D niin kuin doorinen

Tunnustan: pidän musiikinhistoriasta ja innostun useinkin ajatellessani vanhoja kumaraselkäisiä munkkeja jäljentämässä varoen neumeja hauraalle paperinpalalle öljylampun lepattavassa valossa.

Valitettavasti Weekend Festivalilla ja Cheekin stadion-keikalla viihtyvät lukiolaiset eivät välttämättä jaa intohimoani menneisiin, vaan aika nopeasti kuuluu kysymys "Koska soitetaan?"

Olen kokeillut jos jonkinlaista lähetymistapaa: ryhmätöitä, erilaisia kuuntelutehtäviä, artistiesittelyjä, säveltäjävierailuja, konserttikäyntejä, mielenkiintoisia dokumenttipätkiä, elokuvapätkiä ja valittujen palojen soittamista sekä laulamista. Silti aihepiiri tuntuu monille jäävän etäiseksi, kosketuspintaa  arkeen ei löydy.

Olisiko tekemisestä itse apua? Pistin siis lukion Mu2- ryhmän työstämään iPadeilla keskiaikavaikutteista musiikkia doorinen asteikko välineenään. Ensin piti vain opetella doorinen asteikko.

Ryhmässä on siis n. 30 suunnilleen 17-vuotiasta lukiolaista. joista ehkä 5 lukee nuotteja ja harvalla on kovin vahvaa suhdetta länsimaiseen taidemusiikkiin. iPadeja on 16 sellaista, joissa on GarageBandin täysversio ja lopuissa hieman suppeampi ilmaisversio.

•  Kuuntelimme keskiaikaista musiikkia, sekä kirkollista laulettua materiaalia että maallista tanssimusiikkia, ja selvittää, mikä on tämä doorinen asteikko. Kuuntelimme soittimia, sointiväriä ja rytmejä.

• Tutustuimme dooriseen tunnelmaan laulaen asteikkoa edestakaisin ja toistaen pieniä melodisia pätkiä.

• Demonstroin D- doorista asteikkoa pianonkoskettimistolla ja siitä tehdyllä lapulla.

• Melodian rakentamisen kannalta oli helpompi käyttää C- duuri asteikkoa, d lähtökohtana. GarageBandissa olisi mahdollisuus valita suoraan doorinen asteikko, mutta emme tehneet niin ihan pähkäilyilon takia. 

• Tehtävänannossa painotin hakemista ja kokeilemista itse. Ei siis valmiita "luuppeja" yksi toisen perään vaan oikeasti kuunnellaan ja pohditaan, mistä löytyisi keskiajan tunnelma, vaikkakin omalla näkemyksellä.

Opiskelijat ryhtyivät työskentelemään (joko yksin tai pareittain). Kuuntelin kysymyksiä sekä kommentteja, ja mietin, olinko antanut turhan hankalan pähkinän purtavaksi. Yhteensopivien sointuasteiden ja melodian löytäminen on harjaantumattomalle tekijälle erittäin haastavaa.

Opiskelijoista ehkä 5 lukee nuotteja ja vielä harvemmalla on kovin vahvaa suhdetta länsimaiseen taidemusiikkiin. Osalla on kokemusta GarageBandin kanssa tekemisestä ja he saivat työskennellä vaikkapa koulun aulassa sohvilla tai muussa inspiroivassa paikassa. Ne, joille ohjelma on uusi, pysyivät musiikkiluokassa, jossa olin vastaamassa kysymyksiin ja opastamassa eteenpäin.

Tehtävään käytettiin yhteensä 3 tuntia: alustustunti, jolloin kuunneltiin aikakauden musiikkia ja kartoitettiin tyylipiirteitä, sekä 2 tuntia työskentelyaikaa.

Viimeisellä tunnilla myös kuunneltiin opiskelijoiden tuotoksia ja annettiin palautetta. Vaikka lähtökohta, asteikko ja aikakauden tunnelma, oli sama isolle ryhmälle, olivat kuultavat tuotokset kaikki hyvin erilaisia.

