Mitä? Miksi? Miten? Ja ripaus hulluutta kesäyössä - MTMT- kurssin mainingeissa

Palasin muutama päivä sitten Mitä tehdä musatunnilla?, tuttavallisemmin MTMT- kurssilta. Kurssi järjestettiin KMO ry:n (Koulujen Musiikin opettajat ry), JaSeSoi:n sekä Oriveden opiston yhteistyönä, tosin kurssipaikkana Oriveden sijaan toimi tällä kertaa Ahlman opisto Tampereella.

Kurssi oli innoittava, mutta myös vaarallinen. Nyt, pari päivää ansaitusti levättyäni, käväisi nimittäin jo mielessäni, että koska pääsee taas kurssille? Seuraavaan ohjelmaan kirjattakoon varoitus: saattaa aiheuttaa riippuvuutta. (Viimeisenä päivänä kollegan suusta kuultua: "Harmi, että nyt ei heti pääse töihin, kun nyt tietäisi, mitä ja miten tehdä!")

Lähtökohtana kurssille toimi muutama vuosi sitten Pietu Halosen luoma Facebookryhmä nimeltään Mitä tehdä musatunnilla?. Koska musiikinopettajat ovat usein koulunsa ainoita omassa aineessaan, oli tällaiselle ryhmälle ilmeinen tarve, sillä ryhmän jäsenmäärä on parissa vuodessa kohonnut yli 5000! Ryhmässä vaihdetaan pedagogiaisa vinkkejä, käydään keskustelua ajankohtaisista aiheista, jaetaan linkkejä ja joskus itse tehtyä materiaaliakin. Samoin sieltä löytyy vertaistukea joskus raskaallekin yksinpuurtamiselle tai resurssipulan näivertämälle työinnolle.

Mikä sitten teki kurssista onnistuneen? 

Kokonaisuus oli erittäin hyvin rakennettu. Kaikki aihepiirit tukivat toisiaan ja puhuivat pohjimmiltaan juuri niistä tärkeistä, facebook-keskusteluissa nousseista polttavista aiheista: mitä, miten, miksi? 

Luennot olivat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia. Luennoitsijat Musiikkikoulu Resonaarin johtaja Markku Kaikkonen (Mitä tehdä musatunnilla - vai miten?), opetusneuvos Eija Kauppinen (Musiikin uudet opetussuunnitelmat - mikä muuttuu?), Marja-Leena Juntunen (Kehollisuus oppimisessa) olivat kaikki oman aiheensa asiantuntijoita ja työpajojen vetäjät, kaikkien gurujen musiikkiguru, ilmiömäinen Soili Perkiö (Aktiivinen musiikinkuuntelu), Taavi Lehtonen (Musiikkia hetkessä - improvisoin ja sävellän), Terhi Oksanen (iPad ja toiminnallinen musatunti) ovat kaikki kehittäneet pedagogiaansa pitkälle ja löytäneet työtavoissaan jotakin hyvin olennaista ja jakamisen arvoista.

Toimintaa ja luentoja sekä keskustelua oli sopivassa suhteessa ja koko lukujärjestykseen oli löydetty se kuuluisa yhteen nivova punainen lanka.

Aivoni askartelevat koulutuksen parissa luultavasti vielä pitkään. Mieleen jäi erityisesti Markku Kaikkosen lanseeraama musiikkipedagogin eettinen lupaus: Opetan musiikkia kaikille. Varmistan, että kaikki soittavat. 

Miten on mahdollista varmistaa, että 20 oppilasta tai lukion ryhmissä jopa yli 30 opiskelijaa soittaa? Yhtäaikaa ja yhdessä. Ja että kaikilla on omaan osaamiseensa nähden mielekästä tekemistä? 

Tätä aihetta käsiteltiin käytännön taholla eli itse tehden Taavin työpajassa, jossa improvisoitiin ja sävellettiin ryhmän kanssa. Lähdettiin perussykkeestä ja päädyttiin yhteiseen biisiin, jonka tekstinä saattoi toimia vaikkapa pullaresepti tai koulun järjestyssäännöt. Ja jokaisella oli selkeästi oma tehtävä ja oma tontti, omaa valintaa soittimien ja oman roolinsa suhteen sai tehdä.

Kasa kiehtovia soittimia, erilaisia sointivärejä

Mutta hei! Nythän on kesä, loma ja kärpäset! Miten joku jaksaa kurssilla pähkäillä työjuttuja? Ja vielä innostua niistä! Säälittävää... Näinhän sitä voisi monikin tuumia, mutta se niksi oli siinä, että kurssi oli oikeasti innostava ja hauska. Ihan siis itselle, minulle, ei vain sille ope-minälle.

Ja ne iltajamit... Ei tarvinnut kauaa odotella bändiin soittajia tai laulajia, kun soittajia löytyi laidasta laitaan, viulu- ja saksofonisoolojakin kuultiin. Miten käsittämättömän taitavaa porukkaa kouluistamme löytyy! Uskallan väittää, että monessa muussa maassa edelleen opetetaan teoriaa ja historiaa musiikistakin, eikä musiikinopettajien koulutus ole samalla tasolla kuin Suomessa.

Kaikkea työpajoissa opittua en varmastikaan toteuta suoraan omassa työssäni, mutta oli mahtavaa päästä itse tekemään, kokeilemaan ja kysymään! Liikkumaan ja liikuttumaan, sellaistakin tapahtui. 

Itselleni yksi merkittävä hetki oli Soilin tunnilla, missä ei selitelty eikä analysoitu vaan kuunneltiin, tehtiin ja koettiin musiikkia. Se oli myös tärkeä muistutus siitä, että täytyy antaa tilaa elämykselle tulla ja tapahtua. Ja miten mieletön ulottuvuus liike musiikin kuuntelussa on.

Terhin työpajassa liikuttiin, etsittiin tekemisen kautta 5 perusliikettä (motion, gesture, freeze, turn, jump) ja sen jälkeen tehtiin iPadin Novation Launchpad-sovellusta käyttäen oma biisi, johon kuvattiin ryhmissä musiikkivideo (iMovie), jossa toteutettiin oma visio/ koreografia noista 5 perusliikkeestä. Ja voi vitsit, että oli hauska tehtävä! Kesäyössä seikkaili yksi, jos toinenkin porukka juosten, hyppien ja kikattaen ympäri maita ja mantuja...

Kotiin palattuani näytin miehelleni muutaman tuotoksen ja mies totesi naureskellen: "Ihan sairasta touhua! Näkee, että hauskaa on ollut, mutta loman tarpeessa ootte kaikki!"

Juttua riittäisi vaikka kuinka ja mielessä prosessointia, heijastuksia. Oma ongelmani opetuksen sisällön suhteen ei ole todellakaan tekemisen puute, vaan sen jäsentäminen, mikä on tärkeää ja mielekästä. Miten käytän vähäisen tuntimäärän parhaiten? 

Syksyllä aion keskittyä siihen, että ei olisi koko ajan kiire, että tunneilla vallitsee tekemisen rauha ja siihen, että tekemisessä mahdollistuu elämys ja ilo. Musaopen lupaus.

Ja ne sympaattiset lehmät!

Improilua

Tämän aamun musikaaliporukan treenit aloitettiin tänään vetämällä hatusta, nyhjäämällä tyhjästä ja vähän putoamallakin.

Yleensä olen aamuisin aika jäässä - melkein opiskelijoitakin enemmän - mutta tänään oli sellainen reipas tutina päällä jo työmatkalla. Luokassa järjestelin tuolit mukavasti rinkiin, mitä sisään lampsivat opiskelijat sitten ihmettelivät. "Mitä tää nyt on, eiks me soitetakaan?" 

Aluillaan oli kevään viimeisen jakson musikaaliproggiksen musaryhmän tuplatunti (2x75min). Tänä keväänä musiikin ryhmä vastaa siis musikaalin musiikkiosuuksista ja ilmaisutaidon ryhmä draamallisesta toteutuksesta, tuntimme eivät ole yhtäaikaa, mutta ryhmissä on onneksi monta yhteistä opiskelijaa. 

Tämän tuplatunnin alkuun olin siis suunnitellut hieman erityyppistä "äänenavausta": improilua. 

