Musaopen paluu

 

Kuva tehty tekoälyllä

Kirjoitin ensimmäisen tekstin tähän blogiin syksyllä 2013. Tähän asti viimeisin teksti on julkaistu keväällä 2016 ja sen jälkeen Musaopen blogi jäi ennalta suunnittelemattomalle tauolle - tähän asti.

Tauko ei johtunut siitä, että musiikista tai koulusta olisi loppunut kirjoittamisen aiheet. Päinvastoin. Elämä vain päätti järjestää käsikirjoituksen uusiksi ja heitti eteen muutaman ison muutoksen.

Ensimmäinen iso muutos oli työpaikan vaihdos. Olin 16 vuotta töissä Helsingissä, mutta syksyllä 2016 avautui mahdollisuus uuteen, inspiroivaan ympäristöön – sellaiseen, mitä Helsinki ei minulle enää ollut. Se oli hyppy tuntemattomaan, mutta oikeaan suuntaan. Tästä muutoksesta kirjoitan varmasti vielä joskus lisää.

Toinen muutos seurasi hyvin pian työpaikan vaihdoksen jälkeen, sairastuin vakavasti ja olin parin vuoden ajan pois työelämästä. Ei siinä rytäkässä ollut aikaa kirjoitella musiikinopetuksen ajankohtaisista asioista, etenkään, kun oli epävarmaa milloin pystyn taas palaamaan työhön. Tuona aikana pohdin myös mahdollista alan vaihtoa. Isot kriisit saavat ihmiset usein vaihtamaan alaa ja minäkin katselin erilaisia koulutusmahdollisuuksia, mutta totesin melko pian, että huomioni kiinnittyi lähes pelkästään musiikin ja kulttuurin pariin. Rehellisesti sanottuna mikään muu ei oikein sytyttänyt. Musiikki ei ollut kadonnut minnekään – päinvastoin. Tästäkin voisin joskus kirjoittaa lisää.

Sitten tuli korona ja musiikinopetus, niin kuin elämäkin, piti laittaa joksikin aikaa aivan uusiksi. Etäyhteydet, mykistetyt mikrofonit, yksin soivat kotistudiot ja puhuva pää. Tätä vaihetta en todellakaan kaipaa, mutta siitäkin voisin muutaman sanasen joskus sanoa.

Nyt nuo musaopen oman elämän muutokset ovat takana päin ja olen kotiutunut nykyiseen työpaikkaani oikein hyvin. Isoja muutoksia on kuitenkin työnkuvaan luvassa, siitä pitää huolen Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus sekä YTL. Vuonna 2029 musiikista, kuvataiteesta ja liikunnasta on nimittäin tulossa ylioppilaskirjoitusaine.

Samaan aikaan perusopetuksen puolelta kuuluu toisenlaisia uutisia. Helsingissä lasten musiikin aineenopetusta on ajettu alas (Lasten musiikin aineenopetusta ajetaan alas Helsingissä HS 13.11.2024). Musiikkiluokkakeskustelu on jälleen käynnissä. (Musiikkiluokkakeskustelu ryöpsähti taas Helsingissä: Uudistus tekisi opetuksen käytännössä mahdottomaksi YLE 9.2.2026). Toisaalla siis rakennetaan uutta statusta ja toisaalla kavennetaan perustaa.

Näistä kaikista aiheista olisi paljon sanottavaa. On siis aika herättää uinuva blogi uudelleen henkiin.

"Ja sit mul ois sellainen tosi hyvä idea..."

Opiskelijaporukka lähestulkoon kierii lattialla naurusta. Perjantain koulupäivä on itseasiassa jo päättynyt, mutta musikaalin käsikirjoittajatiimi ei malta lähteä, vaan vielä heitellään ideoita ja juttu luistaa sellaiseen tahtiin, että kirjuri ei meinaa pysyä kartalla. Välillä jutellaan jostain ihan muusta, mutta suurimmaksi osaksi pysytään jopa aiheessa!

- "Ja sit mul ois sellainen tosi hyvä idea..." 

- "Se voitais toteuttaa käytännössä niin, että..." 

Varsinaista ongelmanratkaisua on pohtia, miten villit ideat voidaan konkreettisesti toteuttaa koulun näyttämöllä. Ensin on kuitenkin voitava ideoida vapaasti ja luotettava siihen, että tekniset ratkaisut kyllä löytyvät. Tässä porukassa nimittäin on sellaisia kekseliäitä opiskelijoita ja työparini eli ilmaisutaidon opettajammekin on varsinainen velho keksimään keinoja kohtausten sitomiseen yhteen.  Mutta luovaan prosessiin kuuluu aina sellainen pieni pelko, eräänlainen hallitun kaaoksen periaate tai kauhun tasapaino, koska valmista konseptia ei ole, lopputulosta ei tunneta ja voi tapahtua mitä vaan... 

- "Mut millanen musiikki tähän kohtaan sopis?"

Ja onhan meillä musiikki! Musiikin aikana vasta voikin tapahtua mitä vaan. Musiikki voi korostaa, kertoa tai musiikki peittää ja hämätä tai johdattaa tapahtumia eteenpäin. Tai sitten musiikki vain on. Ja se riittää.

- "Hei, mä haluisin tanssii tässä sit sellasen..."

Tämä on työssäni parasta: luovuus, musiikki, ideointi ja keskustelut opiskelijoiden kanssa. Se, kun joku laittaa itsensä oikeasti peliin, innostaa ja rohkaisee muitakin. 

Tämä on nyt 4. kerta, kun lukiossamme toteutetaan musikaali ilmiöpohjaisen oppimisen menetelmin ja tämän kevään ilmiöiksi on valittu tiede ja tulevaisuus. 

Mitä se ilmiöpohjaisuus musikaalin kohdalla oikein tarkoittaa?  Onhan niitä musikaaleja tehty kouluissa jo iät ajat. Olen kiteyttänyt sen itselleni jotenkin näin, että ilmiöpohjaiselle oppimiselle olennaiset autenttisuus, kontekstuaalisuus ja yhteisöllisyys musiikinopetuksessa ja/tai musiikillisessa projektissa ovat:

• autenttisuus: esimerkiksi soitetaan/ lauletaan/ tehdään musiikkia oikeasti oikeilla soittimilla eikä vain lueta siitä, tutustutaan aihepiiriin mm. vierailuiden kautta, otetaan selvää musiikista ja sen merkityksestä suhteessa tieteeseen tai luodaan itse oma visio tulevaisuuden musiikista, opiskelija myös ideoi ja rakentaa itse oman roolinsa
• kontekstuaalisuus: aihe/ ilmiö eli valittu musiikki on todellisesta maailmasta kumpuava aito ilmiö ja kulttuuri, jossa elämme ja kulttuurit, joita tarkastelemme vaikuttavat meihin (tästä en valitettavasti voi selkokielisemmin kirjoittaa, koska muuten paljastan jotakin olennaista tulevan musikaalin juonesta!)
• yhteisöllisyys sekä oppiainerajat ylittävä oppiminen: musikaaliprojektissa opimme yhdessä tekemisen kautta ja tutustumme aihepiiriin esimerkiksi kuvataiteen, historian tai tiede-eksperttien esim. kemian ryhmän kanssa yhteistyötä tehden. Käsikirjoitamme musikaalin myös opiskelijoiden kanssa valitun ilmiön pohjalta, joten dialogissa ja viittauksissa täytyy olla faktat oikein. 

Eli ei mitään outoa vaan varmasti jokaiselle musiikinopettajalle ihan luontevia ja tuttuja toimintatapoja.

- "Ideoidaan nyt vaan, kyllä tää vielä tästä selkenee!"

- "Joo, mä olin viime vuonnakin mukana enkä ainakaa 5 viikkoon tajunnu koko jutusta yhtään mitään!" 

- "Mä en tajunnu viel esityksessäkää yhtään mitään!"

Ja taas nauretaan!

Kun porukka poistuu, kuka minnekin, yksi opiskelija jää vielä muistelemaan viime vuoden musikaaliprojektia.

- "Se oli ihan paras projekti, paras porukka ikinä, missä mä oon ollu! Vaik aluks ei tuntenu oikeen ketään, niin ne isommat opiskelijat otti meidät pienetkin niin hyvin mukaan! Siinä kyllä tutustu toisiin ja pääs tekemään just kaikkee mitä halus."

Lähdin viikonlopun viikkoon todellakin onnellisesti hymyillen, ryhmästä energisoituneena ja odottavalla mielellä. Minkähänlaiseksi juuri tämä porukka muotoutuu? Millainen projekti juuri tästä musikaalista tulee? 

Musaopen musiikkiaakkoset

Ystävän postaus Fab Forty Something -blogissa inspiroi minut kertaamaan omat musiikkiaakkoseni.   Olisin kevyesti voinut jatkaa tätä rönsyilevää muistelua vaikka kokonaisen romaanin verran, mutta  jotain täytyy jättää seuraaviinkin tarinoihin. Tässä kuitenkin poimintojeni tulos eli erään musaopen musiikin ABC, olkaa hyvät!

A Aaronin pianokoulu, siitä se sitten lähti. Kuinka moni muistaa tuon sinikantisen kirjasen? Assosiaatiot, mielikuvat ja se, miten itse musiikin tunnen, liittyvät absoluuttiseen musiikkiin.

Bodil Rantasalo 2008

B Bach. Barokki. Blues. The Beatles. Ja basso - salaisissa unelmissani olen basisti!

C C-kasetti. Kaikkien kasarinuorten sukupolvikokemus: kytätä radion äärellä hyvää biisiä, että ehtii  näpätä rec-nappulaa juuri oikealla hetkellä. Chopin, Frederic, ollessani lapsi, isäni teki pianotutkintoa, jossa soitti mm. Chopinin vallankumousetydiä, siitä jäi vahva muistijälki. Myöhemmin itsekin tykkäsin fiilistellä Chopinin valssien ja masurkkojen kanssa. 

D Dio, Ronnie James. Dopamiini eli mielihyvähormoni, jonka tuotantoa aivoissa musiikki lisää.

E  Elämäkerrat, nautin säveltäjien ja muusikoiden elämäkertojen lukemisesta.

F Fuusiojazz. Koin jazz-herätyksen lukioaikoina. Bändin kanssa ensimmäinen biisi oli Chick Corean Spain ja tajuntani räjähti niistä 13-soinnuista. Fauré, Gabriel: ihastuttavia lauluja, joita joskus vieläkin laulan puutteellisella ranskallani. Fekete Vonat oli suosittu yhtye Budapestin opiskeluvuosieni aikana, mustalaismusiikkivaikutteilla maustettu unkarinkielinen hip hop soi jatkuvasti kaikkialla ja oli todella koukuttavaa! Hittibiisejä löytyy mm. Youtubesta yhtyeen nimellä, kannattaa kuunnella esm. Forró a Vérem (Kuuma vereni). 

G Gruberova, Edita, upea koloratuurisopraano, jota kuulin livenä Budapestissa 1999. Hän kykeni laulamaan aivan taianomaisen hiljaa, ja silti niin kuuluvasti. 

H Harjoittelu, joskus se oli ikävää pakkopullaa, nykyään työssäkäyvänä ja perheellisenä kallisarvoista herkkua. Hiljaisuus, vastapainoa kaikelle äänelle ja hälinälle, jota sekä työ että perhe-elämä sisältävät.

I Ilo ja into, niitä pitää musiikin tekemisessä olla. Isokoski, Soile - sain laulaa tämän suuresti ihailemani tähtisopraanon kanssa samalla lavalla Savonlinnan Oopperajuhlien Gounod:n Faustissa! Ja tietenkin I Was Made For Lovin You, Kissin biisi, joka soi silloin, kun tapasin mieheni. Katseemme kohtasi yli väkijoukon... ja tässä sitä nyt ollaan!

J Joni Mitchell on kulkenut mukana lukiosta asti, erityisesti albumit Blue ja Charles Mingusin kanssa tehty fuusiolevy.

K Kantri kolahti joitakin vuosia sitten eikä ole sen koommin lakannut kolisemasta. Kanteleessa on mielestäni yksi kauneimmista ja terapeuttisimmista sointiväreistä. Tempaudun aina kanteleen äänen mukana johonkin aivan toiseen, ihanaan todellisuuteen. Kanteletar ja Kalevala - suomalaisen musiikin juuret ja ainakin palanen minunkin sieluani siinä mie-kielessä. Kinnunen, Laila, kuuntelen aina keväisin ja erityisesti siivotessa.

L Laulaminen. Leino, Eino. Olin vähän sellainen runotyttö yläaste ja lukioaikoina. Poltin kynttilöitä kuuntelin Loirin Leino -levyt puhki ja kirjoittelin päiväkirjaa. Ja on Leino tänäänkin ajankohtainen, sillä nyt treenaan Leino-ohjelmistoa Open Voicen kanssa Merzi Rajalan uskomattoman hienoina sovituksina. 

M Musiikkiluokka oli taivas minulle lapsena: inspiroiva musiikillinen ympäristö. Kauhulla luen uutisia musiikkiluokkien lakkauttamisista nykyään. Päättäjät eivät tiedä, mitä tekevät! Musikaali, tuo kevään työtä teettävä merkki, mutta ah, niin antoisa ja innostava projekti opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa! Musikaalit muutenkin, ihan yleisönäkökulmasta, kuuluvat ehdottomasti aakkosiin. Viimeksi näin Arkadian Yhteislyseon lukiolaismusikaalin "Niina" ja sitä ennen Carole Kingin elämään perustuvan musikaalin "Beautiful" Lontoossa.

N Nokkahuilu. Minulla on päärynäpuusta tehdyt altto- ja sopraanohuilut. Aloitin nokkahuilun soiton ala-asteella nokkahuiluyhtyeessä, jatkoin lukiossa yksityistunneilla ja vielä Sibelius-Akatemiassa sivuinstrumenttina sekä vanhan musiikin orkesterissa. Nokkahuilu on yksi hienoimmista (ja parjatuimmista) instrumenteista ikinä. Työssäni en ole muovinokkahuiluja juurikaan soitattanut, mutta olen kyllä sovittanut Paranoidin nokkahuiluyhtyeelle eli ehkäpä jonakin päivänä! 

O Ooppera. Ensimmäinen oopperakosketukseni tapahtui mustavalkotelevision välityksellä.  Kyseessä oli Viimeiset kiusaukset ja olin noin 5-vuotias. Toisen oopperani, Taikahuilun,  näin Savonlinnan Oopperajuhlilla ja niin minusta tuli ikuinen oopperafani. Viimeksi olen nähnyt oopperat Indigo Helsingissä ja Boris Godunov Savonlinnassa. Ja tietysti O myös niin kuin rytmikuoro Open Voice!

P Piano oli pitkään pääinstrumenttini ja on edelleen tärkeä ajatusteni jatke. Pori Jazz, suuntaan sinne jälleen ensi kesänä. Pelle Miljoonaa kuunneltiin ahkerasti parhaan kaverin oranssissa huoneessa 80-luvulla. Pärt, Arvo - aina kun kaipaan hiljentymistä tai meditointia ajatusteni äärellä, kuuntelen Pärtin teosta "Spiegel am Spiegel".

Q Q.Stone, uskomattoman hieno suomalainen, kansainvälisen tason bluesrock-yhtye, jossa vaikuttavat mm. Mikko Kuustonen ja Heikki Silvennoinen sekä Löytyn veljekset. 90-luvulla olin samaisten tyyppien vetämällä bändileirilläkin. Surin kovasti, kun yhtye jäi hiljaiselolle, mutta pari vuotta sitten olin Järvenpään Puistobluesissa kuuntelemassa aivan loistavaa uutta materiaalia!

R Rainbow, pikkuveljeni tutustutti minut tähän kasari-yhtyeeseen, I Surrender, Since You´ve Gone, Catch the Rainbow, ooh...

S Suuri Toivelaulukirja: sain lapsena usein jouluisin lahjaksi yhden kirjan kerrallaan. Osaan edelleen kirjat 1-6 lähes ulkoa. Niitä tuli soitettua ja laulettua aina, kun varsinaiset soittoläksyt eivät kiinnostaneet. Eli usein. 80-luvulla muuta vapaan säestyksen tai kevyen pianonsoiton opetusta, saati materiaaliakaan, ei juuri ollut saatavilla, joten kirjat hyödyttivät näin jälkikäteen katsottuna ammatillisestikin melkoisesti. Sibelius, aina. 

T Taikkari eli Savonlinnan Taidelukio, jossa sain tehdä musiikkia laidasta laitaan. TaKaMus eli Taidelukion Kansanmusiikkiyhtye, jossa lauloin ja soitin. Silloin syttyi edelleen palava rakkaus kansanmusiikkiin ja jazziin. Taikkarin kohokohtia olivat mm. Kaustisten kansanmusiikkifestareilla esiintyminen, Mörköooppera-produktio ja paljon, niin paljon muuta! Toto ja Tower of Power: levyt on kuunneltu puhki ja keikoilla keikuttu! 

U Urut. Meillä oli lapsuudenkodissa isän koko seinän korkuiset harjoitusurut, joiden jalkioissa mönkiminen oli ankarasti kielletty. Isällä oli sellaiset kuluneet kanttorikengät, jotka hän vaihtoi jalkaansa aina soittaessaan. Isän harjoittelua vierestä seuranneena olin lapsena sitä mieltä, että isä osaa stepata.  Ja minä istuin nojatuolissa, lauloin ja sanoitin hiljaa tuota tuttua soittoa: Bachia, Waltheria, Moranconia. Ukulele, sitä opettelen soittamaan seuraavaksi.

