Mitä? Miksi? Miten? Ja ripaus hulluutta kesäyössä - MTMT- kurssin mainingeissa

Palasin muutama päivä sitten Mitä tehdä musatunnilla?, tuttavallisemmin MTMT- kurssilta. Kurssi järjestettiin KMO ry:n (Koulujen Musiikin opettajat ry), JaSeSoi:n sekä Oriveden opiston yhteistyönä, tosin kurssipaikkana Oriveden sijaan toimi tällä kertaa Ahlman opisto Tampereella.

Kurssi oli innoittava, mutta myös vaarallinen. Nyt, pari päivää ansaitusti levättyäni, käväisi nimittäin jo mielessäni, että koska pääsee taas kurssille? Seuraavaan ohjelmaan kirjattakoon varoitus: saattaa aiheuttaa riippuvuutta. (Viimeisenä päivänä kollegan suusta kuultua: "Harmi, että nyt ei heti pääse töihin, kun nyt tietäisi, mitä ja miten tehdä!")

Lähtökohtana kurssille toimi muutama vuosi sitten Pietu Halosen luoma Facebookryhmä nimeltään Mitä tehdä musatunnilla?. Koska musiikinopettajat ovat usein koulunsa ainoita omassa aineessaan, oli tällaiselle ryhmälle ilmeinen tarve, sillä ryhmän jäsenmäärä on parissa vuodessa kohonnut yli 5000! Ryhmässä vaihdetaan pedagogiaisa vinkkejä, käydään keskustelua ajankohtaisista aiheista, jaetaan linkkejä ja joskus itse tehtyä materiaaliakin. Samoin sieltä löytyy vertaistukea joskus raskaallekin yksinpuurtamiselle tai resurssipulan näivertämälle työinnolle.

Mikä sitten teki kurssista onnistuneen? 

Kokonaisuus oli erittäin hyvin rakennettu. Kaikki aihepiirit tukivat toisiaan ja puhuivat pohjimmiltaan juuri niistä tärkeistä, facebook-keskusteluissa nousseista polttavista aiheista: mitä, miten, miksi? 

Luennot olivat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia. Luennoitsijat Musiikkikoulu Resonaarin johtaja Markku Kaikkonen (Mitä tehdä musatunnilla - vai miten?), opetusneuvos Eija Kauppinen (Musiikin uudet opetussuunnitelmat - mikä muuttuu?), Marja-Leena Juntunen (Kehollisuus oppimisessa) olivat kaikki oman aiheensa asiantuntijoita ja työpajojen vetäjät, kaikkien gurujen musiikkiguru, ilmiömäinen Soili Perkiö (Aktiivinen musiikinkuuntelu), Taavi Lehtonen (Musiikkia hetkessä - improvisoin ja sävellän), Terhi Oksanen (iPad ja toiminnallinen musatunti) ovat kaikki kehittäneet pedagogiaansa pitkälle ja löytäneet työtavoissaan jotakin hyvin olennaista ja jakamisen arvoista.

Toimintaa ja luentoja sekä keskustelua oli sopivassa suhteessa ja koko lukujärjestykseen oli löydetty se kuuluisa yhteen nivova punainen lanka.

Aivoni askartelevat koulutuksen parissa luultavasti vielä pitkään. Mieleen jäi erityisesti Markku Kaikkosen lanseeraama musiikkipedagogin eettinen lupaus: Opetan musiikkia kaikille. Varmistan, että kaikki soittavat. 

Miten on mahdollista varmistaa, että 20 oppilasta tai lukion ryhmissä jopa yli 30 opiskelijaa soittaa? Yhtäaikaa ja yhdessä. Ja että kaikilla on omaan osaamiseensa nähden mielekästä tekemistä? 

Tätä aihetta käsiteltiin käytännön taholla eli itse tehden Taavin työpajassa, jossa improvisoitiin ja sävellettiin ryhmän kanssa. Lähdettiin perussykkeestä ja päädyttiin yhteiseen biisiin, jonka tekstinä saattoi toimia vaikkapa pullaresepti tai koulun järjestyssäännöt. Ja jokaisella oli selkeästi oma tehtävä ja oma tontti, omaa valintaa soittimien ja oman roolinsa suhteen sai tehdä.

Kasa kiehtovia soittimia, erilaisia sointivärejä

Mutta hei! Nythän on kesä, loma ja kärpäset! Miten joku jaksaa kurssilla pähkäillä työjuttuja? Ja vielä innostua niistä! Säälittävää... Näinhän sitä voisi monikin tuumia, mutta se niksi oli siinä, että kurssi oli oikeasti innostava ja hauska. Ihan siis itselle, minulle, ei vain sille ope-minälle.

Ja ne iltajamit... Ei tarvinnut kauaa odotella bändiin soittajia tai laulajia, kun soittajia löytyi laidasta laitaan, viulu- ja saksofonisoolojakin kuultiin. Miten käsittämättömän taitavaa porukkaa kouluistamme löytyy! Uskallan väittää, että monessa muussa maassa edelleen opetetaan teoriaa ja historiaa musiikistakin, eikä musiikinopettajien koulutus ole samalla tasolla kuin Suomessa.

Kaikkea työpajoissa opittua en varmastikaan toteuta suoraan omassa työssäni, mutta oli mahtavaa päästä itse tekemään, kokeilemaan ja kysymään! Liikkumaan ja liikuttumaan, sellaistakin tapahtui. 

Itselleni yksi merkittävä hetki oli Soilin tunnilla, missä ei selitelty eikä analysoitu vaan kuunneltiin, tehtiin ja koettiin musiikkia. Se oli myös tärkeä muistutus siitä, että täytyy antaa tilaa elämykselle tulla ja tapahtua. Ja miten mieletön ulottuvuus liike musiikin kuuntelussa on.

Terhin työpajassa liikuttiin, etsittiin tekemisen kautta 5 perusliikettä (motion, gesture, freeze, turn, jump) ja sen jälkeen tehtiin iPadin Novation Launchpad-sovellusta käyttäen oma biisi, johon kuvattiin ryhmissä musiikkivideo (iMovie), jossa toteutettiin oma visio/ koreografia noista 5 perusliikkeestä. Ja voi vitsit, että oli hauska tehtävä! Kesäyössä seikkaili yksi, jos toinenkin porukka juosten, hyppien ja kikattaen ympäri maita ja mantuja...

Kotiin palattuani näytin miehelleni muutaman tuotoksen ja mies totesi naureskellen: "Ihan sairasta touhua! Näkee, että hauskaa on ollut, mutta loman tarpeessa ootte kaikki!"

Juttua riittäisi vaikka kuinka ja mielessä prosessointia, heijastuksia. Oma ongelmani opetuksen sisällön suhteen ei ole todellakaan tekemisen puute, vaan sen jäsentäminen, mikä on tärkeää ja mielekästä. Miten käytän vähäisen tuntimäärän parhaiten? 

Syksyllä aion keskittyä siihen, että ei olisi koko ajan kiire, että tunneilla vallitsee tekemisen rauha ja siihen, että tekemisessä mahdollistuu elämys ja ilo. Musaopen lupaus.

Ja ne sympaattiset lehmät!

Gamelan - seikkailu keskellä koulupäivää

Indonesian suurlähetystössä Helsingin Kuusisaaressa on mystinen huone täynnä metallofoneja, gongeja ja rumpuja. Huoneeseen astutaan ilman kenkiä, soittimen ääreen istutaan lattialle pienen lattiatyynyn päällä. Soittimet ovat Gamelan- instrumentteja ja uskomatonta, mutta totta: ne eivät ole näyttelyesineitä, vaan niitä pääsee soittamaan itse!

Kävimme lukion Mu3-kurssin päätteeksi tutustumassa Gamelan- musiikkiin sekä jaavalaiseen varjoteatteriperinteeseen. Oppaanamme tähän ihmeelliseen maailmaan toimi Reijo Lainela, joka on tehnyt väitöskirjan aiheesta.

Jokaisen soittimen edessä oli pieni nuottiteline ja nuotti. Nuottikuva oli tosin hyvin erilainen kuin mihin länsimaisessa perinteessä olemme tottuneet.

"Kebo Giro", jota opiskelemme, kertoo matkasta ja kulkemisesta ja sitä esitetään hyvin usein esimerkiksi häissä hääparin saapuessa. "Buka" on intro, jonka soittaa soolona "Bonang barung"- gongisarja. Pisteet ovat taukoja ja ympyröity merkki on jakson päätös, jota korostetaan suuren gongin iskulla. 

Kunkin soittimen oma soittotapa ja stemma on (tässä harjoittamassamme kappaleessa) suhteellisen helppo, sen sijaan yhteissoittoon päästessämme musiikin todellinen luonne tulee esiin ja iskee vaikeus. Rytminen ajattelutapa on hyvin erilainen kuin länsimaisessa 4/4 poljennossa. Gamelan- musiikissa painotus sijoittuu "tahdin" loppupuolelle ja tätä painopistettä ennakoidaan monella eri tavalla, mm. synkopoiden. 


Yhteissoitto vaatikin opiskelijoilta melkoista keskittymistä.

Huoneessa olevat varjoteatterihahmot - paha punakasvoinen demoni ja pienempi kokoinen, mutta kiivas sankari - ovat erityisen kiinnostavia.  

Varjoteatterinuket on tehty biisonin nahasta, joka on käsin koristeltu ja maalattu. Arvokkaimpia nukkeja parkitaan ja tehdään useita vuosia. Varjoteatterikulttuuriin liittyvä symboliikka, äänenkäyttö hahmojen luomisessa sekä musiikin ja draaman välinen yhteys olivat todella mielenkiintoisia: siinä vaiheessa, kun oppaamme demonstroi hahmoja äänellään, olisi huoneessa voinut kuulla höyhenen putoavan matolle, tunnelma oli suorastaan maaginen!

Rytmisen erilaisuuden lisäksi meille Väinämöisen seuraajille ja tasabeatin tallaajille vaikeuksia tuotti lootusasento. Jalkoja teki mieli oikoa moneen otteeseen, joku ei session päätyttyä tainnut juuri tuntea omia polviaan. 

Sitten kuulimme, että varjoteatteriesitykset kestävät 9 tuntia putkeen, ja koko sen ajan soittajat istuvat lootusasennossa...

Miltä soittomme sitten kuulosti? Tässä pieni näyte harjoitusvaiheesta. (Näyte on äänitetty kännykällä Garage Bandilla ja Saron Demungin vierellä, eli pääteema on hyvin kuultavissa, sen sijaan kauemmat soittimet, esim. iso gongi, eivät erotu kovin selvästi.)

Mietin siinä itsekin oikeaa rytmiikkaa tavoitellessani, miltä tämä mahtaa asiaan perehtyneeltä kuulostaa? Tavoitammeko ideaa ensinkään?

Hieman aavistelen, että jäimme melko kauas siitä varsin monivivahteisesta ja satoja vuosia vanhasta perinteestä, mitä jaavalainen yhteistaideteos parhaimmillaan voi olla. Ehkä kuitenkin koimme häivähdyksen jostakin maagisesta, toisenlaisesta musiikillisesta todellisuudesta mikrointervallien maailmassa? Elämys? Aivan varmasti!

                   Kuvissa näkyviltä opiskelijoilta on saatu lupa kuvien käyttöön.

Vuoden 2013 parhaat

Näin vanhan vuoden päättyessä sitä aina summaa kuluneen vuoden parhaat ja pahimmat hetket. Tässä minun musiikillisen ynnäilyni tulos eli musiikilliset kohokohdat menneeltä vuodelta.

