Ajoin aamulla töihin, mutta en juuri jaksanut kuunnella musiikkia. Kuuntelin lähinnä keskusteluja ja uutisia, ihmettelin varmaan monen muunkin ruuhka-ajajan tavoin Nokian myymistä Microsoftille. Olo on flunssainen, korvissa rätisee ja paukkuu.
Töissä. Viritän 30 akustista kitaraa, 2 sähkökitaraa ja yhden sähköbasson. Minulla on tänään kaksi opetusryhmää, ekakurssilaisia ja sitten tokakurssilaisilla. Ykkösillä on aihepiirinä rytmimusiikin kehityskaudet ja tänään vuorossa 1960-luku. Kuunnellaan opiskelijoiden valintoja 60-luvulta eli Bob Marleyta, James Brownia ja the Beatlesia. Yksi ryhmän jäsen on poissa. Tehtävään sisältyy tiivis historiikki henkilöstä tai bändistä, edustetusta tyylilajista ja analyysiä kuunneltavaksi valitusta biisinäytteestä.
Ihmettelen, miten vaikeaa opiskelijoille on kertoa musiikista, erottaa tyylipiirteitä ja jopa soittimia. Onko nykyään niin paljon informaatiota, että ei osata enää kuunnella, ei kuulla, ei eroteta metsää puilta eli bassolinjaa harmoniasta? Musiikkia on äärimmäisen helposti saatavilla ja on myös helppoa keskittyä siihen omaan, itselle tuttuun musiikin lajiin. Ei tarvitse haastaa itseään uusille vesille. Varsinkaan, kun vastauksia ei voi googlata netistä vaan pitää itse yhdistellä kuulemaansa siihen, mitä on lukenut. Vai onko tehtävänanto ollut epäselvä? Alan epäillä itseäni. Pohjustinko eri tavalla, kuin edellisellä kurssilla, missä opiskelijat löysivät oleelliset asiat eri tyyleistä?
Aloitetaan myös uuden biisin soittaminen, kuunnellaan Black Label Society: "In This River". Tarkoituksena on tämän biisin kautta opetella kitaratabulatuurin lukemista. Vain yksi 30:sta opiskelijasta edes tietää, mitä tabulatuuri tarkoittaa. Ja tässä biisissä on yksinkertainen, helpostilähestyttävä melodian pätkä introssa. Soveltuu tarkoitukseen. Kuuntelen, kun opiskelijat tavoittelevat kitaroillaan melodiaa, ensin kaikki omaan tahtiin. Kiertelen ympäri luokkaa ja katson, miten tehtävä edistyy. Lopulta otamme kaikki melodian yhdessä. Olen vaihtanut pariin kitaraan kielet eilen, joten ne erottuvat joukosta selvästi, kun viritys ei vielä pysy vaan taso on laskenut. Viritän siis ne kohdilleen uudestaan. Kerrataan nopeasti kitarasoinnut tähän biisiin ja otetaan sitten intromelodia ja soinnut yhdessä.
Kakkosten kanssa puretaan vähän samantyyppistä tehtävää, nyt kyseessä parityö ja tarkastelun alla säveltäjiä länsimaisen taidemusiikin ja suomalaisen kansanmusiikinkin maailmasta. Tämän päivän kohteena Toivo Kuula ja Igor Stravinsky. Musiikillisten ominaispiirteiden löytäminen kuuntelunäytteistä käy vielä vaikeammaksi, koska tämä musiikinlaji on jäänyt melko vieraaksi opiskelijoille. Kun säveltäjiä arvottiin, kävi ilmi, että joitakin nimiä ei oltu koskaan kuultukaan.
Joskus ihmettelen, miten on mahdollista, että suuri osa lukiolaisista tietää suomalaisista säveltäjistä korkeintaan Sibeliuksen ja ratkaisee yhtälön nyky+musiikki = konemusiikki.
Mutta mutta. Kiinnostus kytee, jos kytee, joskus kuitenkin hyvin syvällä pinnan alla. Itse koen tämän kiinnostuksen herättelyn ihanaksi haasteeksi. Pääsisin ehkä helpommalla, jos valitsisin viihdyttävän linjan ja keskittyisin populaarimusiikkiin, mutta kun sitten kurssipalautteessa opiskelija kertoo innostuneensa kurssin myötä dodekafonisesta musiikista, jota ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan, toinen romantiikan ajan musiikista ja kolmas tykkää Larin Paraskeen riimeistä, niin jokin on osunut, musiikillisen moninaisuuden ilosanoma on levinnyt taas hieman laajemmalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti