Musaopen paluu

 

Kuva tehty tekoälyllä

Kirjoitin ensimmäisen tekstin tähän blogiin syksyllä 2013. Tähän asti viimeisin teksti on julkaistu keväällä 2016 ja sen jälkeen Musaopen blogi jäi ennalta suunnittelemattomalle tauolle - tähän asti.

Tauko ei johtunut siitä, että musiikista tai koulusta olisi loppunut kirjoittamisen aiheet. Päinvastoin. Elämä vain päätti järjestää käsikirjoituksen uusiksi ja heitti eteen muutaman ison muutoksen.

Ensimmäinen iso muutos oli työpaikan vaihdos. Olin 16 vuotta töissä Helsingissä, mutta syksyllä 2016 avautui mahdollisuus uuteen, inspiroivaan ympäristöön – sellaiseen, mitä Helsinki ei minulle enää ollut. Se oli hyppy tuntemattomaan, mutta oikeaan suuntaan. Tästä muutoksesta kirjoitan varmasti vielä joskus lisää.

Toinen muutos seurasi hyvin pian työpaikan vaihdoksen jälkeen, sairastuin vakavasti ja olin parin vuoden ajan pois työelämästä. Ei siinä rytäkässä ollut aikaa kirjoitella musiikinopetuksen ajankohtaisista asioista, etenkään, kun oli epävarmaa milloin pystyn taas palaamaan työhön. Tuona aikana pohdin myös mahdollista alan vaihtoa. Isot kriisit saavat ihmiset usein vaihtamaan alaa ja minäkin katselin erilaisia koulutusmahdollisuuksia, mutta totesin melko pian, että huomioni kiinnittyi lähes pelkästään musiikin ja kulttuurin pariin. Rehellisesti sanottuna mikään muu ei oikein sytyttänyt. Musiikki ei ollut kadonnut minnekään – päinvastoin. Tästäkin voisin joskus kirjoittaa lisää.

Sitten tuli korona ja musiikinopetus, niin kuin elämäkin, piti laittaa joksikin aikaa aivan uusiksi. Etäyhteydet, mykistetyt mikrofonit, yksin soivat kotistudiot ja puhuva pää. Tätä vaihetta en todellakaan kaipaa, mutta siitäkin voisin muutaman sanasen joskus sanoa.

Nyt nuo musaopen oman elämän muutokset ovat takana päin ja olen kotiutunut nykyiseen työpaikkaani oikein hyvin. Isoja muutoksia on kuitenkin työnkuvaan luvassa, siitä pitää huolen Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus sekä YTL. Vuonna 2029 musiikista, kuvataiteesta ja liikunnasta on nimittäin tulossa ylioppilaskirjoitusaine.

Samaan aikaan perusopetuksen puolelta kuuluu toisenlaisia uutisia. Helsingissä lasten musiikin aineenopetusta on ajettu alas (Lasten musiikin aineenopetusta ajetaan alas Helsingissä HS 13.11.2024). Musiikkiluokkakeskustelu on jälleen käynnissä. (Musiikkiluokkakeskustelu ryöpsähti taas Helsingissä: Uudistus tekisi opetuksen käytännössä mahdottomaksi YLE 9.2.2026). Toisaalla siis rakennetaan uutta statusta ja toisaalla kavennetaan perustaa.

Näistä kaikista aiheista olisi paljon sanottavaa. On siis aika herättää uinuva blogi uudelleen henkiin.

Musiikin sähköinen oppikirja - miten se toimii? Toimiiko se?

Minulla ei ole vuosiin ollut käytössä lukion musiikin oppikirjaa, mutta otin viime syksynä käyttöön Tabletkoulun Mu1 Musiikki ja minä -sähköisen oppikirjan. Miksi?

Ensinnäkin halusin tutkia, tuoko sähköinen ulottuvuus jotakin uutta musiikinopetukseen. Toihan se - lisää töitä ainakin aluksi! Ja luovia mahdollisuuksia toiseksi.