Helmikuu -  Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas Kuopiossa

Kahdenkeskinen aika siipan kanssa on viimeisten vuosien aikana ollut todella harvassa (lapset 2 ja 5), mutta sattuipa hiihtolomalla niin, että mummopalvelut olivat käytössä viikonlopun ajan! Niinpä lähdimme kahdestaan Kuopijjoon. Kahden vuorokauden luksusviikonloppu hotellissa, keskustelua niin, että sai sanoa lauseensa rauhassa loppuun, laskettelua Tahkolla, hyvää ruokaa, romantiikkaa ja musiikkia - kelpaisi varmaan teillekin!

Etukäteen olin seikkaillut Kuopion seudun tapahtumissa ja bongannut sieltä minua kiinnostavan keikan: Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas! Tiesin, että  miehelläni ei ole aavistustakaan keitä nämä heebot ovat ja mainintani "rajusta kansanmusamenosta" hieman herätti kummastusta. Sain kuitenkin houkuteltua miehen kuuntelemaan. Ja ilta oli yksi parhaista ikinä! Maagista tykitystä jouhikolla, hardrockmaista kitarointia itsetehdyllä instrumentilla, Käpin ääni ja hypnoottinen esitystapa - kuin mannaa sataisi taivaasta!

Toukokuu - Robin Hood- musikaali

Ammatilliselta puolelta yksi koko elämäni hienoimmista kokemuksista oli täysin omin voimin toteutettu Robin Hood- musikaaliprojekti. Käsikirjoitus tehtiin opiskelijoiden improvisointien pohjalta itse, ohjaus työparini ilmaisutaidon opettajan kanssa. Työmäärän puolestahan se oli täysin hullun hommaa, mutta lopulta lavalla oli lähes 50 opiskelijaa 4:stä eri ryhmästä. Upeita nuoria lahjakkaita ihmisiä!

Kesäkuu - Järvenpään puistoblues

Järvenpään Puistoblues Kesäkuu 2013 Lavalla Q. Stone

Puistobluesissa kohokohdat (meille) olivat Q. Stone ja Curtis Salgado. Kuuntelin lukioikäisenä Q. Stonea hyvinkin aktiivisesti ja siksi "päiväanavaus" osui makeasti nostalgiahermoon. Ja Salgado, no blues-soulmestari groovasi täydellisesti!

Heinäkuu - Norppaooppera ja Macbeth

Timo-Juhani Kyllönen: Norppaooppera

Lähdin Norppaoopperaan mukamas lapsen takia - tosiassa halusin itse nähdä sen. Olin itse 5v, kun hurahdin oopperaan nähdessäni Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset mustavalkotelkkarista - ei ihan helpoimmasta päästä ensimmäiseksi oopperakokemukseksi.

Eli siis, Tinttarellan kanssa Norppaoopperaan. Ajoitus taisi mennä autossa istumisen takia pieleen, sillä tyttö pyöri kuin väkkyrä ja vaikka katsomista ja kuulemista olisi ollut monenlaista, aika paljon meni ohi, kun tekstistä ei saanut selvää.

No mikä siinä sitten nostaa kokemuksen kärkikaartiin? Norppaäidin (Melis Jaatinen) aaria! Yksistään se oli minulle hieno kokemus. Upea, tuore ääni ja kaunista laulamista.

Giuseppe Verdi: Macbeth

Viime kesänä tämä ihana produktio oli jälleen Savonlinnan ohjelmisossa ja täytyihän se kokea, ensimmäistä kertaa katsomon puolella.

Noitarooli Macbethissa Olavinlinnassa kesällä 2001, oma kuva

Lauloin kesällä 2001 Savonlinnan    Oopperajuhlakuorossa ja yksi parhaista produktioista oli Verdin Macbeth, jossa olin "noitaporukassa". Luonnerooli?

Vaikka tunsinkin musiikin ja tarinan todella hyvin, oli mielenkiintoista nähdä nyt kokonaisuus. Aiemmin olin lymyillyt jossakin linnan onkaloissa ja odottanut omaa vuoroani, mutta nyt näin koko teoksen ja ymmärsin paremmin ohjaajan vision.

