisprojekteja muiden aineiden kanssa. Siitä, että toistetaan valmista esikuvaa ja yritetään saada se kuulostamaan samalta kuin iTunesissa, siirrytään yhä enemmän oman tuottamisen puoleen. Sovelletaan tietoja ja taitoja käytäntöön.

Sävellyttäminen, improvisoiminen ja muut luovat työtavat ovat työkaluja, joihin musiikkikasvatuksessa ja musiikin opettajien koulutuksessakin kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. Yhteistyö muiden oppiaineiden kanssa on ehkä perinteisesti tarkoittanut musikaalia ja kevätjuhlia, mutta se voi myös olla totutusta poikkeavaa: lukion musiikin ja fysiikan yhteisprojekti äänen synnystä tai musiikin ja sähkön suhteesta, psykologinen musiikkivideo, filosofinen musikaali tai jopa kertomus lajien synnystä.

CC@Flickr

Ainedidaktiikkaa vai silmänkääntötemppuja

"Olisin kaivannut enemmän konkreettisia vinkkejä, että esim. jos teen tai sanon näin, niin ne tekevät sitten niin."

Olen useampana vuonna toiminut ohjaavana opettajana Sibelius-Akatemian opetusharjoittelijoille ja aina nämä pari kevättalven harjoitteluviikkoa ovat olleet intensiivisiä, keskustelevia ja antoisia. Olen saanut tarkkailla omia ryhmiäni eri perspektiivistä, seurata erilaisia tapoja opettaa musiikkia ja uudentyyppisiä lähestymistapoja, esimerkiksi kitaransoittoon, teknologian mukaanottoon sekä äänenkäytön opetukseen.

Lisäksi olen saanut lisää inspiraatiota omaan työhöni, tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut aina niin tärkeitä sijaiskontaktejakin - ne "vanhat" kun tuppaaavat valmistumaan ja työllistymään vuosien mittaan.

Tänä keväänä minulla oli myös erittäin kiinnostava ja haastava tilaisuus sijaistaa Sibelius-Akatemian Ainedidaktiikka 2:n opettajana. Pääsin katsomaan ja pohtimaan musiikin opetusta jälleen kerran uudesta vinkkelistä: mikä olisi olennaista näille opetusharjotteluun suuntaaville, mahdollisesti tuleville musiikin opettajille tietää?

Koetin muistella omaa opiskeluaikaani. Mitä minä halusin silloin 1990-luvulla ainedidaktiikasta ja opetusharjoittelusta saada irti tai kokea?

Ainakin sen, että ei musiikin(kaan) opetus ole salatiedettä: on oikeasti olemassa tapoja, joilla ryhmäopetusta voi toteuttaa.

Ja sen, että ei tarvitse pelätä: opetusharjottelusta melko varmasti selviää hengissä ja yläastelaisten tai lukiolaisten kanssa voi oikeasti olla hauskaa.

Muistan myös, että kaipasin keinoja, joilla ratkaista konfliktitilanteet - tai mielellään välttää ne kokonaan hurmaamalla teinit karismallani ja mullistaa koko siihen astinen musiikin opetus. No, ehkä ihan niin ei käynyt silloin harjoittelussa ja nyt ammatissa jo toimineena on tullut huomattua, että opetus on jatkuvaa, alati muutosherkkää vuorovaikutusta sekä tasapainottelua erilaisten tekijöiden kanssa: ryhmän sisäinen dynamiikka, ajankohta, opiskelijoiden stressitila, open sekä opiskelijoiden vireystila jne.

"Olisin kaivannut enemmän konkreettisia vinkkejä, että esim. jos teen tai sanon näin, niin ne tekevät sitten niin." Sitaatti on suoraan yksi Ainedidaktiikka 2:n opiskelijoilta saamastani palautteesta.

Jäin miettimään sitä pitkäksi aikaa. Saman taikasauvan minäkin olisin aikoinani halunnut ja olin ehkä pettynyt, ettei kukaan sitä minulle ojentanut. Olisin halunnut tietää, mikä on hyvän musiikinopetuksen salaisuus. Miten toimin niin, että kaikki toimii?

CC @ Pixabay

Tylsää, mutta totta: tekiessä oppii. On myös aivan eri asia opettaa ryhmää, jonka tuntee. Silloin voi jo jotakin arvellakin eri tehtävien toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Ehkäpä opettaja mainitsi asiasta aikoinaan, mutta se ei ollut riittävän nopea oikotie osumaan.

Kyse on osin myös persoonasta, mutta enemmänkin siitä, onko opettaja itse sinut kyseisen toimintatavan kanssa. Yläaste- ja lukioikäiset ovat fiksuja ja huomaavat, jos opettaja ei itse usko asiaansa.

Ja lopuksi, ellei kysymys ole jostakin itsestäänselvyydestä (tyyliin jos puhut lukiolaiselle kuin ala-asteikäiselle) niin rehellisyyden nimissä: jos joku väittää voivansa ennustaa, miten yläkoululainen, lukiolainen tai opiskelijaryhmä reagoi johonkin mahdollisesti sanottuun tai tehtyyn, kyseessä lienee pelkkä harhauttava silmänkääntötemppu!

Musaopen normipäivä - onko sellaista?

Lasten ikivihreät- CD soittaa Aatsipoppaa, pojat keitti soppaa, ja lapset hoilaavat mukana takapenkillä. Hirveällä häsällä kuljetan lapset päiväkotiin ja kurvaan itse kohti koulua.

"Äiti, missä se sun töi on? Onko sinne pitkä matka?" On, sopivasti sen verran, että matkalla ehtii hörppiä termosmukista sen kahvin, jota kotona ei ehtinyt, ja kuunnella radiosta aamuhöpöttelyjä. Jos ulos tulee ns. "väärä biisi", vaihdan nopealla ranneliikkeellä kanavaa, jos taas kuuluu sopiva tsipales, niin nautiskelen tai jopa integroin sen mukaan työpäivään.

Aika usein musiikin kuuntelussa on tutka päällä: voiko käyttää tätä opetuksessa jollakin tavalla? Ammattitaudiksi kutsuvat.

Saavun koululle 30-45min. ennen ensimmäisen tunnin alkua. Jokapäiväiset rutiinit:
1) Kaiuttimet päälle, miksauspöydän powerit napsista naps ja kirjautuminen koneelle.
2) Kaivan kännykästä virittimen (Cleartune) ja ryhdyn hommiin: kotvasen kuluttua 2 sähkökitaraa, 1 sähköbasso ja 30 akustista kitaraa soivat suloisessa harmoniassa.
3) Käväisen tarpeen vaatiessa monistuskoneella, monisteiden määrä on huomattavasti vähentynyt dokumenttikameroiden ja erilaisten mobiilisovellusten (mm. iReal Pro, Riffstation) myötä.
4) Tsekkaan meilit - vastata en tässä välissä ehdi.
5) Mahdolliset viime hetken tarkistukset.

CC @Pixabay

Materiaalin "haltuun otto" eli jatkuva uuden opettelu on oma lukunsa. Se ei suinkaan ole sovellusten myötä vähentynyt, vaan edelleen täytyy ennen uuden "tehtävän" lanseerausta opetella asia itse: miten melodia menee, mitä eri instrumentit soittavat, miten käytännössä opetan jonkun tietyn asian (rytmin, asteikon ym.), miten tätä voisi elävöittää, kirjoitanko tabulatuurin taitavalle soittajalle erikseen, olisiko joku kiva synastemma, entä laulustemma tai kilkutin?

Rutiinia on sekin, että perusmateriaalin kohdalla tähän vaiheeseen ei mene kauaa, mutta työn alla voi taitavien lukioryhmien kanssa olla joskus Mars Volta- tyyppistä, sellotrion säestämistä, tahtilajinvaihdoksia tai muuta vaativampaa, ja silloin ei edetä open prima vista-taitojen varassa.

Tähänkin niitä aamuisia työmatkoja hyödynnän: kuuntelu on musiikin oppimisen A ja O, monessakin mielessä. Tosin voisihan sitä vetää vanhoillakin matskuilla - tuttua ja turvallista - mutta käsi pystyyn: kuka oikeasti jaksaa vetää 100x vuodessa Knocking on Heaven´s Door?

Kirjotan usein sointukiertolappuja välitunnilla tai kun biisiä jo tunnilla kuunnellaan, jos siis on simppelistä biisistä kyse. Jos on vakavampaa materiaalia, niin istun iltaisin Sibeliuksen kanssa ja nuotinnan oikein olan takaa, useammankin illan. Musaopen normipäivä päättyy melko harvoin viimeiseen oppituntiin.

Vihdoin - päivän kohokohta eli ensimmäinen oppitunti (75min), jonka jälkeen välitunti. Välitunnin aikana yleensä joku ryhmästä jää kyselemään/kertomaan/kommentoimaan tehtävää tai muuta tunnin aihetta. Jos välitunnin pituus on 5 min, niin sehän menee sitten siinä keskustelussa. 10 min välitunnilla ehdin jo siivota edellisen tunnin nuotit luokasta pois, laittaa seuraavan ryhmän paperit kuntoon ja ehkä jopa merkitä wilmaan poissaolot ja hyvä-(aktiivisuus) merkinnät edellisen tunnin osallistujille.

