Mustasaaren Pikku Muurahainen

Kesän kauniina lauantaina suuntasimme sekä oman että naapurin perheen kanssa Mustasaareen, Helsingin seurakunnan lämminhenkiseen toimintakeskukseen. Lähdimme sinne interaktiivisen lasten näytelmän "Pikku Muurahainen" houkuttelemana, esityksen toteutti ryhmä nimeltä VaihtoVirtaKollektiivi.

Jos olisin tiennyt, miten mukava ja monipuolinen paikka Mustasaari on, olisin ehdottomasti vieraillut siellä aiemminkin! Saarelle pääsee lautalla, joka lähtee Taivallahden rannasta, matka kestää n. 15min ja lauttoja lähtee päiväsaikaan aina tasatunnein.

Saarella on paljon katseltavaa ja koettavaa: rakennukset, luonto,
uimaranta, puput ja lasten leikkipuisto. 

Walhalla- lautta

Pikku Muurahaisen tarina perustuu Topeliuksen kertomukseen "Muurahainen joka lähti lääkäriin." Tässä vuorovaikutteisessa näytelmäversiossa lapset pääsivät soittamaan heinäsirkan hankaimia, tanssimaan ja laulamaan sekä hieromaan kipeää Pikkua. Lapsiyleisön kanssa keskusteltiin luontevasti ja lapset saivat myös valita 3:sta lopetusvaihtoehdosta tarinalle päätöksen.

Menoa ja meininkiä riitti, myös jännittäviäkin käänteitä, irronneita raajoja, tekosilmiä ja jokseenkin epäilyttävä lääkärihahmo. Samalla esitys oli mukaansatempaava ja opettavainenkin antamalla lasten pohtia itse oikeaa ratkaisua.

Mustasaaressa olisi helposti vierähtänyt kokonainen päivä uiden, syöden ja leikkienkin. Tinttarellan suosikki oli Pupulan Maija- pupu, leikkipuiston juna puolestaan innoitti Kumkvatin (4) omaan räppiin:

             
  "Mä oon täällä,
   mä oon täällä,
   juna lähtee nyt,
   juna lähtee nyt.
   Sä et oo kyydissä,
   sä et oo kyydissä,
   heippa vaan mummit,
   heippa vaan kaikki!"

     - Kumkvatti 4v.

Niille, jotka eivät ehtineet Pikku Muurahaista näkemään, on iloisia uutisia: Mustasaareen on tulossa Lasten elokuvaviikko 28.7-2.8.2015. Suosittelemme saarella vierailevaa nauttimaan hervottoman herkulliset, hehtaarikokoiset korvapuustit. Tipahtaneilla murusilla ruokimme taatusti vähintäänkin yhden yhdyskunnan verran pikku muurahaisia!

Poreilua Jazzeilla

Täydellisen parisuhdeviikonlopun ainekset osuivat kerrankin kohdilleen: ensin lapset mummolaan syömään mansikoita, siitä nokka kohti Poria, hyvää musiikkia, ruokaa, juomaa ja festarihumua  samoilla jazz- vilteillä ystävien kanssa. Humupäivän jälkeen päästiin vielä ystävien mökille merimaisemiin rentoutumaan! 

Perjantai 17.7

GoGo Penguin Lokkilavalla pe 17.7

Uutena kiinnostavana tuttavuutena kuulimme brittitrio GoGo Penguiniä, jonka kuulas pianosaundi toi jostakin syystä paikoin mieleen joskus muinoin soittamani Prokofjevin pianokappaleet. Tyyli oli mietteliäs ja rytmikäs, olematta lainkaan raskas ja napsahti hyvin perjantai-iltapäivän poreilevaan fiilistelyyn.

Paloma Faith Porissa pe 17.7

Olen ollut Jazzeilla aikaisemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Kirjurinluodon uudistusten jälkeen. Erona "vanhaan" oli mm. Päälavan siirtyminen rinnealueelle ja se, että päälavan lisäksi oli myös 3 muutakin esiintymisareenaa: Teatterilava, Lokkilava ja Tedin teltta (trumpetisti Ted Cursonin muistoksi). 