Ensimmäinen jakso syksyllä meni itsellänikin kokonaan kirjan käytön opetteluun, joten ei ihme, että pari lukiolaisryhmääkin kummasteli sähköistä kirjaa. Miten paljon harjoituksia on järkevää avata tehtäviksi? Mitkä tehtävät toimivat, mitkä ovat liian vaikeita? Miten rytmitän kirjan käytön musisoinnin kanssa?

Nyt, kun pari "testiryhmää" on ystävällisesti ollut mukana opettajan oppimisprosessissa, koen löytäneeni sopivan tavan hyödyntää tätä kirjaa ennenkaikkea musiikin ehdoilla, ei teknologian.

Pääpaino on aina, ja tulee aina olemaan, musiikillisessa toiminnassa tunneilla. Ja se on myös oppikirjan tarkoitus: materiaali ja tehtävät toimivat valmentavina, avaavina tai syventävinä harjoituksina yhteiselle musisoinnille ja omalle musiikin tuottamiselle, ja tunneilla yhdessä vietetty aika käytetään yhteiseen toimintaan ja luovaan musisointiin (ks. käänteinen luokkahuone).

Nämä Mu1-ryhmät ovat lähes poikkeuksetta suuria, yli 30 opiskelijaa/ryhmä. Perinteisesti olen ollut opettajana suht hyvin kartalla n. 15:sta aktiivisesta opiskelijasta, mutta ison osan ajatukset ja taidot ovat kieltämättä jääneet siinä kaiken äksönin keskellä hieman hämärän peittoon. Sähköisen kirjan suurimpia hyötyjä onkin ollut saada kaikkien opiskelijoiden ääni kuuluviin. 

Viisi vinkkiä sähköisen oppikirjan käyttöä miettiville:

1. Se, että kirja itsessään on sähköisessä muodossa, ei tarkoita, että tehtävät täytyy tehdä/toteuttaa koneella.

Toisin sanoen, jos musiikillinen tehtävänanto on vaikkapa "oman rytmin tuottaminen", niin sitä ei ole pakko tehdä virtuaalirummulla, vaan mahdollisuuksia on monia: voit kuvata vaikkapa kännykällä, kun soitat rumpuja/ teet "cup song"-tyyppisen rytmin/ luot bodyrytmejä yksin tai kaverin kanssa tai voit myös tehdä oman "biitin" koneella jne jne, ja oman rytmin voi sitten linkittää Tabletkoulun vastauskenttään. Tai sitten voi käyttää sitä virtuaalirumpua.

Tässä erään opiskelijan simppeli, mutta toimiva ratkaisu tehtävään (julkaistu luvalla):

Tämä on yksi tärkeimmistä huomioista sähköisen oppimateriaalin käytössä: se antaa opiskelijoille useita eri toteuttamisvaihtoehtoja eli opiskelija voi valita oman, yksilöllisen ratkaisun tai luovan toteuttamistavan, yksin, kaverin kanssa tai ryhmässä.

Ja Tabletkoulun käyttöön ei sen nimestä huolimatta tarvitse hankkia tabletlaitetta, kirja toimii kotikoneella ja läppärillä, jopa kännykällä.

Joskus olen joutunut todella pinnistelemään aivosolujani opiskelijoiden vastauksia tulkitessani, esimerkiksi harmonian tuottamisen tehtävään sain allaolevan vastauksen. Kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin mielestäni hieman outojen sointujen liittyvän läppärin koskettimistolla luotuihin sointuihin! Digiaika vs. vanhat aivot...

2. Hyödynnä eriyttämismahdollisuuksia

Toinen lisäarvo tässä sähköisessä lähestymistavassa on se, että opiskelija voi edetä musiikillisessa prosessissa omaan tahtiinsa ja valita tehtäviä oman intressinsä tai kykynsä mukaan. Toisilla kun on ollut musiikkia viimeksi 7-luokalla ja toisilla ryhmästä taas kokemusta musiikkiluokasta tai muuten pitkäaikaisesta musiikkiharrastuksesta.

Sähköisen MU1-oppikirjan sisältönä ovat musiikin elementit: rytmi, harmonia, melodia, sointiväri ja muoto. Erilaisten kirjan harjoitusten kautta opiskelijat tutustuvat näihin osa-alueisiin, tunneilla käytämme ajan käytännön musisointiin, ilmaisuun ja omaan sävellysprojektiin, jossa nämä musiikin elementit "sovelletaan käytäntöön" niin, että opiskelijat yhdessä tekevät oman kappaleen. 

Työtavan biisiprojektissa pienryhmä voi valita itse: kappaleen voi tehdä bändinä ja käyttää iPadia esimerkiksi muistiin tallentamiseen, tai GarageBandia tai omaa laitteistoa käyttäen koneella, tai yhdistäen esim. iRigin kautta GarageBand-pohjaa ja kitaraa tai pianoa. Tässä prosessissa opiskelijat voivat työskennellä muuallakin kuin luokassa: aulassa sohvilla tai pyöreän pöydän ääressä (Belkin Rockstar -kuulokejakaja 5:lle takaa keskittymisrauhan), kitaravarastossa, bänditilassa jne.

3. Käytä reilusti aikaa tehtävien alustukseen ja virittäviin harjoituksiin

Elävöittävä ja kokemuksellinen tehtävien alustaminen tunnilla yhdessä kannattaa, sillä eihän ole tarkoitus eksyä käytännöstä irralliseen käsitteistöön.

Musiikki on aineena myös melko abstrakti ja monitahoinen, joten joskus teoreettiselta tuntuvan tehtävään virittäminen esimerkein auttaa opiskelijaa sanoittamaan ajatuksiaan tai saattamaan piilevät tietonsa timanttiseksi tuotokseksi.

4. Mieti, mitkä harjoitukset toimivat ryhmällesi

Osan tehtävistä (esim. yhdistelytehtävät) kone korjaa automaattisesti, mutta muut tehtävät opettaja lukee, kuuntelee tai katselee, ja palautteen antaminen varsinkin opiskelijan omista tuotoksista on erittäin tärkeää.

Opettajan työmäärä voi siis kasvaa huikeisiin mittoihin, ellei etukäteen mieti, mitkä tehtävät ovat tarkoituksenmukaisia ja toimivia omien opetusmenetelmien kannalta. Tästä syystä jätin kirjassa ehdotetun oppimispäiväkirjan pois. Syksyn ensimmäisten ryhmien kanssa sitä käytin, mutta se teetti aivan liikaa työtä. Nyt kaikki harjoitukset ja vastaukset tehtäviin tehdään suoraan tehtävien vastauskenttään, ainoastaan musiikilliset tuotokset täytyy linkittää jonkun pilvipalvelun (Google Drive, Dropbox, Soundcloud...) kautta.

Tällä hetkellä toimin itse niin, että avaan kirjan runsaasta tehtävävalikoimasta 17 tehtävää opiskelijoille, joista he tekevät 12. Tehtävistä 3 on pakollisia kaikille (Musiikillinen elämäkerta, Musikaalisuus-essee ja pienryhmätyönä tehtävä oma sanoitus). Loput tehtävät opiskelijat voivat valita oman harrastuneisuutensa ja kiinnostuksensa pohjalta, kuitenkin niin, että jokaisesta luvusta tulisi tehdä ainakin yksi tehtävä.

Kurssitietosivulle olen tehnyt kurssiaikataulun, josta käy ilmi, mikä luku ja mitkä tehtävät liittyvät kunkin viikon aihepiiriin.

5. Sähköinen kirja on helposti muokattavissa

Toki kirjassa voisi olla enemmänkin materiaalia, mm. äänenkäyttöön ja kuulonhuoltoon liittyen. Ja osa tehtävistä on selvästikin vaikeita, liian pro, tavallisen lukion ryhmille. Kirja on sisällöltään tiiviisti keskitetty musiikin peruselelementtien ja sävellysprosessin ympärille, mikä toisaalta rauhoittaa helposti rönsyilevää musiikin pakollista kurssia, toisaalta vaatii myös jonkin verran täydennystä.

Tabletkoululla on kuitenkin alusta, johon on helppo lisätä käytännöllistä ja monipuolista materiaalia (keskusteluja, mielipidekyselyjä, kuuntelutehtäviä, musisointitehtäviä jne.). Eivätkä nämä open omat lisäykset näy muille kuin opettajalle ja kohdennetulle ryhmälle, jos tekijänoikeudet huolettavat.

Sähköinen kirja on helposti muokattavissa, mikä on sekä hyvä että huono juttu: hyvä sellaiselle opettajalle, joka haluaa käyttää jo tekemäänsä toimivaksi testattua materiaalia sujuvasti, ja huono niiden mielestä, jotka haluavat täydellisen paketin käyttöönsä.

Sähköisessä kirjassa ei myöskään ole ohjelmistoa eli valmista nuottimateriaalia mukana tekijänoikeussyistä. Toisaalta tänä päivänä moni musiikinopettaja käyttää verkon runsasta tarjontaa ja tekee ryhmänsä mukaiset sovitukset itse kuitenkin.

Ja jos joku pelkää verkkokirjan tekevän opettajan tarpeettomaksi, niin siitä ei todellakaan ole huolta! Musiikinopettaja on musiikillisen ajattelun sekä toiminnan aktivaattori ja varsinainen pedagoginen jonglööri sukkuloidessaan soitinten, ohjeistusten, laitteiden, sovitusten, sovellusten, yksilöiden, taiteellisten erimielisyyksien, ongelmanratkaisua pohtivien ryhmien ja kysymysvyöryn keskellä. Mikään kirja ei poista henkilökohtaisen ohjauksen tarvetta eikä verkkokirja tarkoita automaattisesti opiskelijan itsenäistä työskentelyä päätteen äärellä.

Suurinta haastetta eli suuria ryhmäkokoja taitavinkaan opettaja tai toimivinkaan alusta ei ratkaise. Aikaa on yksinkertaisesti liian vähän per opiskelija. Kysynkin edelleen, miksi musiikin opetusryhmä tehdään niin suureksi, että opiskelijan kohtaaminen ja musiikillisen toiminnan konkreettinen ohjaaminen on käytännössä mahdotonta oppitunnin puitteissa? (Juu juu, tiedänhän minä: resurssit, tuntikehys ja niin edelleen. Huokaus.)

Tässä siis kokemuksiani sähköisestä oppimateriaalista tähän mennessä, ehkä näistä on apua jollekin kysymysten kanssa pähkäileville. Olisi myös hauska kuulla toisten musiikinopettajien käytänteistä ja kokemuksista, eli jos sinulla on jotakin kielen päällä, niin avaathan keskustelua aiheesta?

Käsityksin

Vuosien varrella olen tottunut siihen, että musiikin opetuksesta koulussa on ihmisillä monenlaisia käsityksiä. Mitä se on, mitä se ei ole ja mitä sen pitäisi olla.

Hieman vanhemman polven ihmisiltä kuulee usein traumaattisia kertomuksia siitä, miten piti laulaa yksin luokan edessä laulukokeita, toisaalta ollaan ylpeitä siitä, että muistetaan ulkoa kaikki maakuntalaulut - ja mikä ihme siinä on kun nämä nykyajan nuoret eivät enää osaa laulaa, eivätkä ainakaan niitä maakuntalauluja.

Kerran eräs klassisen koulutuksen saanut orkesterihemmo, laittoi minut aggressiiviseen sävyyn tilille siitä, miksi hänen lukioikäisen poikansa musiikin tunneilla ei lauleta neliäänisiä keskiaikaisia madrigaaleja? Todettakoon, etten ollut hänen poikansa opettaja, mutta ei meilläkään kyllä, tavallisessa lukiossa, juurikaan lauleta neliäänisiä madrigaaleja. Olenkin vähitellen oppinut uusissa sosiaalisissa tilanteissa kartoittamaan mahdolliset uhkatekijät ja mikäli aistin konfliktin tai tuntien pituisen avautumisen, saatan jättää ammattini tarkentamatta.