Toisen tunnin jälkeen hyppytunti olisi enemmänkin kuin tervetullut. Lukion ryhmistä vähintäänkin joka toinen on kooltaan lähempänä 30 opiskelijaa ja niin ison ryhmän kanssa toimiminen - tai siis: niin ison ryhmän saaminen toimimaan yhdessä on melkoisen hengästyttävää puuhaa.

Jos ei ole hypäriä, niin ruokatunti (lukiossamme on 35min), jonka aikana merkitsen ensin edellisen tunnin merkinnät wilmaan, sen jälkeen vastaan kiireellisiin meileihin tai lähetän meilin, esimeriksi kysyäkseni äänitysaikaa Mediakeskukseen jollekin valinnaisryhmälle, varaan konserttilippuja tai vierailua kiinnostaviin paikkoihin (Indonesian suurlähetystö - Gamelan instrumentit, Finnvox-studiot, Elements Music, Tavastia). Kas, vielä 10-15 minuuttia aikaa syödä! Ja missä ne seuraavan tunnin matskut olivatkaan...

Päivän viimeisen oppitunnin jälkeen teen loput wilma-merkinnät. Suunnittelen seuraavan päivän tunnit tai laitan materiaaalit valmiiksi. Jos on jotakin uutta ohjelmistoa tai aihepiiriä, valmistan tarvittavan aineiston: etsin nettisivustot, kuuntelumateriaalia, rakennan powerpoint-esitykset tai prezin tai mitä sitten tarvitaankaan. Lopuksi siistin luokan - piuhat ja paperit, mahdollisesti lojumaan jätety soittimet paikoilleen, näihin eivät siivoojat koske eli open hommia. Jos on tehty iPad:illa hommia, niin laitan ne latautumaan ja kuljetan boksin lukkojen taa.

Tuntuu vähän höpsöltä kirjoittaa tällaisista, no itsestäänselvistä asioista. Toisaalta, jokaiseen työhön liittyy näkymättömiä tapoja ja tämän tekstin tarkoitus on avata musiikinopetukseen liittyviä arkisia  toimintoja. Toki jotkut näistä asioista (wilma-merkinnät) ovat osa jokaisen opettajan arkea.

CC @Pixabay

Tässä vaiheessa ollaan päivän kotiinlähtö-osuudessa. Mutta usein palaveeraan vielä kollegan kanssa, esimerkiksi lukiomme ilmaisutaidon opettajan kanssa musikaalin tiimoilta. Kahvilla siis.


Takaraivossa nakertavat myös tekemättömät tehtävät, toissijaisiksi priorisoidut asiat. Jätä huomiseen kaikki se, minkä voit, päätän. Käytännössä lause tarkoittaa: Vie kotiin kaikki se, minkä voit...


Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaarran auton päiväkodin pihaan ja pompulapipopäätyyppi juoksee syliini kurahaalarit räpsyen, jäävät musikaalit, tunnit ja kurssit ajatuksissa kirkkaasti toiseksi.

Mutta:  melko usein iltaisin, kun lapset nukkuvat ja kodissa on hiljaista, avaan salaa läppärin ja kehittelen uusia ideoita, tehtäviä, juonenkäänteitä, biisejä, luen opiskelijoiden kirjoitelmia, viestejä...

Joskus on vaikea sanoa, milloin työaika päättyy. Ideoita tekeillä olevaan ilmiöpohjaiseen musikaaliin, opetukseen, tehtävään tai muuhun sisältöön saattaa pompsahdella keskustelusta opiskelijan kanssa, tv-ohjelmasta, konsertista, kirjasta, lenkillä, uutisesta, tuosta vaan löhöillessä sohvalla tai päivän aikana kuullusta esitelmästä. Eli mistä vain. Ihan normipäivää.

Poikkeuksia sitten vasta riittääkin. Niitä ovat... Noh, siitä joskus myöhemmin!

D niin kuin doorinen

Tunnustan: pidän musiikinhistoriasta ja innostun useinkin ajatellessani vanhoja kumaraselkäisiä munkkeja jäljentämässä varoen neumeja hauraalle paperinpalalle öljylampun lepattavassa valossa.

Valitettavasti Weekend Festivalilla ja Cheekin stadion-keikalla viihtyvät lukiolaiset eivät välttämättä jaa intohimoani menneisiin, vaan aika nopeasti kuuluu kysymys "Koska soitetaan?"

Olen kokeillut jos jonkinlaista lähetymistapaa: ryhmätöitä, erilaisia kuuntelutehtäviä, artistiesittelyjä, säveltäjävierailuja, konserttikäyntejä, mielenkiintoisia dokumenttipätkiä, elokuvapätkiä ja valittujen palojen soittamista sekä laulamista. Silti aihepiiri tuntuu monille jäävän etäiseksi, kosketuspintaa  arkeen ei löydy.