Useat esiintymislavat tekivät mahdolliseksi sen, että pystyy kuuntelemaan aiempaakin useampia artisteja yhden päivän aikana ja aikataulut toimii myös saumattomasti eli odotteluaikaa on huomattavasti vähemmän. Nämä eri areenat ovat myös profiloituneet hieman eri tavalla, päälavalla esiintyivät suuren yleisön keränneet artistit, eli pe mm. Timo Lassy Band, pop-prinsessa Jessie J., Paloma Faith sekä uskomaton Emeli Sandé, päivän ehdoton kohokohta minulle.

Emeli Sandé pe 17.7

Lokkilavalla esiintyi puolestaan pienempiä kokoonpanoja, kuten mm. Jarod Lawson sekä Ambrose Akinmusire Quartet, joka pyysi yleisöä keskittymään musiikkiin ja kuuntelemaan kuvaamisen ja "someilun" sijaan. Tedin teltassa kuuli myös monipuolista, eri tyylejä rohkeasti yhdistelevää jazzia, esim. Fatima & The Eglo Live Bandia sekä Hiatus Kaiyotea.

Toisaalta jatkuva kiertäminen eri lavojen välillä teki tunnelmasta hieman levottomampaa kuin kultaisissa muistoissani, jolloin Kirjurilla hengailtiin piknik-meiningillä yhden lavan äärellä taianomaisessa tunnelmassa ja kuunneltiin Ornette Colemania, T.O.P:ia, Zap Mamaa, B.B.Kingiä, Jukka Perkoa, James Brownia, Wilson Pickettiä, Don Johnson BB:tä, Jamiroquaita, Stevie Wonderia... 

Puolensa ja puolensa molemmissa. Mahtifestari silti edelleen, haaveilen jopa saapuvani ensi kesänä koko perheen kanssa!

Lauantai 18.7

Lauantaina annoimme säätiedotuksen pelotella meitä, vaikka Kirjurilla olikin kiinnostavia esiintyjiä. Toisaalta meillä oli myös kiinnostava kutsu mökille Satakunnan saaristoon. Niinpä samoilimme osan päivästä etsien jazzfiilistä Jazz-kadulta, ja mitä löysimme? Markkinahumua, hyvää kahvia ja kyllä, jazziakin.

Aleksi Ranta Group Jazz Streetillä la 18.7 Kuva by Riku Pasanen

Aleksi Ranta Group. Kuva by Riku Pasanen

Kuva by Riku Pasanen

Pakkohan sitä kahvia oli saada juuri tästä sympaattisesta vaunusta! Ripaus ranskalaista tunnelmaa keskelle sateista rannikkoa.

Kuva by Riku Pasanen

Tässä vaiheessa festarihumu otti kuvasta päätellen musaopelle jo koville, joten onneksi ystävät suuntasivat kurssin kohti rannikkoa ja saaristoa. 

Matkasimme pienellä paatilla pienelle saarelle, jonka kivikkoinen ranta ja sammaleinen luonto helli sielua ja sydäntä. Kuuntelimme kuikan huutoa, katselimme kaikkea kauneutta näköalapaikalta. Rosoa ja romantiikkaa. 

Kuva by Marko Helenius

          KAUNISTA JA VÄHÄLUMISTA KESÄÄ KAIKILLE!

                                                                  toivoo Musaope

Kesäpäivässä koko piha soi

Jos tänä kesänä meinaa järjestää pihatapahtuman, kannattaa tilata aurinko ajoissa ja olla hyvissä väleissä ilmojen toimittajan kanssa! Tämän huomasimme, kun järjestimme "Kesäpäivää" omalla kotipihalla naapureillemme ja kavereillemme perheineen. Forecan sääkarttaa tuli tutkailtua jopa parin tunnin välein useamman päivän ajan. Ihan kävi työstä moinen vahtaaminen!