Nykypäivänä musiikin tunneilla tehdään omia biisejä, perehdytään musiikin osa-alueisiin tekemällä itse joko koneella tai manuaalisesti, vedetään bändiklinikkaa, tehdään monenlaisia projekteja musikaalista kulttuuritapahtumiin ja hyödynnnetään mobiililaitteita. Aivan tavallisissakin kouluissa, tavallisten tuntien puitteissa. Yhteistä aikaahan tällainen tekeminen tietenkin vaatii ja se voikin esityssesonkina olla jonkinasteinen ajankäytöllinen haaste.

Työyhteisöissäkin on usein erilaisia odotuksia ja käsityksiä. Toisaalta toivotaan vierailuihin ja koulun tilaisuuksiin jotakin nostattavaa sekä virkistävää musiikkiesityksen muodossa, mutta samaan aikaan se ei saisi viedä aikaa muulta koulutyöltä. Se on joskus melkoinen paradoksi.

Ehkä yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä, joihin olen ylipäätään musiikin tekemisestä törmännyt ja törmään edelleen, tuntuu olevan se, että 5 = 5. Että siihen 5 minuutin esitykseen menee tasan se 5 minuuttia. Esiintyjä tulee lavalle, esiintyy, pokkaa ja poistuu. Näinhän se ei ole ja jokainen musiikkiesityksessä joskus osallisena ollut sen tietää ja tunnustaa.

Ensinnäkin, ohjelmiston valinta. Esitettävän materiaalin pitäisi olla tilanteeseen sopivaa, että jos on kouluisännän 60v kahvitilaisuudesta kyse, niin ensin tehdään salapoliisityötä, että mistä musiikista tämä kouluisäntä pitää. Ettei oopperaa mennä töräyttämään, jos levyhylly pursuaa suomirockia. Ja jos on joulujuhla, niin ei nyt joka vuosi niitä samoja lauluja jaksa kuunnella. Kyselen itse mielelläni opiskelijoilta ideoita juhlaohjelmistoksi, koska se ensinnäkin motivoi ja sitouttaa opiskelijoita. Joskus heiltä myös tulee uusia, itselle entuudestaan tuntemattomia ehdotuksia. Opiskelijalähtöisyys on nykyaikainen termi tällaiselle opetusmetodille.

Toinen vaihe, harjoittaminen (esiintyjän iästä ja taitotasosta riippuen tämä vaihe vie x määrän aikaa, puhutaan tunneista kuitenkin) tapahtuu normaalisti musiikin tunneilla. Mutta ne poikkeustilanteet. Tässä vaiheessa moni kollega ymmärrettävästi närkästyy, koska aina ohjelmiston harjoittaminen pelkästään musiikin tunneilla ei syystä tai toisesta onnistu ja opiskelijalle tulee poissaoloja tärkeiltä tunneilta. Yksi syy on, että jakson aikana ei esimerkiksi ole vaikkapa valinnaista kurssia, jolla nimenomaan on aikaa valmistaa ohjelmistoa erilaisia tapahtumia varten. Sitten tilaisuuksia tuleekin yhteen jaksoon useita, on vanhempainiltaa, arvovieraita, kansainvälisiä vieraita, virallisia tilaisuuksia ja avoimia ovia... Olen huono vastaamaan "ei" tällaisiin tarjouksiin, koska opiskelijalle esiintyminen on erityisen mielekäs oppimistilanne ja aina löytyy joku soittaja/esiintyjäporukka, joka on aina aktiivinen eli musiikin opettajan kannalta luotettava: on paikalla sovittuun aikaan ja hoitaa homman tyylikkäästi. Tai sitten on kysymys suurtuotannosta, kuten musikaalista, jossa on mukana lähes 50 opiskelijaa useasta eri ryhmästä. Yhteisöllisyys ja luovat vuorovaikutustaidot ovat kuitenkin niin ikään tämän päivän kuumia termejä, tulevaisuuden lukiota kun rakennetaan, ja jokainen musiikkiprojekteissa mukana ollut tietää, miten nämä käsitteet on suorastaan rakennettu sisään musiikilliseen prosessiin.

