Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut musiikkikulttuurit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut musiikkikulttuurit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. joulukuuta 2015

Musaopena Moskovassa

Millaista olisi opettaa musiikkia jossakin ihan muussa maassa, esimerkiksi Venäjällä? Mitä yhteistä tai mitä eroa on venäläisellä ja suomalaisella musiikkikasvatuksella?

Kulunut syksy on kaikessa kiireisyydessään tuonut uusia kokemuksia, jotka ovat saaneet minua arvostamaan suomalaista musiikkikasvatusta entistä enemmän - asia, minkä en olisi uskonut olevan mahdollista.

Olin nimittäin joulukuussa ensimmäisellä työmatkallani leirikoulussa Moskovassa. Olen kyllä opiskellut ulkomailla ueammankin vuoden, kolmessa eri maassa, mutta en ole koskaan opettanut eri maan koulussa enkä ollut matkalla, jolla mukana oli opiskelijoita. Ristelylle on kyllä joskus pyydetty valvojaksi, mutta jostakin syystä olen jättänyt menemättä...




Lukiollamme on moskovalainen ystävyyskoulu, jonka kanssa kulttuuriyhteistyötä on tehty jo 9 vuotta. Projektikielenä toimii englanti ja tänä syksynä osallistuessani järjestelyihin projekti rakentui luonnollisesti musiikin ympärille.

Tällä reissulla matkassa oli 15 opiskelijaa ja minun lisäkseni myös rehtori. Vierailimme oppitunneilla, koulukampuksen eri rakennuksissa ja alakoulun musiikkiluokassa.




Tutustuimme kauniiseen Moskovaan, kävimme tietenkin Punaisella torilla ja Lenin mausoleumissa, mikä kaikki oli tällaiselle historiadiggarille ikimuistoinen kokemus.

Punaisella torilla valmistauduttiin juhlimaan uutta vuotta. Tori oli täynnä talvista meininkiä, oli luistinrata, joulumarkkinat ja karuselli, haitarikin soi tunteikkaasti. Siinä yhden abin kanssa sitten tuumailimme, että jotenkin ihan vääränlainen tunnelma, omissa kuvitelmissa tällä mystisellä alueella kuuluisi korkeintaan megafonin kautta vakavamielistä poliittista puhetta, oltiinhan sentään itsensä Putinin työhuoneen tuntumassa.




Ystävyyskoulussamme oli vierailuviikkomme aikana "English language week", johon sisältyi koko koulun hyväntekeväisyyskonsertti ja musiikkikilpailu, jonka tämän vuoden teemana oli "Children in Need".

Venäläisessä koulusysteemissä ei tunneta lukiota erikseen, siellä kyseessä on eräänlainen yhtenäiskoulu, joka kestää kaikille 11 vuotta. Luokka-asteet konsertissa jaoteltiin 5-6 luokkiin, 7-9 luokkiin, sekä 9-11 luokkiin. Valinnaisuutta systeemissä ei tunneta suomalaiseen tapaan eli lukujärjestys on luokkakaveruksilla sama, joitakin tasoryhmiä lukuunottamatta.

Etukäteen meille oli hieman epäselvää, mikä tämä hyväntekeväisyyskonsertti/kilpailu oikein oli. Konserttipäivänä selvisi, että kyseessä oli koko päivän suuri tapahtuma, johon luokat ovat valmistautuneet pitkin syksyä. Kaksi konserttia edeltävää viikkoa olivat olleet varsinaista intensiivisen harjoittelun aikaa. Kaiken kaikkiaan osioita oli peräkkäin 3 eli yksi kullekin edellä mainitulle ikäryhmälle.

Vierailijoina minä ja rehtorimme olimme tietenkin jäseninä tuomaristossa, joka koostui koulun rehtorista ja apulaisrehtoreista. Oppilaat saivat halutessaan myös äänestää. Tuomaristolla oli käytössään arviointikaavakkeet, joissa oli otettu huomioon useita eri osa-alueita:




Kilpailuun osallistuvat esitykset olivat pääosin play back-esityksiä (eli oppilaat esiintyivät taustanauhan kanssa), joskus jotkut oppilaat lauloivat karaoketaustan päällä. Kaikki esiintyjät osasivat englanninkieliset sanat ja osallistuivat esitykseen laulamalla tai tanssimalla. Joukossa oli myös pari erikoisesitystä, jossa oppilas lauloi ja/tai soitti, mutta nämä esitykset eivät osallistuneet varsinaiseen kilpailuun.