Varsinainen jännitysnäytelmä koettiin itse tapahtumapäivänä, kun bändikamat sellovahvistuksella olivat valmiina aloittamaan. 60-70 kesävierasta, oli saapunut pihamaalle ja tunnelma oli odottava, kun uhkaavat pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle. Yllättäen sateelta ja ukkoselta kuitenkin säästyttiin ja ensimmäiseen osioon eli lasten tapahtumaan saapunut väki sai nautiskella jopa auringon säteistä.                              Lastenosiossa kuultiin tuttuja lastenlauluja, mutta raskaammalla otteella. Bändi, The TrueStories, oli sovittanut biisit uudelleen ja yhdistellyt tuttuja rock-riffejä lauluihin. Oli mielenkiintoista koettaa arvata, mikä kappale putkahtaa esiin esimerkiksi Dion Holy Diverin riffistä tai Thrillerin alkusoitosta!                            Lasten suosikkeja olivat bändin opettaman mossauksen lisäksi mm. Saku Sammakko, Peppi Pitkätossu sekä Leipuri Hiiva. Tinttarellan (6) mielestä tosin laulut olivat liian surullisia, ilmeisesti sovitusten synkkä sävy vei voiton jopa laulujen vahvasta duurimelodiastakin!                                                 

Kesäpäivän organisaattorina toimi arjen innovaattori eli rakas mieheni, jonka bloginimi saa kuulemma olla Herr Tirgulsson. Hän toimii siis The TrueStories yhtyeen kitaristina sekä biisintekijänä ja on aina mielellään ideoimassa erilaisia välillä outojakin tempauksia, joihin sitten innostaa lähipiirinkin mukaan.

The TrueStories/ Kuva by Riikka Pasanen

Lapset ja naapurienkin lapset osallistuivat myös tapahtuman suunnitteluun ja järjestelyyn: ehdottivat lauluja, kutsuivat kavereita, puhalsivat ilmapalloja, koristelivat tien ja opastivat pysäköinnissä. Yksi esimerkki siitä, että lapset eivät kaipaa kalliita härveleitä, huvipuistoja tai matkoja lomansa onnistuttajiksi, vaan tekemistä ja jännitystäkin voi löytyä ihan omasta pihasta yhdessä perheen ja kaveripiirin kanssa puuhaillen.

Lastentapahtuman jälkeen meidän lapset lähtivät mummolaan ja muutkin lapselliset poistuivat paikalta. Sen sijaan parikymmentä lapsenmielistä jäi paikalle grillaamaan ja kuulemaan bändin toisen setin. 

Kesäpäivä vaihtui kuin varkain jamimeiningillä kesäyöhön. Kun päästiin Juiceen asti, hyppäsin miksauspöydän äärestä bassoon - aluksi tosin luulin soittimen olevan epävireessä kunnes katsahdin sormiini ja tajusin, että tuokyseinen outo soitin olikin 5- kielinen perinteisen 4- kielisen sijaan! Liieemmiltä valituksilta säästyttiin eikä tullut Itä-Uudenmaan poliisi meitä moikkaamaan, kun kaikki naapurit oli ennaltaehkäisevästi kutsuttu mukaan.

Tämä Kesäpäivä oli kaikkinensa mukava ja rento kokemus omassa pihapiirissä, yhdessäolo lämmitti vielä illan viiletessäkin. Kiitokset vielä kaikille osallistujille!

Ja niille, jotka eivät ole tällaisessa olleet, voin suositella oman tapahtuman järkkäämistä piha- ja kaveripiirin kanssa. Usein ihan lähipiiristä löytyy erilaisia taitajia ja ideanikkareita sekä paikkoja, joissa tällainen on mahdollista toteuttaa. Pieni vaivannäkö kyllä kannattaa.

Saatammepa hyvinkin tehdä tästä vielä perinteen, saadun palautteen perusteella yleisönkin pyynnöstä (huolimatta...)!

Kesäpäivästä kesäyöhön

Boris, tuo linnan kummitus

Entisenä Oopperajuhlakuorolaisena yksi vuoden merkittävimmistä tapahtumista on jokakesäinen vierailu Savonlinnan Oopperajuhlille.