Pixabay

Joku valitsi lähtökohdaksi sointivärin ja etsi luonnonläheisiä soundeja omaan pätkäänsä. Toinen taas rakensi keskiaika-proge-kombinaationsa power-soinnuille eli kvinttiotteille, ja jossakin oli löydetty sointupohjaan I-VII- sointuasteen vaihtelu (Dm-C),  joka luo voimakkaan doorisen vaikutelman. Myös borduna- ääni (yksi, pysyvä ääni, esim. bassoääni melodian tai sointukierron taustalla) oli otettu hienosti tehokeinoksi. (Laitan kuultavaa materiaalia linkkeinä myöhemmin.)

Tehtävän tarkoituksena oli siis ratkaista musiikillinen ongelma ja soveltaa teoriaa käytäntöön opiskelijan omasta musiikillisesta taustasta käsin. Kaikkea ei tarvinnut osata tai ymmärtää täydellisesti ja tehtävän suurin pedagoginen anti onkin mielestäni siinä, että jokainen opiskelija teki oman tulkintansa kuulemastaan ja tehtävän kautta ilmensi sitä, miten ymmärsi aikakauden tyylipiirteitä. Eikä siitäkään liene suurempaa haittaa, että työskentely koettin samalla hauskana ja mielekkäänä.

Ehkä, toivottavasti, myös keskiajasta ja aikakauden musiikista jäi mieleen jotakin elävämpää kuin menneessä möyriminen.

Säästöliekitystä ja yöklassista

Istun kotisohvalla, siemailen punaviiniä ja kuuntelen Yöklassista. On se aika vuodesta, kun viikonloppu tuntuu jälleen viikonlopulta. Kesäloma loppui, uusi lukuvuosi alkoi. Ne, jotka touko-kesäkuussa kateellisina huutelivat pitkistä lomista, ovat nyt hipihiljaa. Tuskinpa kukaan sentään harkitsi alan vaihtoa.

Aloitin syyskauden epätietoisin tuntein. Levänneenä ja paljon liikkuneena, mutta kun tuli seurattua uutisointia taloustilanteesta ja opetusta koskevaa ajankohtaista keskustelua, niin jännitin.

Uudistuksia opetussuunnitelmaan on tulossa, mutta kovin niukasti on tihkunut tietoa aikatauluista. Ilmeisesti sopua tuntijaon suhteen ei ole saatu, mutta 2016 pitäisi olla jo uusi OPS käytössä. Keskustelu oppivelvollisuusiän nostosta ja sen todellisista kustannuksista käy kuumana. Sähköiset yo-kirjoituksetkin ovat käytännössä jo melkein ovella.

Toisin sanoen: hirveästi uudistaa pitäisi, mutta rahat on loppu. Opetuksesta säästetään, kursseja on karsittu parin opettajan työvuoden verran ja lisää pitäisi kevätkaudella vielä tiristää. Sijaisia ei saa ottaa, koulutuksiin kannustetaan, mutta ei välttämättä ole antaa varoja, lomautuksia on monessa kunnassa edessä, ehkä meilläkin.

Pixabay

Erilaisia epätoivoisia ratkaisujakin on kuulunut: joistakin lukion kursseista maksetaan opettajalle puolikas palkka ja saadaan kurssi siten edes jotenkin tarjoiltua. Muuten periaate on, että  "pienet" ryhmät (alle 15 opiskelijaa) deletoidaan. Että se siitä vaihtoehtojen ja valinnan mahdollisuuksien lisääntymisestä.

Musiikin tekemisessä suhteellisen pieni ryhmä on kuitenkin usein kaikista toimivin ja "tuottavin" - anteeksi tämä kammottava taloustermi, mutta tehokkuusajattelu alkaa pesiytyä humanistinkin mietteisiin. Tosin tuottavuus ja tehokkuus musiikin tekemisessä on yleensä muuta kuin taloudellista tuottoa. Sen tietää moni työteliäs, mutta köyhä muusikko - ja Sami Yaffa HS 23.8.2014 :

"Olen vasta alkamassa tutkimaan Afrikan meininkiä. Sieltähän se tulee, kaikki." Matkoillaan Yaffa on oppinut monenlaista. Esimerkiksi sen, että kovimmat soittajat tulevat köyhimmistä kansanosista. "Yläluokasta ei yleensä tule mitään sydäntä raastavaa."