V Voice massage. Äänityöläisen kannattaa huoltaa tärkeintä työkaluaan. Käyn Voice Massagessa pari kertaa vuodessa ja välillä se tuntuu kirpeästi kireissä paikoissa. Parin päivän päästä huomaa kuitenkin eron äänen soinnissa lihasten vapautuessa. Viulu, seuraan tyttären viuluopintoja ja haluaisin joskus vielä opetella tätä soitinta itsekin.

W Winterreise, Schubertin laulusarja Wilhelm Müllerin runoihin, kuuluu talviseen maisemaani.

X Xerxes, Händelin ooppera (taas se barokki nousi pintaan!), jonka aaria Ombra mai fu nostaa aina tunteet pintaan.

Y Yhdessä. Parhaimmillaan musiikki on koettuna tärkeiden ihmisten kanssa yhdessä. Musiikki itsessäänkin on vuorovaikutusta, monella tasolla.  

Ä Äänenvoimakkuus ja sen säätäminen kohdilleen on joskus taitolaji.

Ö Örinäkin on joskus paikallaan, tosin olen itse huono siinä, mutta tunnistan kyllä hyvän örisijän ja osaan arvostaa taitavasti ja terveesti tuotettua örinää.   

Mitä sinun musiikkiaakkosiisi kuuluisi? Sitä mietiskellen kannattaa aloittaa tämä lähes keväinen viikko!

Musiikin sähköinen oppikirja - miten se toimii? Toimiiko se?

Minulla ei ole vuosiin ollut käytössä lukion musiikin oppikirjaa, mutta otin viime syksynä käyttöön Tabletkoulun Mu1 Musiikki ja minä -sähköisen oppikirjan. Miksi?

Ensinnäkin halusin tutkia, tuoko sähköinen ulottuvuus jotakin uutta musiikinopetukseen. Toihan se - lisää töitä ainakin aluksi! Ja luovia mahdollisuuksia toiseksi.

Ensimmäinen jakso syksyllä meni itsellänikin kokonaan kirjan käytön opetteluun, joten ei ihme, että pari lukiolaisryhmääkin kummasteli sähköistä kirjaa. Miten paljon harjoituksia on järkevää avata tehtäviksi? Mitkä tehtävät toimivat, mitkä ovat liian vaikeita? Miten rytmitän kirjan käytön musisoinnin kanssa?

Nyt, kun pari "testiryhmää" on ystävällisesti ollut mukana opettajan oppimisprosessissa, koen löytäneeni sopivan tavan hyödyntää tätä kirjaa ennenkaikkea musiikin ehdoilla, ei teknologian.

Pääpaino on aina, ja tulee aina olemaan, musiikillisessa toiminnassa tunneilla. Ja se on myös oppikirjan tarkoitus: materiaali ja tehtävät toimivat valmentavina, avaavina tai syventävinä harjoituksina yhteiselle musisoinnille ja omalle musiikin tuottamiselle, ja tunneilla yhdessä vietetty aika käytetään yhteiseen toimintaan ja luovaan musisointiin (ks. käänteinen luokkahuone).

Nämä Mu1-ryhmät ovat lähes poikkeuksetta suuria, yli 30 opiskelijaa/ryhmä. Perinteisesti olen ollut opettajana suht hyvin kartalla n. 15:sta aktiivisesta opiskelijasta, mutta ison osan ajatukset ja taidot ovat kieltämättä jääneet siinä kaiken äksönin keskellä hieman hämärän peittoon. Sähköisen kirjan suurimpia hyötyjä onkin ollut saada kaikkien opiskelijoiden ääni kuuluviin. 

Viisi vinkkiä sähköisen oppikirjan käyttöä miettiville:

1. Se, että kirja itsessään on sähköisessä muodossa, ei tarkoita, että tehtävät täytyy tehdä/toteuttaa koneella.

Toisin sanoen, jos musiikillinen tehtävänanto on vaikkapa "oman rytmin tuottaminen", niin sitä ei ole pakko tehdä virtuaalirummulla, vaan mahdollisuuksia on monia: voit kuvata vaikkapa kännykällä, kun soitat rumpuja/ teet "cup song"-tyyppisen rytmin/ luot bodyrytmejä yksin tai kaverin kanssa tai voit myös tehdä oman "biitin" koneella jne jne, ja oman rytmin voi sitten linkittää Tabletkoulun vastauskenttään. Tai sitten voi käyttää sitä virtuaalirumpua.

Tässä erään opiskelijan simppeli, mutta toimiva ratkaisu tehtävään (julkaistu luvalla):

Tämä on yksi tärkeimmistä huomioista sähköisen oppimateriaalin käytössä: se antaa opiskelijoille useita eri toteuttamisvaihtoehtoja eli opiskelija voi valita oman, yksilöllisen ratkaisun tai luovan toteuttamistavan, yksin, kaverin kanssa tai ryhmässä.

Ja Tabletkoulun käyttöön ei sen nimestä huolimatta tarvitse hankkia tabletlaitetta, kirja toimii kotikoneella ja läppärillä, jopa kännykällä.

Joskus olen joutunut todella pinnistelemään aivosolujani opiskelijoiden vastauksia tulkitessani, esimerkiksi harmonian tuottamisen tehtävään sain allaolevan vastauksen. Kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin mielestäni hieman outojen sointujen liittyvän läppärin koskettimistolla luotuihin sointuihin! Digiaika vs. vanhat aivot...

2. Hyödynnä eriyttämismahdollisuuksia

Toinen lisäarvo tässä sähköisessä lähestymistavassa on se, että opiskelija voi edetä musiikillisessa prosessissa omaan tahtiinsa ja valita tehtäviä oman intressinsä tai kykynsä mukaan. Toisilla kun on ollut musiikkia viimeksi 7-luokalla ja toisilla ryhmästä taas kokemusta musiikkiluokasta tai muuten pitkäaikaisesta musiikkiharrastuksesta.

Sähköisen MU1-oppikirjan sisältönä ovat musiikin elementit: rytmi, harmonia, melodia, sointiväri ja muoto. Erilaisten kirjan harjoitusten kautta opiskelijat tutustuvat näihin osa-alueisiin, tunneilla käytämme ajan käytännön musisointiin, ilmaisuun ja omaan sävellysprojektiin, jossa nämä musiikin elementit "sovelletaan käytäntöön" niin, että opiskelijat yhdessä tekevät oman kappaleen. 

Työtavan biisiprojektissa pienryhmä voi valita itse: kappaleen voi tehdä bändinä ja käyttää iPadia esimerkiksi muistiin tallentamiseen, tai GarageBandia tai omaa laitteistoa käyttäen koneella, tai yhdistäen esim. iRigin kautta GarageBand-pohjaa ja kitaraa tai pianoa. Tässä prosessissa opiskelijat voivat työskennellä muuallakin kuin luokassa: aulassa sohvilla tai pyöreän pöydän ääressä (Belkin Rockstar -kuulokejakaja 5:lle takaa keskittymisrauhan), kitaravarastossa, bänditilassa jne.

3. Käytä reilusti aikaa tehtävien alustukseen ja virittäviin harjoituksiin

Elävöittävä ja kokemuksellinen tehtävien alustaminen tunnilla yhdessä kannattaa, sillä eihän ole tarkoitus eksyä käytännöstä irralliseen käsitteistöön.

Musiikki on aineena myös melko abstrakti ja monitahoinen, joten joskus teoreettiselta tuntuvan tehtävään virittäminen esimerkein auttaa opiskelijaa sanoittamaan ajatuksiaan tai saattamaan piilevät tietonsa timanttiseksi tuotokseksi.

4. Mieti, mitkä harjoitukset toimivat ryhmällesi

Osan tehtävistä (esim. yhdistelytehtävät) kone korjaa automaattisesti, mutta muut tehtävät opettaja lukee, kuuntelee tai katselee, ja palautteen antaminen varsinkin opiskelijan omista tuotoksista on erittäin tärkeää.

Opettajan työmäärä voi siis kasvaa huikeisiin mittoihin, ellei etukäteen mieti, mitkä tehtävät ovat tarkoituksenmukaisia ja toimivia omien opetusmenetelmien kannalta. Tästä syystä jätin kirjassa ehdotetun oppimispäiväkirjan pois. Syksyn ensimmäisten ryhmien kanssa sitä käytin, mutta se teetti aivan liikaa työtä. Nyt kaikki harjoitukset ja vastaukset tehtäviin tehdään suoraan tehtävien vastauskenttään, ainoastaan musiikilliset tuotokset täytyy linkittää jonkun pilvipalvelun (Google Drive, Dropbox, Soundcloud...) kautta.