Tämän kesän "oopperaluukusta" paljastui kaksikin teosta: Pikku Taikahuilu (typistetty versio Mozartin Taikahuilusta), jonka kävimme katsomassa kolmen sukupolven naiset yhdessä, ja itselleni ennestään suhteellisen tuntematon Modest Musorgskin Boris Godunov.

Oopperaluukku

Pääsin katsomaan Boriksen viimeistä läpimenoa ennen kenraaliharjoitusta. Perehdyin tarinaan pääpiirteittäin edellisenä iltana. Ennakoin, että luvassa on raskas 3-tuntinen, mutta odotin mielenkiinnolla ohjaajan näkemystä tästä dramaattisesta tarinasta, referenssinä mm. Ralf Långbackan nerokas Macbeth (esitetty Savonlinnassa viimeksi 2013).

Poistuin harjoituksen jälkeen Olavinlinnasta ajatuksissani. Olen kaiketikin tottunut siihen, että nykyaikainen ooppera sisältää melko lailla "äksöniä" ja Boriksessa näin ei ole. Tila, valaistus, kuoro ja solistitkin ovat kovin pysähtyneitä. Miksi?

Satapäinen oopperajuhlakuorokin (kansa) lähinnä huojuu paikoillaan. Mitä se tarkoittaa - että kansa on passiivista, ohjailtavissa?

Kultainen häkki

Koska toiminta on minimaalista, keskittyy huomio väistämättä tärkeimpään eli musiikkiin. Musiikki hallitsee tilaa ja pääsee näin keskipisteeseen. Ehkäpä se on ohjauksen tarkoituskin? Ei "leipää ja sirkushuveja" vaan sukellus musiikkiin ja suuntaus syvälle sisimpään?

Musiikki soi valtoimenaan, matalat taajuudet tuntuvat istuinluissa asti, venäläiset kansanmelodiat kuljettavat mukanaan ja juhlakuoro on todellisessa terässä, olkoonkin aamuharjoitus.

Kruunajaiskohtauksen kuoron hittibiisi "Slava" soi kirkkaasti. Sitä olen joskus ollut konserttiesityksessä laulamassa ja muistan, että esimerkiksi jotkut sopraanojen korkeat lähdöt ovat todella vaikeita ajoituksellisesti - kapellimestari Leif Segerstamin tämänkertaiset hitaat tempot haastoivat erityisesti kuoroa tässä rytmistä tarkkuutta vaativassa teoksessa.

Nimiroolin Matti Salmisen on vaikea uskoa ylittäneen 70- ikävuoden rajapyykin, niin muhevana ja kiinteänä basso soi edelleen. Suuren hahmon olemus on edelleen ryhdikäs ja eläytyminen täyttä, vaikka kyseessä onkin "vain" harjoitus. Lopun kalpeassa valaistuksessa on helppo uskoa Boriksen, itsekin kummitusmaisen kelmeänä, näkevän murhaamansa lapsen haamun kulkevan linnan muureilla.

Yksi erityisen kiinnostava ulottuvuus ohjauksessa on: 8 mustiin kiedottua mystistä hahmoa, jotka pysyvät kaikkea muutakin pysähtyneimpinä paikoillaan loppuun saakka. 

Mielikuvitukseni askartelee näiden mustien hahmojen ympärillä: ovatko hahmot kaiken näkeviä todistajia? Tuomareita? Vai ovatko ne piilotettuja valheita, jotka "jumalan hullu" lopussa paljastaa? Ehkä kyse on sensuurista, ja viittaako se jotenkin venäjän nykypolitiikkaan? Tätä rinnastustahan ei voi olla etsimättä ja se jaksoi herättää keskustelua myös illansuussa Sillansuussa...

Linna kesäyössä

Millainen näyttely sinun soivista muistoistasi tulisi?

Kävin yhden opiskelijaryhmän kanssa kurssin viimeisen tunnin lopuksi tutustumassa Hakasalmen huvilan Musiikkia! - Kaupungin soivat muistot - näyttelyyn.