Iloinen pitää olla, on töitä. Sekin asia saattaa muuttua. Näinä tehostamisen ja integraation kulta-aikoina saattaa käydä niinkin, että musiikinopetus sisällytetään vaikkapa historian opetukseen ja arvoisa historianopettaja vaikkapa laulaen demonstroi musiikin historian pääpiirteet muiden aiheiden ohessa. No vitsi-vitsi. Toivottavasti. (Kaikella kunnioituksella historianopettajia kohtaan: mielestäni historianopettaja on sivistyksen ruumiillistuma!)

Tai ehkäpä taideaineet lukiotasolla katsotaan turhiksi, kun ne eivät sisälly lukion tulosajatteluun eli YO-kirjoituksiin. Oppiihan sitä luovaa ongelmanratkaisua muutenkin.

Sen sijaan, että lähtisin huolestuneena säntäilemään kokeilujen ja hankkeiden viidakossa, päätin tänä vuonna vähentää turhasta. Jättää seuraavaan päivään sen, minkä voin. Tutkailla ja testailla rauhassa. Keskittyä kotona oikeasti lapsiin ja perheeseen sen sijaan, että koko ajan räplään Sibeliusta ja hymisen jotakin sovitusta. Ajattelin kierrättää toimiviksi todettuja biisejä ja kysellä kavereilta "vaihtomateriaalia".  Haasteena tietysti on määritellä, mitä se turha oikein on (...paperihommia...).

Opetuksessa aion edetä elämyksen ja ilon kautta - jos vaikka löytyisi jotakin olennaista musiikista. Siitä ei tingitä, eikä siitä säästetä. Jokainen valinnaisaineen opettaja tietää, että sen minkä opetukseen satsaa, saa seuraavan vuoden valinnoissa takaisin.

Samalla syynään toisella silmällä Avoimen Yliopiston opintotarjontaa ja kypsyttelen mielessäni pitkään muhinutta ajatusta toisen aineenopettajan pätevyyden opinnoista. Näinä aikoina täytyy varautua. Vaikka oikeasti minua edelleen innostaa se perustyö - musiikin opettaminen ja musiikinopetuksen kehittäminen.

Musaope heräilee horroksesta ja päivittää itsensä

Suvivirsi kajahti komeasti viikko sitten kaikenkarvaisesta keväällä velloneesta keskustelusta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Ehkäpä laulu sai pontta siitä, että tuttua virttä ja sen laulamista oli jouduttu punnitsemaan ja perustelemaan.

Musaope ei juuri ehtinyt keskusteluun ottaa osaa tai Suvivirren laulamista miettiä. Kevät on musiikinopetuksen sesonkiaikaa: on konsertteja, musikaaleja, musiikin lukiodiplomitöitä, kevätjuhlia, lakkiaisohjelman harjoitusta, opettajankokouksia, koulutuksia, arviointeja, roudausta roudausta roudausta ja reeniä reeniä reenin päälle reeniä. Mitä nyt kullakin. Suvivirren lauluvaiheessa väsymystinnitus saattaa hyvinkin peitota kauniimmat äänet.

Rehellisyyden nimissä olin lakkiaisjuhlassa niin naatti, että sormet lipsuivat alkusoitossa eli soitin suomeksi sanottuna väärin! Miten se on mahdollista, saattaa lukija miettiä. No, sanotaan vaikka näin: yliväsyneenä ei kannata mennä auton rattiin, tilaa verrataan usein humalatilaan: olo on hutera ja höttöinen. Sama se on hienomotoriikkaa vaativassa pianon soitossakin: jos olo on hutera ja höttöinen, niin keskittyminen helposti herpaantuu ja sormet harhaantuvat tutuiltakin poluilta. Onneksi väärinsoittaminen ei sinällään ole yhtä vaarallista kuin autolla luistelu, mutta ammattiylpeydelle se kyllä käy.

Ensimmäinen lomaviikko Suvivirren jälkeen meni vatsataudissa kärvistellessä. Kumma kyllä kenelläkään muulla koko perheessä ei taudista näkynyt merkkiäkään, joten kyse saattoi olla myös stressin purkautumisesta. Rankka vuosi ja rankka kevät vaati veronsa. 

Vähitellen, taudin hellittäessä, olen alkanut heräillä "talviunesta" ja suunnata kohti kesää ja valoa. Mieli kuitenkin vielä askartelee työasioissa. Mitä vuoden aikana tuli tehtyä, mikä onnistui, mikä ei onnistunut (siis muu kuin se riivatun alkusoitto!). 

Haastoin itseäni viime lukuvuonna uusiin asioihin. Aloitin blogin kirjoittamisen. Ostin uuden musaläppärin ja hankin lukuisia uusia sovelluksia ja ohjelmia. Otin iPadit opetuskäyttöön rohkeasti heti niiden saavuttua koululle hiihtoloman jälkeen. Pidin yhden elämäni parhaista tunneista itsenikin yllättävällä tavalla. Aloitin verkkokurssin tekemisen. Ja aivan kevään lopulla teimme ilmaisutaidon kanssa yhteisprojektina musikaalin käsikirjoitusta myöden, ja vaikka välillä raastoinkin tukkaa, niin lopputulos oli hieno. Ja kaikista parasta oli taas se yhdessä tekeminen ja nimenomaan musiikin tekeminen!

Tänään kotiuduin Oriveden opistolta koulutuksesta "iPad musiikin teossa ja opetuksessa". Kurssilla pähkäiltiin kaksi päivää erilaisten iPad- sovellusten parissa. Voisihan sitä itsekin pläräillä ja testailla ohjelmia App Storesta, mutta siihen menisi aika paljon enemmän aikaa (ja rahaa), ja samalla kahlaisi läpi huomattavan monta höpöohjelmaa. Nyt sai kattavan katsauksen erilaisiin ohjelmiin asiaan perehtyneen opastajan toimesta ja samalla pystyi miettimään, mikä parhaiten palvelisi omaa opetusta ja pedagogiikkaa lukiotasolla. 

Samalla, kun päivitin osaamistani, päivitimme kurssilla kuulumisia myös opiskelukavereiden ja kollegoiden kanssa. Loppukevään uupumuksen jälkeen tuntui myös hyvältä huomata, että pystyin edelleen innostumaan  oppimisesta ja uusia ideoitakin viriää jälleen!

Liekehtivät ameebat

Koeviikko oli ja meni. Tällä kertaa kohokohdaksi muodostui iloisen työskentelyn päivä eli Biisityöpaja.

En pidä koeviikolla kokeita, en kirjallisia, enkä niitä paljon parjattuja laulukokeita tai soittokokeita.
Kuuntelukokeen eli musiikin tunnistamiskokeen pidän mu1 ja mu2  kurssille viimeisellä tunnilla ennen koeviikkoa ja koeviikon pidemmän tunnin käytän kokeen sijaan luovaan työskentelyyn eli esimerkiksi biisin rakentamiseen ryhmissä.

Biisityöpajassa opiskelijat tekevät pienryhmissä (n. 5 opiskelijaa/ryhmä) oman biisin, joka lopputunnista esitetään ja äänitetään. Aikaa tähän projektiin on 2,5 tuntia ja siinä saa useimmiten huhkia hiki hatussa.

Biisityöpajan kulku pähkinänkuoressa:

1. Teksti: Ryhmät tekevät tekstin assosiaatio-menetelmällä (kuunnellaan ei- viitteellistä musiikkia ja kuuntelun lopuksi kukin opiskelija kirjoittaa 3 adjektiivia paperilapulle, sanoja käytetään sitten tekstin materiaalina työpajassa)
2. Sointukierto: Ryhmät valitsevat sointupohjan kappaleensa A-osaan ja B-osaan sekä rakentavat siihen melodian tai rapin.
3. Rakenne ja sovitus: Ryhmät sovittavat kappaleensa soittimille, miettivät rakenteen, intron, mahdolliset soolot sekä miten biisi päättyy.
4. Harjoittelu: toistoa, toistoa ja toistoa.
5. Esitykset ja äänitys: tuotokset laitan palvelimelle, josta opiskelijat voivat ne noukkia muistoksi itselleen.

Pixabay

Tällainen työskentelytapa vaatii opiskelijalta melkoista
musiikillista keksintää ja ongelmanratkaisukykyä, sillä
suurimmalla osalla lukion mu1 kurssilaisista ei ole kovin vahvaa
musiikillista taustaa. Kurssin aikana tietysti harjoitellaan näitä
taitoja ja hankitaan työkaluja biisin tekoon.

Ilmapiirin täytyy myös olla turvallinen, että opiskelija uskaltaa pistää taitonsa peliin ja kokeilla rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja ilman virheiden tekemisen tai arvostelun pelkoa.


Jokin tässä biisin tekemisessä ryhmätyönä innostaa, sillä jopa ryhmän ameebat ovat yleensä aivan liekeissä ja moni yllättää itsensäkin. Jotkut pojat laulavat ensimmäistä kertaa vuosiin (ainakin julkisesti), ja vielä hymyillen, eikä siihen tarvita jumpsuttavaa taustanauhaa eikä pohjalle paria rentouttavaa.

Kurssipalautteessa biisityöpaja saa opiskelijoilta poikkeuksetta korkeimmat arviot. Monelle syntyy biisin teon kautta oivallus, että ei se musiikin tekeminen välttämättä mitään salatiedettä ole - kolmella soinnulla on tehty aika monta hittibiisiä. Kokonaisuuskin hahmottuu, kun kurssin aikana opiskeltua tietoa sovelletaan oikeasti käytäntöön ja yhteistyön tuloksena syntyy jotakin omaa.

Pixabay

Tunnelmia koeviikolta

Lukuvuoden 3. koeviikko alkoi muutama päivä sitten. Menneen jakson työt pistetään purkkiin ja samalla valmistellaan jo seuraavaa jaksoa. Siinä sivussa kokoustetaan, katsotaan paperihommat ajan tasalle ja palaveerataan. Ja aina muutama biisityöpaja johonkin väliin mahtuu.

Hieman haikein mielin sanoin jälleen kerran hyvästit parille superihanalle ryhmälle.
Tämä jaksosysteemi ja kurssiviidakko ei juuri tue jatkuvuutta: yhtäkään ryhmää en tapaa enää uudelleen samalla kokoonpanolla.

Onhan se tietysti joskus virkistävääkin, tämä ainainen vaihtelu, mutta musiikin oppimisen ja muusikkona kehittymisen kannalta se ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Miten jalkapallojoukkue toimisi, jos pelaajat vaihtuisivat aina 7:n viikon välein?

Photo via Pixabay

Omassa työssäni jatkuvuuden puute tarkoittaa, että aina 7:n viikon välein aloitan uudestaan tutustumisprosessin uuteen ryhmään. Tutustuminen pitää sisällään ryhmäyttämisen, jokaisen opiskelijan taitotason määrittämisen, erilaisten taiteellisten näkemysten (= voimakkaat musiikilliset mieltymykset) kartoittamisen, sopivan ohjelmiston valitsemisen juuri tälle porukalle, motivoinnin, toimivat opetusmenetelmät juuri tälle soittajalle jne.

Tutustumisvaihe kestää pari viikkoa, isojen ryhmien kanssa ehkä enemmänkin. Sitten työskennellään ja kurssi kohta päättyykin.

Toiminnallisessa aineessa, niin kuin vaikkapa musiikki, yli 30:n hengen ryhmän kanssa työskentely edellyttää motivointia, järjestelyjä ja vielä kerran motivointia ja järjestelyjä. Mutta vaikka päälläni seisoisin, en usko, että millään saisin aina kaikkea toimimaan ja kaikkia huomioitua.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että on mahdotonta tämä jatkuva vaatimus yksilöllisestä, opiskelijalähtöisestä opetuksesta, kun sen edellytetään toteutettavan isossa opetusryhmissä (30-35). Olen jo pitkään ihmetellyt tätä outoa matematiikkaa:

Jos oikeasti haluttaisiin puuttua koulun epäkohtiin (opiskelumotivaation puutteeseen, huonontuneisiin oppimistuloksiin, syrjäytymiseen, koulukiusaamiseen, vanhanaikaisiin opetusmenetelmiin jne.) pitäisi ryhmäkokoja pienentää. Niin yksinkertaista.