Meidän lukiolaisemme olivat valmistelleet konsertteihin 4 esityskappaletta, jotka vierailukoulun soittimiston vuoksi esitettiin piano- ja kitarasäestyksellä. Alaluokkien esitysten jälkeen meidän ryhmämme koki yllättäviä esityspaineita: "Ne kaikki tanssii, me vaan lauletaan ja soitetaan!" sanoitti eräs opiskelija tunnelmiaan ennen lavalle menoa. Yllätysefektinämme oli kuitenkin parissa biisissä mukana ollut taitava beatboxaaja, joka sai huomattavan määrän faneja koulun oppilaista. Ylipäätään opiskelijamme kertoivat, että paikalliset koululaiset olivat suomalaisia välittömämpiä ja tulivat avoimesti juttelemaan ja kyselemään.

Henkilökohtaisesti aluksi tuntui hyvin vaikealta asettua tuomarin rooliin, tuntematta perinnettä tai oppilaita tai opetuskäytäntöjä lainkaan. Meillä ei ollut myöskään tilaisuutta antaa sanallista palautetta kilpailun jälkeen.

Bugsy Bear - maskotti 
Odottava tunne salissa oli kuitenkin jokaista esitystä kohtaan käsin kosketeltava ja aplodit oppilasyleisöltä erittäin lämpimät. Esiintyjät selvästikin nauttivat esiintymisestä ja esityksiin oli (suurimmaksi osaksi) valmistauduttu huolella.

Esiintymistaitoon, ilmaisuun, pukeutumiseen ja tanssiin oli panostettu paljon, ja ymmärtääkseni luokan opettaja osallistui varsin paljon luokkansa esityksen valmistamiseen. Oppilaat saivat tuoda esiin omaa muutakin osaamistaan, esimerkiksi kilpatanssia, näyttelemistä ym. nähtiin osana esityksiä.

"Kieltämättä jonkun ajan päästä esitykset alkoivat muistuttaa toisiaan", kommentoi eräs opiskelijamme.

Itsekseni mietin, tietenkin, miten valtavan erilainen oppimiskäsitys ja perinne suomalaisessa musiikkikasvatuksessa on. Ajatus playback-konsertista tuntuisi oman työn kannalta ajatellen todella surulliselta, paluulta 80-luvulle.



En todellakaan usko tuntevani koko venäläistä musiikkikasvatussysteemiä niin, että pystyisin vastaamaan tyhjentävästi tuohon alun kysymykseen yhtäläisyyksistä ja eroista tämän yhden viikon vierailun perusteella, mutta hyvin paljon ajatuksia ja kysymyksiä tämä vierailu herätti.

Olen syksyn aikana osallistunut myös lukion tulevan opetussuunnitelman valmisteluun. Päällimmäinen ajatus, mikä Moskovan vierailua, OPS-työtä ja omaa opetustyötä prosessoidessani nyt mielessäni on, on ilo sekä siitä yhteisöllisestä yhdessätekemisen meiningistä että yksilöllisen musiikillisen toiminnan mahdollistamisesta ja valinnaisuudesta, minkä eteen suomalaisessa musiikkikasvatuksessa on tehty uraauurtavaa työtä. Se näkyy ja kuuluu tänä päivänä toivon mukaan jokaisessa suomalaisessa musiikkiluokassa oppilaan omana musiikin tuottamisena sekä musiikillisena ajatteluna.

Täytyy tässä lopuksi avoimesti myöntää, että tietyt ennakkoajatukseni Moskovaan lähtiessäni osoittautuivat totaalisen vääriksi! Oletin esimerkiksi konsertin sisältävän venäjänkielistä kuorolaulua ja klassisia sooloesityksiä. No eipä se mennyt sitten ihan niin, kyllä se sitä samaa soittolistaa oli mikä täälläkin löytyy.

Sen sijaan ennakkokäsitykseni vieraanvaraisuudesta ja kulttuurimatkailun avartavasta vaikutuksesta sekä opettajalle että opiskelijoille oli onneksi oikea.