Olisiko tekemisestä itse apua? Pistin siis lukion Mu2- ryhmän työstämään iPadeilla keskiaikavaikutteista musiikkia doorinen asteikko välineenään. Ensin piti vain opetella doorinen asteikko.

Ryhmässä on siis n. 30 suunnilleen 17-vuotiasta lukiolaista. joista ehkä 5 lukee nuotteja ja harvalla on kovin vahvaa suhdetta länsimaiseen taidemusiikkiin. iPadeja on 16 sellaista, joissa on GarageBandin täysversio ja lopuissa hieman suppeampi ilmaisversio.

•  Kuuntelimme keskiaikaista musiikkia, sekä kirkollista laulettua materiaalia että maallista tanssimusiikkia, ja selvittää, mikä on tämä doorinen asteikko. Kuuntelimme soittimia, sointiväriä ja rytmejä.

• Tutustuimme dooriseen tunnelmaan laulaen asteikkoa edestakaisin ja toistaen pieniä melodisia pätkiä.

• Demonstroin D- doorista asteikkoa pianonkoskettimistolla ja siitä tehdyllä lapulla.

• Melodian rakentamisen kannalta oli helpompi käyttää C- duuri asteikkoa, d lähtökohtana. GarageBandissa olisi mahdollisuus valita suoraan doorinen asteikko, mutta emme tehneet niin ihan pähkäilyilon takia. 

• Tehtävänannossa painotin hakemista ja kokeilemista itse. Ei siis valmiita "luuppeja" yksi toisen perään vaan oikeasti kuunnellaan ja pohditaan, mistä löytyisi keskiajan tunnelma, vaikkakin omalla näkemyksellä.

Opiskelijat ryhtyivät työskentelemään (joko yksin tai pareittain). Kuuntelin kysymyksiä sekä kommentteja, ja mietin, olinko antanut turhan hankalan pähkinän purtavaksi. Yhteensopivien sointuasteiden ja melodian löytäminen on harjaantumattomalle tekijälle erittäin haastavaa.

Opiskelijoista ehkä 5 lukee nuotteja ja vielä harvemmalla on kovin vahvaa suhdetta länsimaiseen taidemusiikkiin. Osalla on kokemusta GarageBandin kanssa tekemisestä ja he saivat työskennellä vaikkapa koulun aulassa sohvilla tai muussa inspiroivassa paikassa. Ne, joille ohjelma on uusi, pysyivät musiikkiluokassa, jossa olin vastaamassa kysymyksiin ja opastamassa eteenpäin.

Tehtävään käytettiin yhteensä 3 tuntia: alustustunti, jolloin kuunneltiin aikakauden musiikkia ja kartoitettiin tyylipiirteitä, sekä 2 tuntia työskentelyaikaa.

Viimeisellä tunnilla myös kuunneltiin opiskelijoiden tuotoksia ja annettiin palautetta. Vaikka lähtökohta, asteikko ja aikakauden tunnelma, oli sama isolle ryhmälle, olivat kuultavat tuotokset kaikki hyvin erilaisia.

Pixabay

Joku valitsi lähtökohdaksi sointivärin ja etsi luonnonläheisiä soundeja omaan pätkäänsä. Toinen taas rakensi keskiaika-proge-kombinaationsa power-soinnuille eli kvinttiotteille, ja jossakin oli löydetty sointupohjaan I-VII- sointuasteen vaihtelu (Dm-C),  joka luo voimakkaan doorisen vaikutelman. Myös borduna- ääni (yksi, pysyvä ääni, esim. bassoääni melodian tai sointukierron taustalla) oli otettu hienosti tehokeinoksi. (Laitan kuultavaa materiaalia linkkeinä myöhemmin.)

Tehtävän tarkoituksena oli siis ratkaista musiikillinen ongelma ja soveltaa teoriaa käytäntöön opiskelijan omasta musiikillisesta taustasta käsin. Kaikkea ei tarvinnut osata tai ymmärtää täydellisesti ja tehtävän suurin pedagoginen anti onkin mielestäni siinä, että jokainen opiskelija teki oman tulkintansa kuulemastaan ja tehtävän kautta ilmensi sitä, miten ymmärsi aikakauden tyylipiirteitä. Eikä siitäkään liene suurempaa haittaa, että työskentely koettin samalla hauskana ja mielekkäänä.

Ehkä, toivottavasti, myös keskiajasta ja aikakauden musiikista jäi mieleen jotakin elävämpää kuin menneessä möyriminen.