Silti mitään ei tapahdu. Olen suurennuslasin kanssa syynännyt koulumaailmaa koskevaa kirjoittelua, ja hämmästyttävän harvoin siellä jossakin sivulauseessa mainitaan liian suuret opetusryhmät. (Eikä mainitsija ainakaan koskaan ole se rahakirstun vartija, koska kalliiksihan sellainen järjestely kävisi!) 

Yleensä näiden ylisuurien ryhmienkin kanssa musiikin tekeminen on hauskaa ja mukavaa.  Super-hyper-ekstra-ihanuus-ryhmiä, uskomattomia persoonallisuuksia ja lahjakkaita nuoria musiikin tekijöitä tulee vielä monia vastaan ennen eläkeikää.

Rakastan työtäni ja iloitsen jokaisen opiskelijan onnistumisesta. Haluaisin kuitenkin pystyä tekemään absoluuttisen parhaani, antamaan jokaiselle opiskelijalle hänen tarvitsemansa ajan ja ohjauksen. Se ei tässä yhtälössä aina ole mahdollista.

Photo via Flickr

10 mukana kulkevaa

Facebookissa tuli eilen vastaan seuraavanlainen tehtävänanto:

In your status line, list 10 albums that have stayed with you in some way. Don't take more than a few minutes and don't think too hard - they don't have to be the "right" or "great" works, just the ones that have touched you. 

Tällainen siitä tuli:

1. The Best of Nina Simone 
Yksinkertaisesti ihana ja värisyttävä.

2. Chick Corea: Light as a Feather 
Ensimmäinen kosketukseni jazziin tapahtui lukioikäisenä kappaleen "Spain" kautta. En ollut koskaan kuullut mitään tällaista, kotonamme kuunneltiin iltamusiikkina lähinnä urkumusiikkia, mm. ranskalaisen säveltäjä-urkuri Guy Moranconin tuotantoa. Hurahdin fuusioon pitkäksi aikaa.

3. Nancy Wilson & Cannonball Adderley 
Tein Kumkvattia odottaessani Jazzlaulun opintokokonaisuutta. Sen aikana kuuntelin todella paljon tätä levyä ja treenailin bebop-likkejä ja erilaisia skaaloja. 

4. Vesa-Matti Loiri: Leino- levyt
Kirjoitin kouluaikoina päiväkirjaa ja yläaste/lukiovaiheessa kuuntelin Leino-levyjä 1.-2. usein taustalla. 

5. Värttinä: Oi Dai
Soitin ja lauloin lukiossa kansanmusiikkiyhtyeessä ja kävimme Kaustisten Kansanmusiikkifestareilla, jossa kuulin Värttinää. Kolahti.

6. Fauré Mélodies, Barbara Hendricks
Melodiat ja tekstit! 

7. Chopin Piano Concerto no. 1, Emil Gilels
Synkkä ja myrskyinen syysyö, pianokonsertto soimaan ja paljon kynttilöitä. Kaamos kauneimmillaan.

8. Ritchie Blackmore´s Rainbow 
Tutustuin veljen kautta Rainbow´hun. Man on the silver mountain ja Catch the rainbow ovat edelleen hienoimpia rock-balladeja, mitä tiedän. Muutkin Rainbow´n levyt olisivat kyllä voineet olla listalla, Ronnie James Dio oli yksi suosikkilaulajistani.

9. Joni Mitchell: Blue 
Lukiossa musiikinopettaja antoi minulle laulettavaksi kappaleen "Blue". Jäin koukkuun Joni Mitchellin omaperäisiin melodialinjoihin ja surumielisen mietteliääseen ääneen.

10. Matti Johannes Koivu
Olin vuosi sitten äänettömänä useamman viikon sairaslomalla ja kuuntelin Matti Johannesta lähes jatkuvalla syötöllä. Monitasoiset, sielukkaat tekstit puhuttelevat vieläkin.