Huvilassa oli hiljaista puolen päivän aikaan ja opiskelijoilla oli aikaa rauhassa kuunnella näytteitä ja tutustua kaupunkilaisten musiikkikokemusten muuttumiseen aikojen saatossa.

Näyttely oli toteutettu multimediakokonaisuudeksi: siellä oli kuuntelunäytteitä, videoklippejä sekä testejä, joihin sai osallistua.

Näyttelyyn oli rakennettu vanha luokkahuone, jossa pystyi myös suorittamaan laulukokeen ja sai myös siitä numeron! Laulukoelauluksi vailikoitui "Lentäjän poika" ja arvosana tietenkin kiitettävä!

Entä miltä koulun luokkahuoneessa näytti "ennen vanhaan"?

Erilaisia vanhoja aparaatteja, gramofoneja, fonografeja, radioita tallentimia ja muita näyttelyssä löytyi myös. Pohdimme opiskelijoiden kanssa, että kuinka monta biisiä mahtuu nykyään kännykkään (vähän aikaa sitten mp3- soittimeen, iPodiin)? Kuinka monta "savikiekkoa" olisi tarvinnut sellaista musiikkimäärää varten - ja kuinka ison talon niiden säilyttämiseen...?

Tietyt paikat Helsingissä ovat myös legendaarisessa maineessa ja näyttelyssä löytyi kunnianosoitus useammallekin niistä. 

Musiikki liittyy läheisesti myös tanssiin. Tanssiin liittyviä kuvia ja jopa opetusvideoita löytyi näyttelystä runsaasti: Aira Samulinin tanssitunteja, vanhoja breakdancen SM-kilpailutallenteita, wanhojen- tanssikuvia  yms. 

Yksi mielenkiintoisimmista tiloista oli pimeä huone, jossa pystyi valitsemaan haluamansa tanssin. Isolle valkokankaalle ilmestyi tällöin hymyilevä henkilö, joka näytti kyseisen tanssin perusaskelkuviot, musiikki soi ja eikun tanssimaan! Pukeutuminen tietysti tyylinmukaan.

Disco - Staying Alive

Minua puhuttelivat äänimaisemat sekä ihmisten muistot ja heidän antamansa merkitykset musiikille ja erilaisille tapahtumapaikoille. Jotkut muistot jaan itsekin: laulukokeet, rockluola, pelottavat punkkarit, kirkkomusiikki, kasettinauhuri, wanhat tanssit...

Ajattelin hyödyntää näyttelyä viimeisen jakson ilmiöpohjaisella projektikurssilla, osana vaikuttamisen kokonaisuutta. Olen monena vuonna saanut kuulla uusien opiskelijoiden musiikillisesta taustasta musiikillisen elämäkerran kautta. Nyt ajattelin korvata tuon elämäkerran  Mu1-kurssin opiskelijoille tehtävällä: millaisia sinun soivat muistosi ovat? Millaisia ovat merkittävimmät musiikilliset kokemuksesi ja niiden tapahtumapaikat?

Tehtävän alustuksena teemme näyttelyyn vierailun ryhmän kanssa, jonka jälkeen jokainen suunnittelee oman "näyttelynsä" verkkoportfolion muodossa omista soivista muistoistaan. Kollaasin tulee sisältää kuvaa, ääntä ja tekstiä, oman valinnan mukaan myös videoleikkeitä ym. paikoista ja tilanteista, jotka ovat omien musiikkimuistojen kannalta merkittäviä.  

Voihan tietysti käydä niinkin, että 2015-luvun pääkaupunkiseudun lukiolaisen merkittävimmät musiikilliset muistot tulevat Youtubesta tai muista streaming-palveluista. Sekin kertoo suuren tarinan.

                     Kuvissa näkyviltä opiskelijoilta on saatu lupa kuvien käyttöön tässä blogissa.

Vuoden 2013 parhaat

Näin vanhan vuoden päättyessä sitä aina summaa kuluneen vuoden parhaat ja pahimmat hetket. Tässä minun musiikillisen ynnäilyni tulos eli musiikilliset kohokohdat menneeltä vuodelta.

