Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savonlinnan Oopperajuhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savonlinnan Oopperajuhlat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Boris, tuo linnan kummitus

Entisenä Oopperajuhlakuorolaisena yksi vuoden merkittävimmistä tapahtumista on jokakesäinen vierailu Savonlinnan Oopperajuhlille.

Tämän kesän "oopperaluukusta" paljastui kaksikin teosta: Pikku Taikahuilu (typistetty versio Mozartin Taikahuilusta), jonka kävimme katsomassa kolmen sukupolven naiset yhdessä, ja itselleni ennestään suhteellisen tuntematon Modest Musorgskin Boris Godunov.

Oopperaluukku

Pääsin katsomaan Boriksen viimeistä läpimenoa ennen kenraaliharjoitusta. Perehdyin tarinaan pääpiirteittäin edellisenä iltana. Ennakoin, että luvassa on raskas 3-tuntinen, mutta odotin mielenkiinnolla ohjaajan näkemystä tästä dramaattisesta tarinasta, referenssinä mm. Ralf Långbackan nerokas Macbeth (esitetty Savonlinnassa viimeksi 2013).

Poistuin harjoituksen jälkeen Olavinlinnasta ajatuksissani. Olen kaiketikin tottunut siihen, että nykyaikainen ooppera sisältää melko lailla "äksöniä" ja Boriksessa näin ei ole. Tila, valaistus, kuoro ja solistitkin ovat kovin pysähtyneitä. Miksi?

Satapäinen oopperajuhlakuorokin (kansa) lähinnä huojuu paikoillaan. Mitä se tarkoittaa - että kansa on passiivista, ohjailtavissa?

Kultainen häkki

Koska toiminta on minimaalista, keskittyy huomio väistämättä tärkeimpään eli musiikkiin. Musiikki hallitsee tilaa ja pääsee näin keskipisteeseen. Ehkäpä se on ohjauksen tarkoituskin? Ei "leipää ja sirkushuveja" vaan sukellus musiikkiin ja suuntaus syvälle sisimpään?

Musiikki soi valtoimenaan, matalat taajuudet tuntuvat istuinluissa asti, venäläiset kansanmelodiat kuljettavat mukanaan ja juhlakuoro on todellisessa terässä, olkoonkin aamuharjoitus.

Kruunajaiskohtauksen kuoron hittibiisi "Slava" soi kirkkaasti. Sitä olen joskus ollut konserttiesityksessä laulamassa ja muistan, että esimerkiksi jotkut sopraanojen korkeat lähdöt ovat todella vaikeita ajoituksellisesti - kapellimestari Leif Segerstamin tämänkertaiset hitaat tempot haastoivat erityisesti kuoroa tässä rytmistä tarkkuutta vaativassa teoksessa.

Nimiroolin Matti Salmisen on vaikea uskoa ylittäneen 70- ikävuoden rajapyykin, niin muhevana ja kiinteänä basso soi edelleen. Suuren hahmon olemus on edelleen ryhdikäs ja eläytyminen täyttä, vaikka kyseessä onkin "vain" harjoitus. Lopun kalpeassa valaistuksessa on helppo uskoa Boriksen, itsekin kummitusmaisen kelmeänä, näkevän murhaamansa lapsen haamun kulkevan linnan muureilla.

Yksi erityisen kiinnostava ulottuvuus ohjauksessa on: 8 mustiin kiedottua mystistä hahmoa, jotka pysyvät kaikkea muutakin pysähtyneimpinä paikoillaan loppuun saakka. 

Mielikuvitukseni askartelee näiden mustien hahmojen ympärillä: ovatko hahmot kaiken näkeviä todistajia? Tuomareita? Vai ovatko ne piilotettuja valheita, jotka "jumalan hullu" lopussa paljastaa? Ehkä kyse on sensuurista, ja viittaako se jotenkin venäjän nykypolitiikkaan? Tätä rinnastustahan ei voi olla etsimättä ja se jaksoi herättää keskustelua myös illansuussa Sillansuussa...


Linna kesäyössä

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 parhaat

Näin vanhan vuoden päättyessä sitä aina summaa kuluneen vuoden parhaat ja pahimmat hetket. Tässä minun musiikillisen ynnäilyni tulos eli musiikilliset kohokohdat menneeltä vuodelta.

Helmikuu -  Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas Kuopiossa

Kahdenkeskinen aika siipan kanssa on viimeisten vuosien aikana ollut todella harvassa (lapset 2 ja 5), mutta sattuipa hiihtolomalla niin, että mummopalvelut olivat käytössä viikonlopun ajan! Niinpä lähdimme kahdestaan Kuopijjoon. Kahden vuorokauden luksusviikonloppu hotellissa, keskustelua niin, että sai sanoa lauseensa rauhassa loppuun, laskettelua Tahkolla, hyvää ruokaa, romantiikkaa ja musiikkia - kelpaisi varmaan teillekin!

Etukäteen olin seikkaillut Kuopion seudun tapahtumissa ja bongannut sieltä minua kiinnostavan keikan: Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas! Tiesin, että  miehelläni ei ole aavistustakaan keitä nämä heebot ovat ja mainintani "rajusta kansanmusamenosta" hieman herätti kummastusta. Sain kuitenkin houkuteltua miehen kuuntelemaan. Ja ilta oli yksi parhaista ikinä! Maagista tykitystä jouhikolla, hardrockmaista kitarointia itsetehdyllä instrumentilla, Käpin ääni ja hypnoottinen esitystapa - kuin mannaa sataisi taivaasta!

Toukokuu - Robin Hood- musikaali

Ammatilliselta puolelta yksi koko elämäni hienoimmista kokemuksista oli täysin omin voimin toteutettu Robin Hood- musikaaliprojekti. Käsikirjoitus tehtiin opiskelijoiden improvisointien pohjalta itse, ohjaus työparini ilmaisutaidon opettajan kanssa. Työmäärän puolestahan se oli täysin hullun hommaa, mutta lopulta lavalla oli lähes 50 opiskelijaa 4:stä eri ryhmästä. Upeita nuoria lahjakkaita ihmisiä!

Kesäkuu - Järvenpään puistoblues



Järvenpään Puistoblues Kesäkuu 2013 Lavalla Q. Stone
Puistobluesissa kohokohdat (meille) olivat Q. Stone ja Curtis Salgado. Kuuntelin lukioikäisenä Q. Stonea hyvinkin aktiivisesti ja siksi "päiväanavaus" osui makeasti nostalgiahermoon. Ja Salgado, no blues-soulmestari groovasi täydellisesti!












Heinäkuu - Norppaooppera ja Macbeth

Timo-Juhani Kyllönen: Norppaooppera

Lähdin Norppaoopperaan mukamas lapsen takia - tosiassa halusin itse nähdä sen. Olin itse 5v, kun hurahdin oopperaan nähdessäni Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset mustavalkotelkkarista - ei ihan helpoimmasta päästä ensimmäiseksi oopperakokemukseksi.

Eli siis, Tinttarellan kanssa Norppaoopperaan. Ajoitus taisi mennä autossa istumisen takia pieleen, sillä tyttö pyöri kuin väkkyrä ja vaikka katsomista ja kuulemista olisi ollut monenlaista, aika paljon meni ohi, kun tekstistä ei saanut selvää.

No mikä siinä sitten nostaa kokemuksen kärkikaartiin? Norppaäidin (Melis Jaatinen) aaria! Yksistään se oli minulle hieno kokemus. Upea, tuore ääni ja kaunista laulamista.

Giuseppe Verdi: Macbeth

Viime kesänä tämä ihana produktio oli jälleen Savonlinnan ohjelmisossa ja täytyihän se kokea, ensimmäistä kertaa katsomon puolella.




Noitarooli Macbethissa Olavinlinnassa kesällä 2001, oma kuva

Lauloin kesällä 2001 Savonlinnan    Oopperajuhlakuorossa ja yksi parhaista produktioista oli Verdin Macbeth, jossa olin "noitaporukassa". Luonnerooli?











Vaikka tunsinkin musiikin ja tarinan todella hyvin, oli mielenkiintoista nähdä nyt kokonaisuus. Aiemmin olin lymyillyt jossakin linnan onkaloissa ja odottanut omaa vuoroani, mutta nyt näin koko teoksen ja ymmärsin paremmin ohjaajan vision.

Pidin todella paljon Lady Macbethin roolin laulaneesta Csilla Borossista, sen sijaan kaipasin Macbethiksi Jorma Hynnisen värikylläistä baritonia.



Heinä-elokuu - Laulukurssi

Heinäkuun lopulla menin laulukurssille "Löydä äänesi mahdollisuudet", opettajina mm. Aija Puurtinen ja Ritva Eerola.

Kurssi oli todella antoisa: kokonainen viikko omaa musisointia, ei työasioihin liittyvää, vaan pelkästään minulle! Luokkatila, jossa voin vain laulaa ja soittaa, ilman että joku tärppinen nykii hihasta ja huutaa: "Äiti ei saa laulaa!" tai "Äiti, miksi sinä laulat noin kovaa?"

Ah, sielun ja ruumiin ravintoa. Vaikka samalla tietenkin myös ammattitaidon ylläpitoa eli äänenhuoltoa.

Elokuu - Flow Ravi Coltrane ja Ricky Tick Big Band

Flow-festivaali 2013, taustalla Ricky Tick Big Band
Sydämessäni on iso paikka bebop/hardbop- pohjaiselle modernille jazzille. Vaikka en siitä teknisesti ottaen paljoakaan ymmärrä, kuuntelen ja fiilistelen sujuvasti.

Ravi Coltrane Quintet oli siinä mielessä upottava kokemus - oli ihana katsella ja kuunnella vähäeleistä, mutta tapahtumarikasta soitoa. Tunnistin teeman sieltä, toisen täältä ja seurasin soittajien sanatonta viestintää. Tämä toimii minulle parhaiten livenä. Mahtava kokemus!


Ricky Tick Big Bandin ja Julkisen sanan swing-rap-yhdistelmä liikutti toisella tavalla, pisti minut ihan konkreettisesti hytkymään. Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten hehkuttanut tällaista fuusiota, olisin hieman ihmetellyt, mutta näin tyylikkäästi toteutettuna big band sovitukset ja napakat rap-tekstit kärkitason räppääjilta osuvat kultasuoneen

Loka-marraskuu - Mozart: Requiem

Teimme talkoomeiningillä paikalliseen kirkkoon muistokonsertin ja pyhäinpäiväkonsertin. Ison kuoron ja orkesterin kanssa oli hieno kokemus päästä laulamaan tätä ihanaa teosta, syksyn kohokohta!



Lasten  musahetket

Sellainen iltamenoja rajoittava periaate meillä on, että arkiviikkojen illat rauhoitetaan perheelle ja viikonloppumenoissakin pidetään linjaa "yksi-mummolan-yö-kuukaudessa" lapsille. Eli moni todella kiinnostava konsertti tai keikka jää välistä, mutta onneksi vuoteen mahtuu lisääntyvässä määrin myös ilahduttavaa kotimusisointia. (Välillä tosin toteutuu sanonta suutarin lapsen kengistä eli äiti ei aina jaksa laulaa, mutta onneksi lasten iskä rentoutuu kitaroimalla, ja Kumkvatti (2,5) lähtee jo mielellään soittokaveriksi).

Parhaita musahetkiä lasten kanssa ovat: Kumkvatin oma biisi "Betoniauto" - ennenäkemätön mossaus-crowlaus-esitys täydellisellä rockrock-asenteella, musiikkisatu-improvisaatiot pimeässä huoneessa molempien lasten kanssa instrumentteina mm. ukulele, melodica, tinapilli, kantele, triangeli, clavesit, lasten kanssa yhdessä lauletut joululaulut, Tinttarellan muskarin joulujuhla, Kumkvatin rumpusoolot, Mimmien talvi- konsertti, autolaulut matkoilla... ja paljon paljon muuta!

Näiden muisteloiden myötä toivotan sinulle

Kaikkea hyvää ja kaunista vuoteen 2014!