Tällä hetkellä toimin itse niin, että avaan kirjan runsaasta tehtävävalikoimasta 17 tehtävää opiskelijoille, joista he tekevät 12. Tehtävistä 3 on pakollisia kaikille (Musiikillinen elämäkerta, Musikaalisuus-essee ja pienryhmätyönä tehtävä oma sanoitus). Loput tehtävät opiskelijat voivat valita oman harrastuneisuutensa ja kiinnostuksensa pohjalta, kuitenkin niin, että jokaisesta luvusta tulisi tehdä ainakin yksi tehtävä.

Kurssitietosivulle olen tehnyt kurssiaikataulun, josta käy ilmi, mikä luku ja mitkä tehtävät liittyvät kunkin viikon aihepiiriin.

5. Sähköinen kirja on helposti muokattavissa

Toki kirjassa voisi olla enemmänkin materiaalia, mm. äänenkäyttöön ja kuulonhuoltoon liittyen. Ja osa tehtävistä on selvästikin vaikeita, liian pro, tavallisen lukion ryhmille. Kirja on sisällöltään tiiviisti keskitetty musiikin peruselelementtien ja sävellysprosessin ympärille, mikä toisaalta rauhoittaa helposti rönsyilevää musiikin pakollista kurssia, toisaalta vaatii myös jonkin verran täydennystä.

Tabletkoululla on kuitenkin alusta, johon on helppo lisätä käytännöllistä ja monipuolista materiaalia (keskusteluja, mielipidekyselyjä, kuuntelutehtäviä, musisointitehtäviä jne.). Eivätkä nämä open omat lisäykset näy muille kuin opettajalle ja kohdennetulle ryhmälle, jos tekijänoikeudet huolettavat.

Sähköinen kirja on helposti muokattavissa, mikä on sekä hyvä että huono juttu: hyvä sellaiselle opettajalle, joka haluaa käyttää jo tekemäänsä toimivaksi testattua materiaalia sujuvasti, ja huono niiden mielestä, jotka haluavat täydellisen paketin käyttöönsä.

Sähköisessä kirjassa ei myöskään ole ohjelmistoa eli valmista nuottimateriaalia mukana tekijänoikeussyistä. Toisaalta tänä päivänä moni musiikinopettaja käyttää verkon runsasta tarjontaa ja tekee ryhmänsä mukaiset sovitukset itse kuitenkin.

Ja jos joku pelkää verkkokirjan tekevän opettajan tarpeettomaksi, niin siitä ei todellakaan ole huolta! Musiikinopettaja on musiikillisen ajattelun sekä toiminnan aktivaattori ja varsinainen pedagoginen jonglööri sukkuloidessaan soitinten, ohjeistusten, laitteiden, sovitusten, sovellusten, yksilöiden, taiteellisten erimielisyyksien, ongelmanratkaisua pohtivien ryhmien ja kysymysvyöryn keskellä. Mikään kirja ei poista henkilökohtaisen ohjauksen tarvetta eikä verkkokirja tarkoita automaattisesti opiskelijan itsenäistä työskentelyä päätteen äärellä.

Suurinta haastetta eli suuria ryhmäkokoja taitavinkaan opettaja tai toimivinkaan alusta ei ratkaise. Aikaa on yksinkertaisesti liian vähän per opiskelija. Kysynkin edelleen, miksi musiikin opetusryhmä tehdään niin suureksi, että opiskelijan kohtaaminen ja musiikillisen toiminnan konkreettinen ohjaaminen on käytännössä mahdotonta oppitunnin puitteissa? (Juu juu, tiedänhän minä: resurssit, tuntikehys ja niin edelleen. Huokaus.)

Tässä siis kokemuksiani sähköisestä oppimateriaalista tähän mennessä, ehkä näistä on apua jollekin kysymysten kanssa pähkäileville. Olisi myös hauska kuulla toisten musiikinopettajien käytänteistä ja kokemuksista, eli jos sinulla on jotakin kielen päällä, niin avaathan keskustelua aiheesta?

Musaopena Moskovassa

Millaista olisi opettaa musiikkia jossakin ihan muussa maassa, esimerkiksi Venäjällä? Mitä yhteistä tai mitä eroa on venäläisellä ja suomalaisella musiikkikasvatuksella?

Kulunut syksy on kaikessa kiireisyydessään tuonut uusia kokemuksia, jotka ovat saaneet minua arvostamaan suomalaista musiikkikasvatusta entistä enemmän - asia, minkä en olisi uskonut olevan mahdollista.

Olin nimittäin joulukuussa ensimmäisellä työmatkallani leirikoulussa Moskovassa. Olen kyllä opiskellut ulkomailla ueammankin vuoden, kolmessa eri maassa, mutta en ole koskaan opettanut eri maan koulussa enkä ollut matkalla, jolla mukana oli opiskelijoita. Ristelylle on kyllä joskus pyydetty valvojaksi, mutta jostakin syystä olen jättänyt menemättä...

Lukiollamme on moskovalainen ystävyyskoulu, jonka kanssa kulttuuriyhteistyötä on tehty jo 9 vuotta. Projektikielenä toimii englanti ja tänä syksynä osallistuessani järjestelyihin projekti rakentui luonnollisesti musiikin ympärille.

Tällä reissulla matkassa oli 15 opiskelijaa ja minun lisäkseni myös rehtori. Vierailimme oppitunneilla, koulukampuksen eri rakennuksissa ja alakoulun musiikkiluokassa.

Tutustuimme kauniiseen Moskovaan, kävimme tietenkin Punaisella torilla ja Lenin mausoleumissa, mikä kaikki oli tällaiselle historiadiggarille ikimuistoinen kokemus.

Punaisella torilla valmistauduttiin juhlimaan uutta vuotta. Tori oli täynnä talvista meininkiä, oli luistinrata, joulumarkkinat ja karuselli, haitarikin soi tunteikkaasti. Siinä yhden abin kanssa sitten tuumailimme, että jotenkin ihan vääränlainen tunnelma, omissa kuvitelmissa tällä mystisellä alueella kuuluisi korkeintaan megafonin kautta vakavamielistä poliittista puhetta, oltiinhan sentään itsensä Putinin työhuoneen tuntumassa.

Ystävyyskoulussamme oli vierailuviikkomme aikana "English language week", johon sisältyi koko koulun hyväntekeväisyyskonsertti ja musiikkikilpailu, jonka tämän vuoden teemana oli "Children in Need".

Venäläisessä koulusysteemissä ei tunneta lukiota erikseen, siellä kyseessä on eräänlainen yhtenäiskoulu, joka kestää kaikille 11 vuotta. Luokka-asteet konsertissa jaoteltiin 5-6 luokkiin, 7-9 luokkiin, sekä 9-11 luokkiin. Valinnaisuutta systeemissä ei tunneta suomalaiseen tapaan eli lukujärjestys on luokkakaveruksilla sama, joitakin tasoryhmiä lukuunottamatta.

Etukäteen meille oli hieman epäselvää, mikä tämä hyväntekeväisyyskonsertti/kilpailu oikein oli. Konserttipäivänä selvisi, että kyseessä oli koko päivän suuri tapahtuma, johon luokat ovat valmistautuneet pitkin syksyä. Kaksi konserttia edeltävää viikkoa olivat olleet varsinaista intensiivisen harjoittelun aikaa. Kaiken kaikkiaan osioita oli peräkkäin 3 eli yksi kullekin edellä mainitulle ikäryhmälle.

Vierailijoina minä ja rehtorimme olimme tietenkin jäseninä tuomaristossa, joka koostui koulun rehtorista ja apulaisrehtoreista. Oppilaat saivat halutessaan myös äänestää. Tuomaristolla oli käytössään arviointikaavakkeet, joissa oli otettu huomioon useita eri osa-alueita:

Kilpailuun osallistuvat esitykset olivat pääosin play back-esityksiä (eli oppilaat esiintyivät taustanauhan kanssa), joskus jotkut oppilaat lauloivat karaoketaustan päällä. Kaikki esiintyjät osasivat englanninkieliset sanat ja osallistuivat esitykseen laulamalla tai tanssimalla. Joukossa oli myös pari erikoisesitystä, jossa oppilas lauloi ja/tai soitti, mutta nämä esitykset eivät osallistuneet varsinaiseen kilpailuun.

Meidän lukiolaisemme olivat valmistelleet konsertteihin 4 esityskappaletta, jotka vierailukoulun soittimiston vuoksi esitettiin piano- ja kitarasäestyksellä. Alaluokkien esitysten jälkeen meidän ryhmämme koki yllättäviä esityspaineita: "Ne kaikki tanssii, me vaan lauletaan ja soitetaan!" sanoitti eräs opiskelija tunnelmiaan ennen lavalle menoa. Yllätysefektinämme oli kuitenkin parissa biisissä mukana ollut taitava beatboxaaja, joka sai huomattavan määrän faneja koulun oppilaista. Ylipäätään opiskelijamme kertoivat, että paikalliset koululaiset olivat suomalaisia välittömämpiä ja tulivat avoimesti juttelemaan ja kyselemään.