Helmikuu -  Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas Kuopiossa

Kahdenkeskinen aika siipan kanssa on viimeisten vuosien aikana ollut todella harvassa (lapset 2 ja 5), mutta sattuipa hiihtolomalla niin, että mummopalvelut olivat käytössä viikonlopun ajan! Niinpä lähdimme kahdestaan Kuopijjoon. Kahden vuorokauden luksusviikonloppu hotellissa, keskustelua niin, että sai sanoa lauseensa rauhassa loppuun, laskettelua Tahkolla, hyvää ruokaa, romantiikkaa ja musiikkia - kelpaisi varmaan teillekin!

Etukäteen olin seikkaillut Kuopion seudun tapahtumissa ja bongannut sieltä minua kiinnostavan keikan: Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas! Tiesin, että  miehelläni ei ole aavistustakaan keitä nämä heebot ovat ja mainintani "rajusta kansanmusamenosta" hieman herätti kummastusta. Sain kuitenkin houkuteltua miehen kuuntelemaan. Ja ilta oli yksi parhaista ikinä! Maagista tykitystä jouhikolla, hardrockmaista kitarointia itsetehdyllä instrumentilla, Käpin ääni ja hypnoottinen esitystapa - kuin mannaa sataisi taivaasta!

Toukokuu - Robin Hood- musikaali

Ammatilliselta puolelta yksi koko elämäni hienoimmista kokemuksista oli täysin omin voimin toteutettu Robin Hood- musikaaliprojekti. Käsikirjoitus tehtiin opiskelijoiden improvisointien pohjalta itse, ohjaus työparini ilmaisutaidon opettajan kanssa. Työmäärän puolestahan se oli täysin hullun hommaa, mutta lopulta lavalla oli lähes 50 opiskelijaa 4:stä eri ryhmästä. Upeita nuoria lahjakkaita ihmisiä!

Kesäkuu - Järvenpään puistoblues

Järvenpään Puistoblues Kesäkuu 2013 Lavalla Q. Stone

Puistobluesissa kohokohdat (meille) olivat Q. Stone ja Curtis Salgado. Kuuntelin lukioikäisenä Q. Stonea hyvinkin aktiivisesti ja siksi "päiväanavaus" osui makeasti nostalgiahermoon. Ja Salgado, no blues-soulmestari groovasi täydellisesti!

Heinäkuu - Norppaooppera ja Macbeth

Timo-Juhani Kyllönen: Norppaooppera

Lähdin Norppaoopperaan mukamas lapsen takia - tosiassa halusin itse nähdä sen. Olin itse 5v, kun hurahdin oopperaan nähdessäni Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset mustavalkotelkkarista - ei ihan helpoimmasta päästä ensimmäiseksi oopperakokemukseksi.

Eli siis, Tinttarellan kanssa Norppaoopperaan. Ajoitus taisi mennä autossa istumisen takia pieleen, sillä tyttö pyöri kuin väkkyrä ja vaikka katsomista ja kuulemista olisi ollut monenlaista, aika paljon meni ohi, kun tekstistä ei saanut selvää.

No mikä siinä sitten nostaa kokemuksen kärkikaartiin? Norppaäidin (Melis Jaatinen) aaria! Yksistään se oli minulle hieno kokemus. Upea, tuore ääni ja kaunista laulamista.

Giuseppe Verdi: Macbeth

Viime kesänä tämä ihana produktio oli jälleen Savonlinnan ohjelmisossa ja täytyihän se kokea, ensimmäistä kertaa katsomon puolella.

Noitarooli Macbethissa Olavinlinnassa kesällä 2001, oma kuva

Lauloin kesällä 2001 Savonlinnan    Oopperajuhlakuorossa ja yksi parhaista produktioista oli Verdin Macbeth, jossa olin "noitaporukassa". Luonnerooli?