Pidin todella paljon Lady Macbethin roolin laulaneesta Csilla Borossista, sen sijaan kaipasin Macbethiksi Jorma Hynnisen värikylläistä baritonia.



Heinä-elokuu - Laulukurssi

Heinäkuun lopulla menin laulukurssille "Löydä äänesi mahdollisuudet", opettajina mm. Aija Puurtinen ja Ritva Eerola.

Kurssi oli todella antoisa: kokonainen viikko omaa musisointia, ei työasioihin liittyvää, vaan pelkästään minulle! Luokkatila, jossa voin vain laulaa ja soittaa, ilman että joku tärppinen nykii hihasta ja huutaa: "Äiti ei saa laulaa!" tai "Äiti, miksi sinä laulat noin kovaa?"

Ah, sielun ja ruumiin ravintoa. Vaikka samalla tietenkin myös ammattitaidon ylläpitoa eli äänenhuoltoa.

Elokuu - Flow Ravi Coltrane ja Ricky Tick Big Band

Flow-festivaali 2013, taustalla Ricky Tick Big Band

Sydämessäni on iso paikka bebop/hardbop- pohjaiselle modernille jazzille. Vaikka en siitä teknisesti ottaen paljoakaan ymmärrä, kuuntelen ja fiilistelen sujuvasti.

Ravi Coltrane Quintet oli siinä mielessä upottava kokemus - oli ihana katsella ja kuunnella vähäeleistä, mutta tapahtumarikasta soitoa. Tunnistin teeman sieltä, toisen täältä ja seurasin soittajien sanatonta viestintää. Tämä toimii minulle parhaiten livenä. Mahtava kokemus!


Ricky Tick Big Bandin ja Julkisen sanan swing-rap-yhdistelmä liikutti toisella tavalla, pisti minut ihan konkreettisesti hytkymään. Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten hehkuttanut tällaista fuusiota, olisin hieman ihmetellyt, mutta näin tyylikkäästi toteutettuna big band sovitukset ja napakat rap-tekstit kärkitason räppääjilta osuvat kultasuoneen

Loka-marraskuu - Mozart: Requiem

Teimme talkoomeiningillä paikalliseen kirkkoon muistokonsertin ja pyhäinpäiväkonsertin. Ison kuoron ja orkesterin kanssa oli hieno kokemus päästä laulamaan tätä ihanaa teosta, syksyn kohokohta!

Lasten  musahetket

Sellainen iltamenoja rajoittava periaate meillä on, että arkiviikkojen illat rauhoitetaan perheelle ja viikonloppumenoissakin pidetään linjaa "yksi-mummolan-yö-kuukaudessa" lapsille. Eli moni todella kiinnostava konsertti tai keikka jää välistä, mutta onneksi vuoteen mahtuu lisääntyvässä määrin myös ilahduttavaa kotimusisointia. (Välillä tosin toteutuu sanonta suutarin lapsen kengistä eli äiti ei aina jaksa laulaa, mutta onneksi lasten iskä rentoutuu kitaroimalla, ja Kumkvatti (2,5) lähtee jo mielellään soittokaveriksi).

Parhaita musahetkiä lasten kanssa ovat: Kumkvatin oma biisi "Betoniauto" - ennenäkemätön mossaus-crowlaus-esitys täydellisellä rockrock-asenteella, musiikkisatu-improvisaatiot pimeässä huoneessa molempien lasten kanssa instrumentteina mm. ukulele, melodica, tinapilli, kantele, triangeli, clavesit, lasten kanssa yhdessä lauletut joululaulut, Tinttarellan muskarin joulujuhla, Kumkvatin rumpusoolot, Mimmien talvi- konsertti, autolaulut matkoilla... ja paljon paljon muuta!

Näiden muisteloiden myötä toivotan sinulle

Kaikkea hyvää ja kaunista vuoteen 2014!