Henkilökohtaisesti aluksi tuntui hyvin vaikealta asettua tuomarin rooliin, tuntematta perinnettä tai oppilaita tai opetuskäytäntöjä lainkaan. Meillä ei ollut myöskään tilaisuutta antaa sanallista palautetta kilpailun jälkeen.

Bugsy Bear - maskotti 

Odottava tunne salissa oli kuitenkin jokaista esitystä kohtaan käsin kosketeltava ja aplodit oppilasyleisöltä erittäin lämpimät. Esiintyjät selvästikin nauttivat esiintymisestä ja esityksiin oli (suurimmaksi osaksi) valmistauduttu huolella.

Esiintymistaitoon, ilmaisuun, pukeutumiseen ja tanssiin oli panostettu paljon, ja ymmärtääkseni luokan opettaja osallistui varsin paljon luokkansa esityksen valmistamiseen. Oppilaat saivat tuoda esiin omaa muutakin osaamistaan, esimerkiksi kilpatanssia, näyttelemistä ym. nähtiin osana esityksiä.

"Kieltämättä jonkun ajan päästä esitykset alkoivat muistuttaa toisiaan", kommentoi eräs opiskelijamme.

Itsekseni mietin, tietenkin, miten valtavan erilainen oppimiskäsitys ja perinne suomalaisessa musiikkikasvatuksessa on. Ajatus playback-konsertista tuntuisi oman työn kannalta ajatellen todella surulliselta, paluulta 80-luvulle.



En todellakaan usko tuntevani koko venäläistä musiikkikasvatussysteemiä niin, että pystyisin vastaamaan tyhjentävästi tuohon alun kysymykseen yhtäläisyyksistä ja eroista tämän yhden viikon vierailun perusteella, mutta hyvin paljon ajatuksia ja kysymyksiä tämä vierailu herätti.

Olen syksyn aikana osallistunut myös lukion tulevan opetussuunnitelman valmisteluun. Päällimmäinen ajatus, mikä Moskovan vierailua, OPS-työtä ja omaa opetustyötä prosessoidessani nyt mielessäni on, on ilo sekä siitä yhteisöllisestä yhdessätekemisen meiningistä että yksilöllisen musiikillisen toiminnan mahdollistamisesta ja valinnaisuudesta, minkä eteen suomalaisessa musiikkikasvatuksessa on tehty uraauurtavaa työtä. Se näkyy ja kuuluu tänä päivänä toivon mukaan jokaisessa suomalaisessa musiikkiluokassa oppilaan omana musiikin tuottamisena sekä musiikillisena ajatteluna.

Täytyy tässä lopuksi avoimesti myöntää, että tietyt ennakkoajatukseni Moskovaan lähtiessäni osoittautuivat totaalisen vääriksi! Oletin esimerkiksi konsertin sisältävän venäjänkielistä kuorolaulua ja klassisia sooloesityksiä. No eipä se mennyt sitten ihan niin, kyllä se sitä samaa soittolistaa oli mikä täälläkin löytyy.

Sen sijaan ennakkokäsitykseni vieraanvaraisuudesta ja kulttuurimatkailun avartavasta vaikutuksesta sekä opettajalle että opiskelijoille oli onneksi oikea.

Matka oli kaikkinensa mielettömän hieno kokemus, sekä kulttuurintuntemuksen kannalta, moskovalaisiin kollegoihin että omiin opiskelijoihin tutustumisen kannalta. Mitä mahtavia, ihania tyyppejä olen saanut oppia tuntemaan! Mulla on maailman paras työ!

Syyskuu Sibeliuksen kanssa - suuntana sävellysprojekti

Olen tänä syksynä hakenut musiikista, nimenomaan elävästä musiikista, jotakin itselleni. Kenties inspiraatiota ja uusia ideoita, kenties lohtua, kauneutta, myrskyä, hetken hengähdystaukoa kaiken kuohunnan keskellä. Ehkäpä tuota kaikkea. Ja kyllä, olen myös löytänyt hakemaani.

Erityisesti olen hakeutunut Sibeliuksen pariin, mikä ei liene ihme, koska Sibelius on nyt juhlavuotensa kunniaksi esillä usealla taholla ja myös uusilla tavoilla.

Jossakin taustalla vaikuttaa myös seuraavassa (lukiovuoden) jaksossa alkava sävellysprojekti lukioryhmän kanssa. Sanon taustalla siksi, että pääasiallinen intressini mennä konserttiin on ollut musiikin kuunteleminen ja kokeminen, eikä töiden suunnittelu. Mutta onhan joskus saattanut jokin välähdyksenomainen idea syntyä kuunnellessa tai musiikki onkin tarjonnut uuden näkökulman aiheeseen, ja sehän on aina erinomaisen mukava juttu se - odottamaton bonus nimittäin!

Sävellysprojektissa on tarkoitus peilata Sibeliusta ja hakea vaikutteita Sibeliuksen musiikista ja elämästä - olkoonkin, että opiskelijoiden sävellystyyli noudattanee tämän päivän trendejä ja genrejä. Voimme silti tutustua säveltäjään ja hänen tuotantonsa kautta erilaisiin sävellysmenetelmiin, inspiraation lähteisiin, sävellysmuotoihin ja yrittää tietenkin löytää uusia tapoja tehdä omaa musiikkia.

Yhtenä ideana olen miettinyt Sibeliuksen Puu-sarjan peilaamista niin, että opiskelijat voisivat tuottaa oman versionsa koivusta tai kuusesta. Tai millaista vesipisaroita he säveltäisivät? Entäpä Kalevala sävellysten innoittajana? Ehtymätön lähde! Kiintopisteen valinnan vaikeus tässä taitaa tulla suurimmaksi ongelmaksi.

Syyskuuni Sibeliuksen kanssa alkoi käymällä 50 lukiolaisen kanssa Helsingin Kaupunginorkesterin konsertissa Musiikkitalolla kuuntelemassa 4. sinfoniaa, sitä psykologista syväluotausta, jossa tritonus tunkeutuu luihin ja ytimiin, ja joka on ollut itselleni ensimmäistä osaa lukuunottamatta hieman vieraampi.

Sitten eräänä ihan tavallisena syksyisenä iltana pistäydyin kauppamatkan varrella kirjastoon palauttamaan (ehkä vähän lainaamaankin) kirjoja, kun hyllyn takaa alkoi yhtäkkiä yllättäen kuulua ihmeellistä musiikkia. Nuori sellisti, Riku Tsokkinen, harjoitteli Sibeliuksen Impromptua (Op.5 nro 6 h-molli).  Jäin kuuntelemaan varsinaista esitystäkin, koska yksinkertaisesti oli pakko varastaa hetki kauneutta.

Yhtenä syyskuun lopun aurinkoisena lauantaina kävimme tyttäreni Tinttarellan (7v) kanssa yhdessä tutustumassa Ainolaan. Tästä äiti-tytär- retkestä tuli todella hieno vierailu. Päällimmäisenä mieleeni jäi valo ja onnellisuuden tunne koko paikasta, onnellinen koti.

Ainola

Toiseksi minua puhutteli se, miten valtavan tärkeää hiljaisuus oli säveltäjälle. Olen kyllä lukenut Sibeliuksen elämäkerrat, kirjeet ym., mutta nyt paikan päällä Ainolassa asia konkretisoitui oppaan kertoessa värikkäästi, kuinka Sibeliuksen tyttäret saivat soittaa vain isän ollessa kävelyllä tai matkoilla. Ja jos isä oli kävelyllä, yksi tyttäristä piti vahtia, milloin isä lähestyi taloa, ja soitto loppui siihen. Tai että Aino Sibelius asennutti vesiputket vasta Jannensa kuoltua, koska veden kulkeminen putkistossa olisi aiheuttanut liikaa sävellystyötä häiritsevää ääntä.

Miten omituiselta tämä, hiljaisuuden edellytys,  tuntuukaan tämän päivän ääntä olevassa maailmassa! Nappikuulokkeet kaikilla, taustamusiikit. Hiljaisuus voisi myös olla yksi sävellysprojektin lähtökohdista. Hmm. Hiljaista hevimusiikkia, hiljaista elektroa... Jos olisi ajallisia ja taloudellisia resursseja käytössä enemmän, veisin ehdottomasti projektiryhmän tutustumaan Ainolaan! Siellä ei soi   taustamusiikki.

Tinttarellan mielipiteestä kiinnostuneelle kerron, että hänelle jäivät vierailusta mieleen erityisesti ihmeellinen Aino Sibelius, vihreä F-duuri takka, lavantautiin pienenä kuollut Kirsti Maria- tytär ja Oscar Parviaisen Sibeliukselle lahjoittama Bönen till Gud-maalaus lapsen kuolemasta, mutta myös pihamaalla ja puutarhassa olleet ruusut, omenapuut ja syksyn väreissä putoilevat lehdet.