Vaikka tunsinkin musiikin ja tarinan todella hyvin, oli mielenkiintoista nähdä nyt kokonaisuus. Aiemmin olin lymyillyt jossakin linnan onkaloissa ja odottanut omaa vuoroani, mutta nyt näin koko teoksen ja ymmärsin paremmin ohjaajan vision.

Pidin todella paljon Lady Macbethin roolin laulaneesta Csilla Borossista, sen sijaan kaipasin Macbethiksi Jorma Hynnisen värikylläistä baritonia.



Heinä-elokuu - Laulukurssi

Heinäkuun lopulla menin laulukurssille "Löydä äänesi mahdollisuudet", opettajina mm. Aija Puurtinen ja Ritva Eerola.

Kurssi oli todella antoisa: kokonainen viikko omaa musisointia, ei työasioihin liittyvää, vaan pelkästään minulle! Luokkatila, jossa voin vain laulaa ja soittaa, ilman että joku tärppinen nykii hihasta ja huutaa: "Äiti ei saa laulaa!" tai "Äiti, miksi sinä laulat noin kovaa?"

Ah, sielun ja ruumiin ravintoa. Vaikka samalla tietenkin myös ammattitaidon ylläpitoa eli äänenhuoltoa.

Elokuu - Flow Ravi Coltrane ja Ricky Tick Big Band

Flow-festivaali 2013, taustalla Ricky Tick Big Band

Sydämessäni on iso paikka bebop/hardbop- pohjaiselle modernille jazzille. Vaikka en siitä teknisesti ottaen paljoakaan ymmärrä, kuuntelen ja fiilistelen sujuvasti.

Ravi Coltrane Quintet oli siinä mielessä upottava kokemus - oli ihana katsella ja kuunnella vähäeleistä, mutta tapahtumarikasta soitoa. Tunnistin teeman sieltä, toisen täältä ja seurasin soittajien sanatonta viestintää. Tämä toimii minulle parhaiten livenä. Mahtava kokemus!


Ricky Tick Big Bandin ja Julkisen sanan swing-rap-yhdistelmä liikutti toisella tavalla, pisti minut ihan konkreettisesti hytkymään. Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten hehkuttanut tällaista fuusiota, olisin hieman ihmetellyt, mutta näin tyylikkäästi toteutettuna big band sovitukset ja napakat rap-tekstit kärkitason räppääjilta osuvat kultasuoneen

Loka-marraskuu - Mozart: Requiem

Teimme talkoomeiningillä paikalliseen kirkkoon muistokonsertin ja pyhäinpäiväkonsertin. Ison kuoron ja orkesterin kanssa oli hieno kokemus päästä laulamaan tätä ihanaa teosta, syksyn kohokohta!

Lasten  musahetket

Sellainen iltamenoja rajoittava periaate meillä on, että arkiviikkojen illat rauhoitetaan perheelle ja viikonloppumenoissakin pidetään linjaa "yksi-mummolan-yö-kuukaudessa" lapsille. Eli moni todella kiinnostava konsertti tai keikka jää välistä, mutta onneksi vuoteen mahtuu lisääntyvässä määrin myös ilahduttavaa kotimusisointia. (Välillä tosin toteutuu sanonta suutarin lapsen kengistä eli äiti ei aina jaksa laulaa, mutta onneksi lasten iskä rentoutuu kitaroimalla, ja Kumkvatti (2,5) lähtee jo mielellään soittokaveriksi).

Parhaita musahetkiä lasten kanssa ovat: Kumkvatin oma biisi "Betoniauto" - ennenäkemätön mossaus-crowlaus-esitys täydellisellä rockrock-asenteella, musiikkisatu-improvisaatiot pimeässä huoneessa molempien lasten kanssa instrumentteina mm. ukulele, melodica, tinapilli, kantele, triangeli, clavesit, lasten kanssa yhdessä lauletut joululaulut, Tinttarellan muskarin joulujuhla, Kumkvatin rumpusoolot, Mimmien talvi- konsertti, autolaulut matkoilla... ja paljon paljon muuta!

Näiden muisteloiden myötä toivotan sinulle

Kaikkea hyvää ja kaunista vuoteen 2014!