Kirjoittaja

Olen 40v. ja risat musaope pääkaupunkiseudulta. Rakastan musiikkia, elokuvia, nauramista hyvässä seurassa ja saan kiksejä musiikin opettamisesta - ainakin joskus. Opetuskokemusta on takana 15, sekä yläasteen että lukion puolelta yhteensä.

Seuraan aktiivisesti koulumaailman yllä risteilevää keskustelua, musiikkimaailman tapahtumia ja musiikkikasvatuksen ajankohtaisia ajatuksia. Olen kiinnostunut murrosvaiheesta, jossa koulu ja opetus tällä hetkellä elää: sähköistyminen ja ilmiöpohjaisuus. Verkotun ja verkostoidun.

Musiikinopetuksessa olen innostunut sävellyttämisestä ja opiskelijan omaan keksintään suuntaavista työtavoista.

Olen huolestunut kulttuuria väheksyvästä ilmapiiristä sekä säästöjen vaikutuksista opetukseen, musiikkiin, taiteen tekemiseen. Millainen on koulu, lukio tulevaisuudessa? Jäänkö tästä työstä eläkkeelle? Millaista työ on silloin?

Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan. Pidän hyvin tehdystä ja/tai hiustupsussa tuntuvasta musiikista. Kaikista tyyleistä löytyy bändi/artisti/säveltäjä, jota seuraan.

Kotimusisoinnista pitävät huolen kitaraa soittava arjen innovaattori alias mieheni, jonka bloginimi saa kuulemma olla Herr Tirgulsson ja kaksi meidän ihanaa, Kumkvatti (4) ja Tinttarella (6).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti