Mitä? Miksi? Miten? Ja ripaus hulluutta kesäyössä - MTMT- kurssin mainingeissa

Palasin muutama päivä sitten Mitä tehdä musatunnilla?, tuttavallisemmin MTMT- kurssilta. Kurssi järjestettiin KMO ry:n (Koulujen Musiikin opettajat ry), JaSeSoi:n sekä Oriveden opiston yhteistyönä, tosin kurssipaikkana Oriveden sijaan toimi tällä kertaa Ahlman opisto Tampereella.

Kurssi oli innoittava, mutta myös vaarallinen. Nyt, pari päivää ansaitusti levättyäni, käväisi nimittäin jo mielessäni, että koska pääsee taas kurssille? Seuraavaan ohjelmaan kirjattakoon varoitus: saattaa aiheuttaa riippuvuutta. (Viimeisenä päivänä kollegan suusta kuultua: "Harmi, että nyt ei heti pääse töihin, kun nyt tietäisi, mitä ja miten tehdä!")

Lähtökohtana kurssille toimi muutama vuosi sitten Pietu Halosen luoma Facebookryhmä nimeltään Mitä tehdä musatunnilla?. Koska musiikinopettajat ovat usein koulunsa ainoita omassa aineessaan, oli tällaiselle ryhmälle ilmeinen tarve, sillä ryhmän jäsenmäärä on parissa vuodessa kohonnut yli 5000! Ryhmässä vaihdetaan pedagogiaisa vinkkejä, käydään keskustelua ajankohtaisista aiheista, jaetaan linkkejä ja joskus itse tehtyä materiaaliakin. Samoin sieltä löytyy vertaistukea joskus raskaallekin yksinpuurtamiselle tai resurssipulan näivertämälle työinnolle.

Mikä sitten teki kurssista onnistuneen? 

Kokonaisuus oli erittäin hyvin rakennettu. Kaikki aihepiirit tukivat toisiaan ja puhuivat pohjimmiltaan juuri niistä tärkeistä, facebook-keskusteluissa nousseista polttavista aiheista: mitä, miten, miksi? 

Luennot olivat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia. Luennoitsijat Musiikkikoulu Resonaarin johtaja Markku Kaikkonen (Mitä tehdä musatunnilla - vai miten?), opetusneuvos Eija Kauppinen (Musiikin uudet opetussuunnitelmat - mikä muuttuu?), Marja-Leena Juntunen (Kehollisuus oppimisessa) olivat kaikki oman aiheensa asiantuntijoita ja työpajojen vetäjät, kaikkien gurujen musiikkiguru, ilmiömäinen Soili Perkiö (Aktiivinen musiikinkuuntelu), Taavi Lehtonen (Musiikkia hetkessä - improvisoin ja sävellän), Terhi Oksanen (iPad ja toiminnallinen musatunti) ovat kaikki kehittäneet pedagogiaansa pitkälle ja löytäneet työtavoissaan jotakin hyvin olennaista ja jakamisen arvoista.

Toimintaa ja luentoja sekä keskustelua oli sopivassa suhteessa ja koko lukujärjestykseen oli löydetty se kuuluisa yhteen nivova punainen lanka.

Aivoni askartelevat koulutuksen parissa luultavasti vielä pitkään. Mieleen jäi erityisesti Markku Kaikkosen lanseeraama musiikkipedagogin eettinen lupaus: Opetan musiikkia kaikille. Varmistan, että kaikki soittavat. 

Miten on mahdollista varmistaa, että 20 oppilasta tai lukion ryhmissä jopa yli 30 opiskelijaa soittaa? Yhtäaikaa ja yhdessä. Ja että kaikilla on omaan osaamiseensa nähden mielekästä tekemistä? 

Tätä aihetta käsiteltiin käytännön taholla eli itse tehden Taavin työpajassa, jossa improvisoitiin ja sävellettiin ryhmän kanssa. Lähdettiin perussykkeestä ja päädyttiin yhteiseen biisiin, jonka tekstinä saattoi toimia vaikkapa pullaresepti tai koulun järjestyssäännöt. Ja jokaisella oli selkeästi oma tehtävä ja oma tontti, omaa valintaa soittimien ja oman roolinsa suhteen sai tehdä.

Kasa kiehtovia soittimia, erilaisia sointivärejä

Mutta hei! Nythän on kesä, loma ja kärpäset! Miten joku jaksaa kurssilla pähkäillä työjuttuja? Ja vielä innostua niistä! Säälittävää... Näinhän sitä voisi monikin tuumia, mutta se niksi oli siinä, että kurssi oli oikeasti innostava ja hauska. Ihan siis itselle, minulle, ei vain sille ope-minälle.

Ja ne iltajamit... Ei tarvinnut kauaa odotella bändiin soittajia tai laulajia, kun soittajia löytyi laidasta laitaan, viulu- ja saksofonisoolojakin kuultiin. Miten käsittämättömän taitavaa porukkaa kouluistamme löytyy! Uskallan väittää, että monessa muussa maassa edelleen opetetaan teoriaa ja historiaa musiikistakin, eikä musiikinopettajien koulutus ole samalla tasolla kuin Suomessa.

Kaikkea työpajoissa opittua en varmastikaan toteuta suoraan omassa työssäni, mutta oli mahtavaa päästä itse tekemään, kokeilemaan ja kysymään! Liikkumaan ja liikuttumaan, sellaistakin tapahtui. 

Itselleni yksi merkittävä hetki oli Soilin tunnilla, missä ei selitelty eikä analysoitu vaan kuunneltiin, tehtiin ja koettiin musiikkia. Se oli myös tärkeä muistutus siitä, että täytyy antaa tilaa elämykselle tulla ja tapahtua. Ja miten mieletön ulottuvuus liike musiikin kuuntelussa on.