Samana Ainola-vierailun iltana veimme hetken mielijohteesta lapset mummolaan visiitille ja lähdimme mieheni kanssa viettämään vielä iltaakin Sibeliuksen kanssa. Ilta Sibeliuksen luona oli Syksy Soi!- festivaalin osittain dramatisoitu musiikillinen tapahtuma, jossa kuultiin Sibeliuksen ajatuksia hänen ja Ainon kirjeenvaihdon kautta sekä päiväkirjamerkintöihin, valokuviin sekä historiikkiin pohjautuvana monologina. Sibeliusta esitti Jukka Rantamäki ja Ainoa Tuia Palonen. Tarinaa kuljetti tietenkin musiikki, mm. varhainen Vesipisaroita, Jaakko Kuusiston sovitus oktetille sinfonisesta runosta Satu ja Valse Triste, Laulu Ristilukista sekä huikea Humoresque No. 1 viululle Satu Saviojan esittämänä.

Ilta oli minusta kokonaisuutena erittäin onnistunut. Draamallinen toteutus oli koskettava, hauska, informatiivinenkin, ja loi hienon henkilökuvan Sibeliuksesta säveltäjänä, ihmisenä ja miehenä kertoen myös Ainon merkittävän elämäntarinan.

Syyskuuni Sibeliuksen seurassa on nyt päättymäisillään. Vielä on muutama päivä aikaa suunnitella tulevaa projektia tai siis raameja työskentelylle. Mikä lopputulos on, niin sitähän ei luovasta prosessista voi etukäteen tietää. Mutta kouluvuotta kun elämme, jonkinlaiset ajalliset kehykset rytmittävät prosessia, eli joulukuussa on lopputuosten esittelyn aika.

Sitä ennen saapuvat kuitenkin lokakuun kuiskivat, pimeät illat. Aion silloinkin tarvittaessa paeta kuluttavaa uutisvirtaa musiikkiin, polttaa kynttilöitä, elvyttää uskoani hyvyyteen ja - lasten käytyä nukkumaan - ruokkia välillä mielikuvitustani hiljaisuudella.

C-duuri-ruusuja Ainolan puutarhassa.

Open Voice ja laulamisen sietämätön ihanuus

Tiedätkö sen fiiliksen, kun työhön paluu loman jälkeen ei sujukaan ihan käsikirjoituksen mukaan? Kun tuntuu, että kaikki plektrat ovat kaikukopan sisällä, kaapelit kadoksissa, olet kroonisesti tööt kuin taaternantti (en kyllä tiedä mikä se on, mutta kuulostaa väsyneeltä) ja nuotitkin levällään patterin välissä.

Mikä tuossa olotilassa saisi sisäisen tiikerisi kehräämään, askelen kevenemään, silmät aukeamaan ja suun laulamaan? Oikea vastaus on Open Voice! Ainakin minulle. Sellaista asiaa ei nimittäin löydy, mikä ei tämän porukan kanssa laulamalla parane!

Kuorojen kierros 2015

Open Voice on lauluryhmä, joka koostuu paitsi 20 musiikinopettajasta, myös hulvattomasta huumorista, rytmiguru Merzi Rajalan haastavista sovituksista, soundikokeiluista ja monipuolisesta musiikista. Aina välillä nauretaan melkein pissat housussa, sitten taas lauletaan ja toisinaan vähän itketäänkin yhdessä. Ja kirmataan kulttuuritapahtumissa, koulutuksissa tai kesäyössä...

Kirjoitin aiemmassa blogitekstissäni (Sekaisin äänistä) siitä, miten tässä äänten ympäröimässä työssä usein kaipaa hiljaisuutta ja lepoa korville. Paradoksaalista kyllä, olen kuitenkin oudosti paikallistanut itseni musiikin parista myös vapaa-ajalla eli puhtaasti harrastusmielessä. Enkä todellakaan ole ainoa musiikin parissa työskentelevä, jolle näin on päässyt käymään. Jo yläasteen musiikinopettajani sen aikoinaan tiesi varoittaessaan minua:

"Jos annat musiikille pikkurillin, se vie lopulta koko käden!"

Niinhän siinä sitten kävi. On vaikea pitää työkuvioita irrallaan vapaa-ajasta, kun porukassa kaikki muutkin puhuvat musaopettajaa. Ammatillinen puoli on iso osa tätä harrastusta ja kollegiaalinen tuki korvaamatonta. Ei ole myöskään vaikea saada seuraa konsertteihin, tapahtumiin tai "palaveriin", pistää vain viestin ryhmän sivulle, niin kohta on porukka kasassa.

Ammatillista tyydytystä tuo myös haastava materiaali ja loistavat, yllätykselliset sovitukset. Lisäksi Merzillä on sellainen avoin tyyli, että hän kertoo meille hyvin selkeästi, mitä hän tekee, miksi ja miten. Tietää vissiin, että pedagogit meissä kuuntelevat korvat höröllään. Varmasti jokainen meistä on saanut hyviä vinkkejä kouluun rytmilaulun opettamiseen, laulyhtyeen tai kuoron harjoittamiseen.

Palaan aina treeneistä keskittymisestä väsyneenä, mutta silti onnellisena, henkisesti tankanneena, jopa inspiroituneena. Parasta leipääntymisen estoa on se, että itsellä on joku oma juttu ja väylä oman muusikkouden kehittämiseen. Sellainen hyvä paikka, jossa ei (onneksi) itse tarvitse olla vetovastuussa, mutta kuitenkin aktiivisena osana ryhmää.

Ja se musiikki! Laulaminen tämän porukan kanssa on yksinkertaisesti vaan parasta! Vielä pitäisi malttaa odottaa kaksi viikkoa seuraavaan treeniviikonloppuun - siihen asti sisäinen tiikerini karjahtelee levottomana.

                                   Seuraavat keikat

                                         - Kuoroviisut la 28.11 Karjala- talo

                                         - Open Christmas la 29.11 klo 17.00 Saksalainen kirkko

                                         - Open Christmas la 12.12 klo 18.00 Kannelmäen kirkko

Hyvä, paha musiikinopettaja

Musiikki on yksi eniten tunteita herättävistä asioista ihmisen elämässä. Uskallan väittää näin seurattuani läheltä useiden eri-ikäisten musiikinopiskelua, kuuntelutottumuksia ja niistä käytyä keskustelua. Musiikinopetus ylipäätään jättää usein voimakkaan muistijäljen, joskus positiivisen, toisinaan negatiivisen.

Voisi helposti kuvitella, että ihminen, joka työskentelee musiikin parissa, omaisi pelkkiä positiivisia muistoja ja innostavia kokemuksia harrastuksena alkaneesta alasta. Näin asia ei välttämättä ole.

"Älä turhaan harjoittele, sun prima vista on parempi kuin harjoitellut kappaleet." 

"Laita lappu kaulaan, ei tästä muuten huomaa, että olisit harjoitellut."

"Mitäs, jos et enää ensi syksynä jatkaisi näitä pianotunteja?"

Edellä mainitut kommentit ja useita samankaltaisia kuulin toistuvasti pianonsoitonopettajaltani, jonka oppilaana olin yli 10 vuoden ajan. Pianotunnit pikkupaikkakunnalla kuluivat yleensä niin, että minä kuuntelin, kun opettajani soitti harjoituskappaleita demotakseen, miten niiden tulisi oikeasti mennä.

Mitäköhän vaikkapa pikajuoksua harjoitteleva tuumaisi, jos katselisi oman harjoituksensa ajan valmentajansa treenaavan? Motivoivaa, eikö totta?

Myönnän, olin varmasti laiska oppilas. Minua kiinnosti kevyempi pianonsoitto ja vapaa säestys, mutta noihin aikoihin niissä ei saanut vielä opetusta eli itsekseni soittelin ja lauleskelin. Sen sijaan tuo klassinen pianonsoitto ei useinkaan napannut.

Miksi en sitten lopettanut pianonsoittoa? Ehkäpä koin, että vanhempani olisivat olleet pettyneitä tai ehkä uskoin, että katuisin lopettamista myöhemmin. Tai koin kohtalonuskoisesti, että "tämä nyt vain kuuluu minun elämääni" ja musiikkiin, siis hankala pianonsoitto.

Ja olihan minulla runsaasti positiivisiakin kokemuksia musiikista, tietenkin. Musiikkiluokalla sain toteuttaa itseäni, musiikkia opittiin monipuolisesti ja erilaisten projektien kautta. Luokanvalvojamme, joka oli musiikkiin erikoistunut luokanopettaja, oli ihana persoona ja taitavana pedagogina osasi ottaa erilaiset lapset hyvin huomioon.