Kolmantena, esiintymisvalmennus, ettei nyt ihan sitä nenää lavalla kaiveta ja "jos nyt et sitä pupuntappopääkallopaitaa sinne kirkkoon laittaisi". Tässä vaiheessa taustalla on vähintäänkin kymmeniä toistoja ja kappale osataan vaikka unissaankin. Silloin päästään käsiksi syvällisempään tulkintaan ja mahdollisiin eleisiin ja liikkeisiin. Jälleen, toistoa ja harjoitusta.

Roudaus, kouluissa ei juurikaan ole varaa raavaisiin roudareihin, mutta käytän sujuvasti "lapsityövoimaa" lavatekniikka- pedagogian nimissä (eli joku ryhmä musiikin tunnin päätteeksi ruokalaan kulkiessaan vievät soittimet ja vahvistimet saliin) sekä äänentoiston rakentaminen, mihin meillä vanhassa rakennuksessa menee 1-1,5 tuntia, työvoimana opettaja + 1-2 opiskelijaa.

Loppuvaiheessa, soundcheck ja kenraaliharjoitus. Kun soittimet ja lava on saatu kasattua, haluavat esiintyjät tietenkin harjoitella esityspaikassa, että kaikki varmasti toimii, että itse tuntee tilan, että pääsee fiilikseen. Hyvin harva nuori esiintyjä on niin rutinoitunut, että pystyy vain pölähtämään lavalle ja "olla läsnä". Kyllä se useimmilla vaatii virittäytymistä tilaan ja tunnelmaan.Vaikka kyse olisi 3 minuuttia kestävästä esityksestä, nämä vaiheet toistuvat samanlaisina ja miten paljon työtä se vaatii on ulkopuolisen varmasti vaikea ymmärtää. Ja mitä nuoremmista esiintyjistä on kyse, sitä enemmän työtä - lukioikäisten kanssa voi joskus jopa oikaista jonkun vaiheen.

Siihen päälle vielä "SE" eli itse esitys ja jälkipuinti. Jos esitys on ollut erityisen kuumottava, on tietysti vaikea laskeutua suoraan vaikkapa keskittymistä vaativalle matikan tunnille.Täytyy purkaa ja saada palautetta.

Ja nämä vaiheet toistuvat kutakuinkin samanlaisina ja vievät lähes yhtä paljon aikaa, oli kyseessä sitten yksi 5:n minuutin esitys tai viisi 10:n minuutin sessiota. Onnistuneen esityksen takana on aina monia työtunteja, harjoitusta ja kannustusta. Onnistumisen kokemukset heijastuvat koulun ilmapiiriin ja toimintakulttuuriin, luovat yhteisiä muistoja ja kokemusta yhteenkuuluvuudesta.

Eräs opiskelija kertoo viime kevään musikaaliprojektista näin (Erkki Koskimäki Senioriyhdistyksen lehdessä syksyllä 2013):

"Itse esitys on musikaalin teossa erittäin pieni osa. Esityksessä voi ainoastaan vielä kerran antaa kaikkensa ja toivoa parasta. Kaikki mikä on tehty, on tehty jo. Suuren, monia oppilaita osallistavan kurssin loppuunsaattaminen on harvinaislaatuisen opettavainen ja palkitseva asia. Tärkeä oppitunti minulle oli sen tajuaminen, että oma panos on vain pieni osa suurta kokonaisuutta, ja että pelkästään asenteet vaikuttavat valtavasti lopputulokseen. Toisiin ihmisiin ja yhteiseen päämäärään on luotettava. Se mitä syntyy, syntyy yhdessä."

Tähän on hyvä palata silloin, kun motivaatio on kateissa ja ihmettelee, miksi kasaa itselleen ylitöitä ja mahdottomalta tuntuvia aikatauluja. Näiden ihmisten ja näiden kokemusten takia.