Terhin työpajassa liikuttiin, etsittiin tekemisen kautta 5 perusliikettä (motion, gesture, freeze, turn, jump) ja sen jälkeen tehtiin iPadin Novation Launchpad-sovellusta käyttäen oma biisi, johon kuvattiin ryhmissä musiikkivideo (iMovie), jossa toteutettiin oma visio/ koreografia noista 5 perusliikkeestä. Ja voi vitsit, että oli hauska tehtävä! Kesäyössä seikkaili yksi, jos toinenkin porukka juosten, hyppien ja kikattaen ympäri maita ja mantuja...

Kotiin palattuani näytin miehelleni muutaman tuotoksen ja mies totesi naureskellen: "Ihan sairasta touhua! Näkee, että hauskaa on ollut, mutta loman tarpeessa ootte kaikki!"

Juttua riittäisi vaikka kuinka ja mielessä prosessointia, heijastuksia. Oma ongelmani opetuksen sisällön suhteen ei ole todellakaan tekemisen puute, vaan sen jäsentäminen, mikä on tärkeää ja mielekästä. Miten käytän vähäisen tuntimäärän parhaiten? 

Syksyllä aion keskittyä siihen, että ei olisi koko ajan kiire, että tunneilla vallitsee tekemisen rauha ja siihen, että tekemisessä mahdollistuu elämys ja ilo. Musaopen lupaus.

Ja ne sympaattiset lehmät!

Musaope heräilee horroksesta ja päivittää itsensä

Suvivirsi kajahti komeasti viikko sitten kaikenkarvaisesta keväällä velloneesta keskustelusta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Ehkäpä laulu sai pontta siitä, että tuttua virttä ja sen laulamista oli jouduttu punnitsemaan ja perustelemaan.

Musaope ei juuri ehtinyt keskusteluun ottaa osaa tai Suvivirren laulamista miettiä. Kevät on musiikinopetuksen sesonkiaikaa: on konsertteja, musikaaleja, musiikin lukiodiplomitöitä, kevätjuhlia, lakkiaisohjelman harjoitusta, opettajankokouksia, koulutuksia, arviointeja, roudausta roudausta roudausta ja reeniä reeniä reenin päälle reeniä. Mitä nyt kullakin. Suvivirren lauluvaiheessa väsymystinnitus saattaa hyvinkin peitota kauniimmat äänet.

Rehellisyyden nimissä olin lakkiaisjuhlassa niin naatti, että sormet lipsuivat alkusoitossa eli soitin suomeksi sanottuna väärin! Miten se on mahdollista, saattaa lukija miettiä. No, sanotaan vaikka näin: yliväsyneenä ei kannata mennä auton rattiin, tilaa verrataan usein humalatilaan: olo on hutera ja höttöinen. Sama se on hienomotoriikkaa vaativassa pianon soitossakin: jos olo on hutera ja höttöinen, niin keskittyminen helposti herpaantuu ja sormet harhaantuvat tutuiltakin poluilta. Onneksi väärinsoittaminen ei sinällään ole yhtä vaarallista kuin autolla luistelu, mutta ammattiylpeydelle se kyllä käy.

Ensimmäinen lomaviikko Suvivirren jälkeen meni vatsataudissa kärvistellessä. Kumma kyllä kenelläkään muulla koko perheessä ei taudista näkynyt merkkiäkään, joten kyse saattoi olla myös stressin purkautumisesta. Rankka vuosi ja rankka kevät vaati veronsa. 

Vähitellen, taudin hellittäessä, olen alkanut heräillä "talviunesta" ja suunnata kohti kesää ja valoa. Mieli kuitenkin vielä askartelee työasioissa. Mitä vuoden aikana tuli tehtyä, mikä onnistui, mikä ei onnistunut (siis muu kuin se riivatun alkusoitto!). 

Haastoin itseäni viime lukuvuonna uusiin asioihin. Aloitin blogin kirjoittamisen. Ostin uuden musaläppärin ja hankin lukuisia uusia sovelluksia ja ohjelmia. Otin iPadit opetuskäyttöön rohkeasti heti niiden saavuttua koululle hiihtoloman jälkeen. Pidin yhden elämäni parhaista tunneista itsenikin yllättävällä tavalla. Aloitin verkkokurssin tekemisen. Ja aivan kevään lopulla teimme ilmaisutaidon kanssa yhteisprojektina musikaalin käsikirjoitusta myöden, ja vaikka välillä raastoinkin tukkaa, niin lopputulos oli hieno. Ja kaikista parasta oli taas se yhdessä tekeminen ja nimenomaan musiikin tekeminen!

Tänään kotiuduin Oriveden opistolta koulutuksesta "iPad musiikin teossa ja opetuksessa". Kurssilla pähkäiltiin kaksi päivää erilaisten iPad- sovellusten parissa. Voisihan sitä itsekin pläräillä ja testailla ohjelmia App Storesta, mutta siihen menisi aika paljon enemmän aikaa (ja rahaa), ja samalla kahlaisi läpi huomattavan monta höpöohjelmaa. Nyt sai kattavan katsauksen erilaisiin ohjelmiin asiaan perehtyneen opastajan toimesta ja samalla pystyi miettimään, mikä parhaiten palvelisi omaa opetusta ja pedagogiikkaa lukiotasolla. 

Samalla, kun päivitin osaamistani, päivitimme kurssilla kuulumisia myös opiskelukavereiden ja kollegoiden kanssa. Loppukevään uupumuksen jälkeen tuntui myös hyvältä huomata, että pystyin edelleen innostumaan  oppimisesta ja uusia ideoitakin viriää jälleen!