Kysyin ystävältäni Katja Lapilta, joka on TV:stäkin tuttu musiikki-improjen parista, että miten te niissä treeneissä lämmittelette, että niinku ennen kuin lähdette tosta vaan keksimään biisejä? 

Ja sain Katjalta hirmuisen hyviä vinkkejä, esimerkiksi tutun sana-assosiaatiotehtävän kehittyneempi musiikkiin suuntaava muunnos olisi ottaa kaikille perusbiitti (reidet -kädet, reidet - kädet) pohjalle. Rytmin päälle joku aloittaa vaikkapa "kolme sanaa kissasta". Seuraava myötäpäivään vastaa niin nopeasti kuin pystyy (yrittäen pysyä rytmissä): "viikset, turkki, silmät", eli mitä vain nopeiten keksii ja antaa sitten tehtävän seuraavalle: "Kolme sanaa..." 

Ennen tätä harjoitusta tehtiin se perus sana-assosiaatiokierros: "Mitä tulee mieleen sanasta aamu?" Jonka jälkeen vieruskaveri sanoo vaikkapa "kahvi", seuraava jatkaa sanalla, joka tulee kahvista mieleen etc. Ja toinen kierros musiikkiin liittyvillä sanoilla (säveltäjä, biisi, teoria, musiikkisanasto), jossa seuraavan piti jatkaa edellisen sanan viimeisellä kirjaimella, esim. "Beethoven" - "Nylon Beat" - "Tempo" jne.

Toisena musiikkiin suuntaavana lämmittelynä Katja mainitsi eräänlaisen laulu-assosiaatio- tehtävän. Aloin laulaa "Yksi pieni elefantti marssii näin aurinkoista tietä..." josta jollekin voisi tulla mieleen vaikkapa "Pienen pieni veturi..." Tai "Aurinko kun päätti retken..." Eli lauluun vastataan toisella laululla, jossa on sama sana tai tematiikka tai joku mielleyhtymälinkki edelliseen. Ja aina muut yhtyvät mukaan lauluun, niin ei tarvitse kauaa yksin hoilottaa. Tämä harjoitus oli opiskelijoille aluksi vähän hankala, mutta vähitellen alkoi laulu raikaa ja tunnelma oli rento.

Seuraavaksi lähdimme improamaan lauluja. Pyysin eteen 3 vapaaehtoista. Tunsin ryhmää sen verran etukäteen, että tiesin muutaman tyypin lähtevän varmasti kokeilemaan ja näin kävikin. Tosin ensimmäinen ja innokkain viittaaja oli tyttö, jota en osannut odottaa, mutta silmien loisteesta näki, että tämä on nyt hänen juttunsa! Ja niin todellakin oli! 

Opellakin pyöri sukat jaloissa ja hyvä, että pysyi pianon penkillä, kun nämä vetivät käsittämättömän hyvin. Osasin kyllä etukäteen arvata, että tämän porukan kanssa tällainen heittäytyminen onnistuu, jonkun toisen ryhmän kohdalla tällainen ei vain toimi. 

Laulun aiheen saimme pyytämällä yhden substantiivin ja yhden adjektiivin, näin kuulimme mm. laulut "Kaunis maa", jonka tyylilajiksi määrittyi 6/8 slovarityyppinen viihdekipale, ja "Hirvee ekologisuus", josta tuli rai-rai-rai- tyyppinen reipas (mutta ei ihan tervehenkinen) irkkulaulu. Laulajat lauloivat kukin kerrallaan yhden kiepin ja siitä sitten seuraava jatkoi. Ja molemmat sisälsivät kyllä todella yllättäviä käänteitä, jotka mullistivat yleisön käsitystä käsitteistä "kaunis", ja ekologisuuskin kyseenalaistettiin karulla tavalla! 

Kaikenkaikkiaan porukka heräsi tämän nauruhermokäsittelyn avulla niin hyvin, että intoa ja iloista pulputusta oli sitten työn teon koittaessa vaikea valjastaa keskittyneeseen musiikin harjoittamiseen.

Itsellenikin jäi todella hyvä fiilis koko päiväksi tästä aamun irrottelusta, tein loppupäivän työtäni kirjaimellisesti laulellen! 

CC @Pixabay