Matka oli kaikkinensa mielettömän hieno kokemus, sekä kulttuurintuntemuksen kannalta, moskovalaisiin kollegoihin että omiin opiskelijoihin tutustumisen kannalta. Mitä mahtavia, ihania tyyppejä olen saanut oppia tuntemaan! Mulla on maailman paras työ!




tiistai 31. maaliskuuta 2015

Gamelan - seikkailu keskellä koulupäivää

Indonesian suurlähetystössä Helsingin Kuusisaaressa on mystinen huone täynnä metallofoneja, gongeja ja rumpuja. Huoneeseen astutaan ilman kenkiä, soittimen ääreen istutaan lattialle pienen lattiatyynyn päällä. Soittimet ovat Gamelan- instrumentteja ja uskomatonta, mutta totta: ne eivät ole näyttelyesineitä, vaan niitä pääsee soittamaan itse!


Kävimme lukion Mu3-kurssin päätteeksi tutustumassa Gamelan- musiikkiin sekä jaavalaiseen varjoteatteriperinteeseen. Oppaanamme tähän ihmeelliseen maailmaan toimi Reijo Lainela, joka on tehnyt väitöskirjan aiheesta.


Jokaisen soittimen edessä oli pieni nuottiteline ja nuotti. Nuottikuva oli tosin hyvin erilainen kuin mihin länsimaisessa perinteessä olemme tottuneet.

"Kebo Giro", jota opiskelemme, kertoo matkasta ja kulkemisesta ja sitä esitetään hyvin usein esimerkiksi häissä hääparin saapuessa. "Buka" on intro, jonka soittaa soolona "Bonang barung"- gongisarja. Pisteet ovat taukoja ja ympyröity merkki on jakson päätös, jota korostetaan suuren gongin iskulla. 

Kunkin soittimen oma soittotapa ja stemma on (tässä harjoittamassamme kappaleessa) suhteellisen helppo, sen sijaan yhteissoittoon päästessämme musiikin todellinen luonne tulee esiin ja iskee vaikeus. Rytminen ajattelutapa on hyvin erilainen kuin länsimaisessa 4/4 poljennossa. Gamelan- musiikissa painotus sijoittuu "tahdin" loppupuolelle ja tätä painopistettä ennakoidaan monella eri tavalla, mm. synkopoiden. 


Yhteissoitto vaatikin opiskelijoilta melkoista keskittymistä.


Huoneessa olevat varjoteatterihahmot - paha punakasvoinen demoni ja pienempi kokoinen, mutta kiivas sankari - ovat erityisen kiinnostavia.  


Varjoteatterinuket on tehty biisonin nahasta, joka on käsin koristeltu ja maalattu. Arvokkaimpia nukkeja parkitaan ja tehdään useita vuosia. Varjoteatterikulttuuriin liittyvä symboliikka, äänenkäyttö hahmojen luomisessa sekä musiikin ja draaman välinen yhteys olivat todella mielenkiintoisia: siinä vaiheessa, kun oppaamme demonstroi hahmoja äänellään, olisi huoneessa voinut kuulla höyhenen putoavan matolle, tunnelma oli suorastaan maaginen!

Rytmisen erilaisuuden lisäksi meille Väinämöisen seuraajille ja tasabeatin tallaajille vaikeuksia tuotti lootusasento. Jalkoja teki mieli oikoa moneen otteeseen, joku ei session päätyttyä tainnut juuri tuntea omia polviaan. 

Sitten kuulimme, että varjoteatteriesitykset kestävät 9 tuntia putkeen, ja koko sen ajan soittajat istuvat lootusasennossa...

Miltä soittomme sitten kuulosti? Tässä pieni näyte harjoitusvaiheesta. (Näyte on äänitetty kännykällä Garage Bandilla ja Saron Demungin vierellä, eli pääteema on hyvin kuultavissa, sen sijaan kauemmat soittimet, esim. iso gongi, eivät erotu kovin selvästi.)


Mietin siinä itsekin oikeaa rytmiikkaa tavoitellessani, miltä tämä mahtaa asiaan perehtyneeltä kuulostaa? Tavoitammeko ideaa ensinkään?

Hieman aavistelen, että jäimme melko kauas siitä varsin monivivahteisesta ja satoja vuosia vanhasta perinteestä, mitä jaavalainen yhteistaideteos parhaimmillaan voi olla. Ehkä kuitenkin koimme häivähdyksen jostakin maagisesta, toisenlaisesta musiikillisesta todellisuudesta mikrointervallien maailmassa? Elämys? Aivan varmasti!

                   Kuvissa näkyviltä opiskelijoilta on saatu lupa kuvien käyttöön.