Musiikkilukio puolestaan oli musiikillisesti elämäni ihaninta aikaa ja sen jälkeen pääsinkin Sibelius-Akatemian MuKa:lle (Musiikkikasvatuksen osasto) opiskelemaan, yllätys yllätys, pääaineena piano. Siis se kamala, klassinen piano. Silloin kaikki muuttui: sain uuden opettajan.

Uusi opettajani, Herra K, oli sympaattinen, temperamenttinen eläkeiän kynnyksellä oleva pianisti-säveltäjä, joka näytti mielestäni Beethovenilta. Hyvin pian kävi selväksi, että näille tunneille ei mennä soittamaan prima vistaa. Oli alettava harjoitella. Eikä harjoittelu tapahtunut edes pakosta.

Mitä tapahtui? Mikä sai laiskan, epämotivoituneen oppilaan motivoitumaan ja harjoittelemaan? Oliko Herra K pelottava?

Ei. Herra K ei ollut pelottava, hän oli erinomainen pedagogi, joka tiesi, miten opettaa ja osasi  konkreettisesti kertoa, miten harjoitellaan. Eikä puhettakaan, että olisin saanut istua kuuntelemassa opettajan pianonsoittoa...

Ennenkaikkea Herra K oli innostunut opettamisesta, ja sai minut tuntemaan, että nimenomaan minun opettamisestani. Ja se oli ratkaiseva tekijä: miten olisin voinut mennä tunnille harjoittelematta, kun hän oli niin innostunut juuri minun opettamisestani?

Ensimmäiseltä opettajaltani opin, että välinpitämättömyys saa aikaan välinpitämättömyyttä. Toiselta opin, miten hyvä opettaja voi muuttaa yhden ihmisen koko ajattelutavan.

Opin senkin tärkeän asian, että opettajana en ikinä saa luovuttaa yhdenkään oppilaan suhteen. Innostuminen voi tapahtua silloin, kun sitä vähiten odotan, mutta jos olen jo luovuttanut, on varmaa, että oppilaan orastava innostus katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.

Voi myös olla, että joku ei koskaan innostu tai motivoidu. Sekin on helpompi hyväksyä, kun on todellakin nähnyt vaivaa ja yrittänyt kaikkensa.

Näiden ajatuksien siivittämänä suunnittelen uutta alkavaa lukuvuotta ja valmistaudun uusien opiskelijoiden kohtaamiseen.

Sitä, miten pystyisin jokaiselle oppilaalle välittämään sen tunteen, että olen innostunut juuri hänestä, kiinnostunut juuri hänen kohtaamisestaan, sitä opiskelen itsekin edelleen. Ehkä eläkeikään saakka, ehkä vielä silloinkin. Kieltämättä haastavaa, kun opiskelijoita on yhden sijaan 35 ryhmässä, opiskeltavaa riittää. Ehkä joskus onnistun.

Iso kiitos, Herra K.

CC by 2.0 Flickr/ Miquel Virkkunen Carvalho

Mustasaaren Pikku Muurahainen

Kesän kauniina lauantaina suuntasimme sekä oman että naapurin perheen kanssa Mustasaareen, Helsingin seurakunnan lämminhenkiseen toimintakeskukseen. Lähdimme sinne interaktiivisen lasten näytelmän "Pikku Muurahainen" houkuttelemana, esityksen toteutti ryhmä nimeltä VaihtoVirtaKollektiivi.

Jos olisin tiennyt, miten mukava ja monipuolinen paikka Mustasaari on, olisin ehdottomasti vieraillut siellä aiemminkin! Saarelle pääsee lautalla, joka lähtee Taivallahden rannasta, matka kestää n. 15min ja lauttoja lähtee päiväsaikaan aina tasatunnein.

Saarella on paljon katseltavaa ja koettavaa: rakennukset, luonto,
uimaranta, puput ja lasten leikkipuisto. 

Walhalla- lautta

Pikku Muurahaisen tarina perustuu Topeliuksen kertomukseen "Muurahainen joka lähti lääkäriin." Tässä vuorovaikutteisessa näytelmäversiossa lapset pääsivät soittamaan heinäsirkan hankaimia, tanssimaan ja laulamaan sekä hieromaan kipeää Pikkua. Lapsiyleisön kanssa keskusteltiin luontevasti ja lapset saivat myös valita 3:sta lopetusvaihtoehdosta tarinalle päätöksen.

Menoa ja meininkiä riitti, myös jännittäviäkin käänteitä, irronneita raajoja, tekosilmiä ja jokseenkin epäilyttävä lääkärihahmo. Samalla esitys oli mukaansatempaava ja opettavainenkin antamalla lasten pohtia itse oikeaa ratkaisua.

Mustasaaressa olisi helposti vierähtänyt kokonainen päivä uiden, syöden ja leikkienkin. Tinttarellan suosikki oli Pupulan Maija- pupu, leikkipuiston juna puolestaan innoitti Kumkvatin (4) omaan räppiin:

             
  "Mä oon täällä,
   mä oon täällä,
   juna lähtee nyt,
   juna lähtee nyt.
   Sä et oo kyydissä,
   sä et oo kyydissä,
   heippa vaan mummit,
   heippa vaan kaikki!"

     - Kumkvatti 4v.

Niille, jotka eivät ehtineet Pikku Muurahaista näkemään, on iloisia uutisia: Mustasaareen on tulossa Lasten elokuvaviikko 28.7-2.8.2015. Suosittelemme saarella vierailevaa nauttimaan hervottoman herkulliset, hehtaarikokoiset korvapuustit. Tipahtaneilla murusilla ruokimme taatusti vähintäänkin yhden yhdyskunnan verran pikku muurahaisia!

Sekaisin äänistä

Ihmiselle, joka työskentelee musiikin, hälyn tai suoranaisen melun parissa, ei mikään ole tärkeämpää kuin korvien lepo, hiljaisuus, mielenrauha tai millä nimellä kukin omaa zen- meininkiään haluaa kutsua. Ja loma on tietenkin yksi parhaimmista keinoista paitsi ladata ne omat akut, antaa korvien elpyä ottamaan vastaan ja kuulemaan.

Parasta rentoutumista korvatyöläiselle onkin ihana kesäaamun rauha, kahvi omalla terassilla auringos... siis pienten vesipisaroiden tippuillessa hiljalleen kukkien terälehdille tuulen kevyesti suhistaessa puiden latvoja. Linnutkin lempeästi livertävät ja herättävät pitkään nukkuneen lomalaisen.

Ja pah! Todellisuus on karkeasti kaikkea muuta ja nytpä hieman avaudun näistä "kesän lempeistä äänistä", jotka minua "hellivät" pitkin päivää.

Seuraavan linkin kautta voit kokea noin minuutin pituisen kakofonian video-leikkeen muodossa:

                SOUNDS THAT MAKE ME GO CRAZY 

Video on tehty MadPad- sovelluksella ja alkuperäisen idean sain Taavi Lehtosen työpajasta "Mitä tehdä musatunnilla"- koulutuksessa kesäkuun alussa (kesäkuisen blogikirjoituksen koulutuksesta voit lukea täältä). Pätkä on tehty perheen kanssa yhteistyönä ja siinä vierailevat lisäksi naapurin koira sekä kattorempparemmi, joka luuli, että äänitän valittaakseni haitasta. No, en ihan suoranaisesti...

Syksyä jo salaa silmällä pitäen ajattelin soveltaa tätä appsia ensimmäisellä musan tunnilla Mu1- kurssilaisten kanssa ryhmäytymistehtävässä. Opiskelijat voisivat siis pienissä ryhmissä pähkäillä pädin kanssa erilaisia äänilähteitä ja koota niistä yhdessä oman "Eka lukiopäivä"- kompin. Tehtävänä on siis äänittää ja kuvata ääniä, joita koulusta ja lähiympäristöstä sovellettuna saa irti ja joita ei ole tuotettu perinteisillä soittimilla, vaan "non-soittimilla" (käsitteen lanseerasi Taavi)  - toisin sanoen millä vain, mistä lähtee omasta mielestä kiinnostava soundi.

Harjoituksen perusteella MadPad on hauska ja helppo, mutta ei liian helppo, sovellus käyttää. Aikaa saa menemään siihen, että koettaa löytää haluamansa äänet, napata ne sopivan pituisina tallenteeksi ja yrittää sitten rytmitettää ne kohdilleen mukavaksi komboksi.

Vaan nyt on vielä loma ja tämä äänimaiseman eri variaatioiden ympäröimänä mennään eli hus pois työajatukset!

Ja onhan se niinkin, että kun koittaa ilta ja kaivattu hiljaisuus, niin kohta on jo lasten ääniä ikävä.

Poreilua Jazzeilla

Täydellisen parisuhdeviikonlopun ainekset osuivat kerrankin kohdilleen: ensin lapset mummolaan syömään mansikoita, siitä nokka kohti Poria, hyvää musiikkia, ruokaa, juomaa ja festarihumua  samoilla jazz- vilteillä ystävien kanssa. Humupäivän jälkeen päästiin vielä ystävien mökille merimaisemiin rentoutumaan! 

Perjantai 17.7

GoGo Penguin Lokkilavalla pe 17.7

Uutena kiinnostavana tuttavuutena kuulimme brittitrio GoGo Penguiniä, jonka kuulas pianosaundi toi jostakin syystä paikoin mieleen joskus muinoin soittamani Prokofjevin pianokappaleet. Tyyli oli mietteliäs ja rytmikäs, olematta lainkaan raskas ja napsahti hyvin perjantai-iltapäivän poreilevaan fiilistelyyn.

Paloma Faith Porissa pe 17.7

Olen ollut Jazzeilla aikaisemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Kirjurinluodon uudistusten jälkeen. Erona "vanhaan" oli mm. Päälavan siirtyminen rinnealueelle ja se, että päälavan lisäksi oli myös 3 muutakin esiintymisareenaa: Teatterilava, Lokkilava ja Tedin teltta (trumpetisti Ted Cursonin muistoksi). 

Useat esiintymislavat tekivät mahdolliseksi sen, että pystyy kuuntelemaan aiempaakin useampia artisteja yhden päivän aikana ja aikataulut toimii myös saumattomasti eli odotteluaikaa on huomattavasti vähemmän. Nämä eri areenat ovat myös profiloituneet hieman eri tavalla, päälavalla esiintyivät suuren yleisön keränneet artistit, eli pe mm. Timo Lassy Band, pop-prinsessa Jessie J., Paloma Faith sekä uskomaton Emeli Sandé, päivän ehdoton kohokohta minulle.

Emeli Sandé pe 17.7

Lokkilavalla esiintyi puolestaan pienempiä kokoonpanoja, kuten mm. Jarod Lawson sekä Ambrose Akinmusire Quartet, joka pyysi yleisöä keskittymään musiikkiin ja kuuntelemaan kuvaamisen ja "someilun" sijaan. Tedin teltassa kuuli myös monipuolista, eri tyylejä rohkeasti yhdistelevää jazzia, esim. Fatima & The Eglo Live Bandia sekä Hiatus Kaiyotea.

Toisaalta jatkuva kiertäminen eri lavojen välillä teki tunnelmasta hieman levottomampaa kuin kultaisissa muistoissani, jolloin Kirjurilla hengailtiin piknik-meiningillä yhden lavan äärellä taianomaisessa tunnelmassa ja kuunneltiin Ornette Colemania, T.O.P:ia, Zap Mamaa, B.B.Kingiä, Jukka Perkoa, James Brownia, Wilson Pickettiä, Don Johnson BB:tä, Jamiroquaita, Stevie Wonderia... 

Puolensa ja puolensa molemmissa. Mahtifestari silti edelleen, haaveilen jopa saapuvani ensi kesänä koko perheen kanssa!

Lauantai 18.7

Lauantaina annoimme säätiedotuksen pelotella meitä, vaikka Kirjurilla olikin kiinnostavia esiintyjiä. Toisaalta meillä oli myös kiinnostava kutsu mökille Satakunnan saaristoon. Niinpä samoilimme osan päivästä etsien jazzfiilistä Jazz-kadulta, ja mitä löysimme? Markkinahumua, hyvää kahvia ja kyllä, jazziakin.

Aleksi Ranta Group Jazz Streetillä la 18.7 Kuva by Riku Pasanen

Aleksi Ranta Group. Kuva by Riku Pasanen

Kuva by Riku Pasanen

Pakkohan sitä kahvia oli saada juuri tästä sympaattisesta vaunusta! Ripaus ranskalaista tunnelmaa keskelle sateista rannikkoa.

Kuva by Riku Pasanen

Tässä vaiheessa festarihumu otti kuvasta päätellen musaopelle jo koville, joten onneksi ystävät suuntasivat kurssin kohti rannikkoa ja saaristoa. 

Matkasimme pienellä paatilla pienelle saarelle, jonka kivikkoinen ranta ja sammaleinen luonto helli sielua ja sydäntä. Kuuntelimme kuikan huutoa, katselimme kaikkea kauneutta näköalapaikalta. Rosoa ja romantiikkaa. 

Kuva by Marko Helenius

          KAUNISTA JA VÄHÄLUMISTA KESÄÄ KAIKILLE!

                                                                  toivoo Musaope

Kesäpäivässä koko piha soi

Jos tänä kesänä meinaa järjestää pihatapahtuman, kannattaa tilata aurinko ajoissa ja olla hyvissä väleissä ilmojen toimittajan kanssa! Tämän huomasimme, kun järjestimme "Kesäpäivää" omalla kotipihalla naapureillemme ja kavereillemme perheineen. Forecan sääkarttaa tuli tutkailtua jopa parin tunnin välein useamman päivän ajan. Ihan kävi työstä moinen vahtaaminen!

Varsinainen jännitysnäytelmä koettiin itse tapahtumapäivänä, kun bändikamat sellovahvistuksella olivat valmiina aloittamaan. 60-70 kesävierasta, oli saapunut pihamaalle ja tunnelma oli odottava, kun uhkaavat pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle. Yllättäen sateelta ja ukkoselta kuitenkin säästyttiin ja ensimmäiseen osioon eli lasten tapahtumaan saapunut väki sai nautiskella jopa auringon säteistä.                              Lastenosiossa kuultiin tuttuja lastenlauluja, mutta raskaammalla otteella. Bändi, The TrueStories, oli sovittanut biisit uudelleen ja yhdistellyt tuttuja rock-riffejä lauluihin. Oli mielenkiintoista koettaa arvata, mikä kappale putkahtaa esiin esimerkiksi Dion Holy Diverin riffistä tai Thrillerin alkusoitosta!                            Lasten suosikkeja olivat bändin opettaman mossauksen lisäksi mm. Saku Sammakko, Peppi Pitkätossu sekä Leipuri Hiiva. Tinttarellan (6) mielestä tosin laulut olivat liian surullisia, ilmeisesti sovitusten synkkä sävy vei voiton jopa laulujen vahvasta duurimelodiastakin!                                                 

Kesäpäivän organisaattorina toimi arjen innovaattori eli rakas mieheni, jonka bloginimi saa kuulemma olla Herr Tirgulsson. Hän toimii siis The TrueStories yhtyeen kitaristina sekä biisintekijänä ja on aina mielellään ideoimassa erilaisia välillä outojakin tempauksia, joihin sitten innostaa lähipiirinkin mukaan.

The TrueStories/ Kuva by Riikka Pasanen

Lapset ja naapurienkin lapset osallistuivat myös tapahtuman suunnitteluun ja järjestelyyn: ehdottivat lauluja, kutsuivat kavereita, puhalsivat ilmapalloja, koristelivat tien ja opastivat pysäköinnissä. Yksi esimerkki siitä, että lapset eivät kaipaa kalliita härveleitä, huvipuistoja tai matkoja lomansa onnistuttajiksi, vaan tekemistä ja jännitystäkin voi löytyä ihan omasta pihasta yhdessä perheen ja kaveripiirin kanssa puuhaillen.

Lastentapahtuman jälkeen meidän lapset lähtivät mummolaan ja muutkin lapselliset poistuivat paikalta. Sen sijaan parikymmentä lapsenmielistä jäi paikalle grillaamaan ja kuulemaan bändin toisen setin. 

Kesäpäivä vaihtui kuin varkain jamimeiningillä kesäyöhön. Kun päästiin Juiceen asti, hyppäsin miksauspöydän äärestä bassoon - aluksi tosin luulin soittimen olevan epävireessä kunnes katsahdin sormiini ja tajusin, että tuokyseinen outo soitin olikin 5- kielinen perinteisen 4- kielisen sijaan! Liieemmiltä valituksilta säästyttiin eikä tullut Itä-Uudenmaan poliisi meitä moikkaamaan, kun kaikki naapurit oli ennaltaehkäisevästi kutsuttu mukaan.

Tämä Kesäpäivä oli kaikkinensa mukava ja rento kokemus omassa pihapiirissä, yhdessäolo lämmitti vielä illan viiletessäkin. Kiitokset vielä kaikille osallistujille!

Ja niille, jotka eivät ole tällaisessa olleet, voin suositella oman tapahtuman järkkäämistä piha- ja kaveripiirin kanssa. Usein ihan lähipiiristä löytyy erilaisia taitajia ja ideanikkareita sekä paikkoja, joissa tällainen on mahdollista toteuttaa. Pieni vaivannäkö kyllä kannattaa.

Saatammepa hyvinkin tehdä tästä vielä perinteen, saadun palautteen perusteella yleisönkin pyynnöstä (huolimatta...)!

Kesäpäivästä kesäyöhön