Ainedidaktiikkaa vai silmänkääntötemppuja

"Olisin kaivannut enemmän konkreettisia vinkkejä, että esim. jos teen tai sanon näin, niin ne tekevät sitten niin."

Olen useampana vuonna toiminut ohjaavana opettajana Sibelius-Akatemian opetusharjoittelijoille ja aina nämä pari kevättalven harjoitteluviikkoa ovat olleet intensiivisiä, keskustelevia ja antoisia. Olen saanut tarkkailla omia ryhmiäni eri perspektiivistä, seurata erilaisia tapoja opettaa musiikkia ja uudentyyppisiä lähestymistapoja, esimerkiksi kitaransoittoon, teknologian mukaanottoon sekä äänenkäytön opetukseen.

Lisäksi olen saanut lisää inspiraatiota omaan työhöni, tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut aina niin tärkeitä sijaiskontaktejakin - ne "vanhat" kun tuppaaavat valmistumaan ja työllistymään vuosien mittaan.

Tänä keväänä minulla oli myös erittäin kiinnostava ja haastava tilaisuus sijaistaa Sibelius-Akatemian Ainedidaktiikka 2:n opettajana. Pääsin katsomaan ja pohtimaan musiikin opetusta jälleen kerran uudesta vinkkelistä: mikä olisi olennaista näille opetusharjotteluun suuntaaville, mahdollisesti tuleville musiikin opettajille tietää?

Koetin muistella omaa opiskeluaikaani. Mitä minä halusin silloin 1990-luvulla ainedidaktiikasta ja opetusharjoittelusta saada irti tai kokea?

Ainakin sen, että ei musiikin(kaan) opetus ole salatiedettä: on oikeasti olemassa tapoja, joilla ryhmäopetusta voi toteuttaa.

Ja sen, että ei tarvitse pelätä: opetusharjottelusta melko varmasti selviää hengissä ja yläastelaisten tai lukiolaisten kanssa voi oikeasti olla hauskaa.

Muistan myös, että kaipasin keinoja, joilla ratkaista konfliktitilanteet - tai mielellään välttää ne kokonaan hurmaamalla teinit karismallani ja mullistaa koko siihen astinen musiikin opetus. No, ehkä ihan niin ei käynyt silloin harjoittelussa ja nyt ammatissa jo toimineena on tullut huomattua, että opetus on jatkuvaa, alati muutosherkkää vuorovaikutusta sekä tasapainottelua erilaisten tekijöiden kanssa: ryhmän sisäinen dynamiikka, ajankohta, opiskelijoiden stressitila, open sekä opiskelijoiden vireystila jne.

"Olisin kaivannut enemmän konkreettisia vinkkejä, että esim. jos teen tai sanon näin, niin ne tekevät sitten niin." Sitaatti on suoraan yksi Ainedidaktiikka 2:n opiskelijoilta saamastani palautteesta.

Jäin miettimään sitä pitkäksi aikaa. Saman taikasauvan minäkin olisin aikoinani halunnut ja olin ehkä pettynyt, ettei kukaan sitä minulle ojentanut. Olisin halunnut tietää, mikä on hyvän musiikinopetuksen salaisuus. Miten toimin niin, että kaikki toimii?

CC @ Pixabay

Tylsää, mutta totta: tekiessä oppii. On myös aivan eri asia opettaa ryhmää, jonka tuntee. Silloin voi jo jotakin arvellakin eri tehtävien toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Ehkäpä opettaja mainitsi asiasta aikoinaan, mutta se ei ollut riittävän nopea oikotie osumaan.

Kyse on osin myös persoonasta, mutta enemmänkin siitä, onko opettaja itse sinut kyseisen toimintatavan kanssa. Yläaste- ja lukioikäiset ovat fiksuja ja huomaavat, jos opettaja ei itse usko asiaansa.

Ja lopuksi, ellei kysymys ole jostakin itsestäänselvyydestä (tyyliin jos puhut lukiolaiselle kuin ala-asteikäiselle) niin rehellisyyden nimissä: jos joku väittää voivansa ennustaa, miten yläkoululainen, lukiolainen tai opiskelijaryhmä reagoi johonkin mahdollisesti sanottuun tai tehtyyn, kyseessä lienee pelkkä harhauttava silmänkääntötemppu!

Vierivä kivi vierii

Pitkästä aikaa on sellainen mukava suvantovaihe töiden suhteen menossa: joulun ajan sovitus- treeni- esitysrumba on takana, verkkopedagogiikan opintopaketti kasassa, kurssien alkuhässäkkä on ohitettu ja tehtävät pyörivät omalla painollaan. Uudistukset ja päivitykset opetusmateriaaleihinkin on tehty.

Olenkin vakaasti päättänyt ottaa nyt hetken rennosti töissä eli näkyä jälleen kahvihuoneessa, pitää ruokatauoista kiinni ja olla tuomatta töitä kotiin. Ja keskittyä olennaiseen eli musiikkiin ja opetukseen!

Niinhän sitä luulisi. Joitakin ajankohtaisia asioitahan mietintämyssyn alla aina on. Niin kuin vaikka lukion uusi tuntijakoesitys ja sen ympärillä vellova keskustelu, mutta siitä en avaudu nyt tässä tekstissä, vaan haudon ja muhitan vielä hetken.

Tällä viikolla lukiolaiset tekevät alustavat kurssivalinnat ensi vuodelle. Valinnaisaineen opettajan täytyy siis hallita koulumaailman markkinoinnin alkeet, sillä jos musiikkia ei valita, minulle ei riitä töitä. Alle 10 opiskelijan kurssejahan lukioissa ei enää järjestetä. Kurssien mainostuksessa luotan kyllä aika pitkälle siihen, että tehty työ näkyy ja sana kiirii, mutta toki täytyy opiskelijoille saada informaatiota tarjolla olevista kursseista ja niiden sisällöistä. Viestintäkanavat: Wilma, Fronter, Facebook, koulun ilmoitustaulut sekä se kuuluisa puskaradio.

Mieli suuntaa myös vähän väliä kuin salaa jo tulevaan, eli 4. jaksoon ja sen haasteisiin sekä 5. ilmiöpohjaiseen jaksoon ja sen projekteihin.

Hiihtoloman kieppeillä alkavassa 4. jaksossa minulle tulee Sibelius-Akatemialta opetusharjoittelijoita tekemään perusharjoittelu 2:sta. Tämä on kolmas kerta, kun toimin ohjaavana opettajana musiikkikasvattajille. Vaikka meillä ei lasketa, niin lasketaan kuitenkin: omasta 2. harjoittelusta on 20 vuotta.

Odotan harjoittelun alkamista mielenkiinnolla, sillä opetusharjoittelijoiden ohjaamisessa on muutamia erityisen positiivisia asioita oman työn kannalta:

•    Oman työskentelyn reflektointi ja valintojen perustelu
•    Ryhmän ja sen toiminnan havainnointi eri perspektiivistä 
•    Keskustelu musiikkikasvatuksen ajankohtaisista aiheista 
•    Saattaa solmia mahdollisia kontakteja uuteen sijaiskantaan (edellisillä kun on paha tapa valmistua ja työllistyä)

Hetkellisen rentouden harhan aiheuttamassa mielenhäiriössä ilmoittauduin myös itse opiskelemaan. Helmikuussa aloitan Viestinnän ja median perusopinnot (25op) ja maaliskuussa ihmettelen nuorison Somen käyttöä ja sen mahdollisuuksia opetuskäytössä.

Että en olisi se ensimmäinen vierivä kivi, joka sammaloituu.

Pixabay.com