Michelangelo: Luominen/ Google Image

Päivityksen jälkeen mieleeni on pompsahdellut ainakin kymmeniä levyjä, joiden myös pitäisi olla mukana: J. Karjalainen ja Mustat lasit sekä Varaani ja Lumipallo, Eppu Normaali: Akun tehdas, J.S.Bach: Weihnachtsoratorium, Sibelius: Viulukonsertto (Pekka Kuusisto), Dixie Chicks: Home, Dan Reed Network: the Heat, Tomas Ledin, Bon Jovi: Fahrenheit, Laila Kinnunen: Muistojen Laila, Sting: Fields of Gold, Chick Corea: My Spanish Heart, David Sanborn: As We Speak, Tower of Power: Soul with the capitol "S", Ultra Bra: kaikki, Scandinavian Music Group: Näin minä vihellän matkallani ja Palatkaa Pariisiin, Verdi: Aida (Claudio Abbado), Poets of the Fall: Signs of life, Gipsy Kings: Luna Fuego, the Real Group: Commonly Unique, Kate Bush: Lionheart, Q.Stone: Pink on Blue, Perko & Kuustonen: Tyttäreni, Sigrid Moldestad: Himlen har sove bort mörkret...



Tästä ei taida tulla loppua ollenkaan!

Vierivä kivi vierii

Pitkästä aikaa on sellainen mukava suvantovaihe töiden suhteen menossa: joulun ajan sovitus- treeni- esitysrumba on takana, verkkopedagogiikan opintopaketti kasassa, kurssien alkuhässäkkä on ohitettu ja tehtävät pyörivät omalla painollaan. Uudistukset ja päivitykset opetusmateriaaleihinkin on tehty.

Olenkin vakaasti päättänyt ottaa nyt hetken rennosti töissä eli näkyä jälleen kahvihuoneessa, pitää ruokatauoista kiinni ja olla tuomatta töitä kotiin. Ja keskittyä olennaiseen eli musiikkiin ja opetukseen!

Niinhän sitä luulisi. Joitakin ajankohtaisia asioitahan mietintämyssyn alla aina on. Niin kuin vaikka lukion uusi tuntijakoesitys ja sen ympärillä vellova keskustelu, mutta siitä en avaudu nyt tässä tekstissä, vaan haudon ja muhitan vielä hetken.

Tällä viikolla lukiolaiset tekevät alustavat kurssivalinnat ensi vuodelle. Valinnaisaineen opettajan täytyy siis hallita koulumaailman markkinoinnin alkeet, sillä jos musiikkia ei valita, minulle ei riitä töitä. Alle 10 opiskelijan kurssejahan lukioissa ei enää järjestetä. Kurssien mainostuksessa luotan kyllä aika pitkälle siihen, että tehty työ näkyy ja sana kiirii, mutta toki täytyy opiskelijoille saada informaatiota tarjolla olevista kursseista ja niiden sisällöistä. Viestintäkanavat: Wilma, Fronter, Facebook, koulun ilmoitustaulut sekä se kuuluisa puskaradio.

Mieli suuntaa myös vähän väliä kuin salaa jo tulevaan, eli 4. jaksoon ja sen haasteisiin sekä 5. ilmiöpohjaiseen jaksoon ja sen projekteihin.

Hiihtoloman kieppeillä alkavassa 4. jaksossa minulle tulee Sibelius-Akatemialta opetusharjoittelijoita tekemään perusharjoittelu 2:sta. Tämä on kolmas kerta, kun toimin ohjaavana opettajana musiikkikasvattajille. Vaikka meillä ei lasketa, niin lasketaan kuitenkin: omasta 2. harjoittelusta on 20 vuotta.

Odotan harjoittelun alkamista mielenkiinnolla, sillä opetusharjoittelijoiden ohjaamisessa on muutamia erityisen positiivisia asioita oman työn kannalta:

•    Oman työskentelyn reflektointi ja valintojen perustelu
•    Ryhmän ja sen toiminnan havainnointi eri perspektiivistä 
•    Keskustelu musiikkikasvatuksen ajankohtaisista aiheista 
•    Saattaa solmia mahdollisia kontakteja uuteen sijaiskantaan (edellisillä kun on paha tapa valmistua ja työllistyä)

Hetkellisen rentouden harhan aiheuttamassa mielenhäiriössä ilmoittauduin myös itse opiskelemaan. Helmikuussa aloitan Viestinnän ja median perusopinnot (25op) ja maaliskuussa ihmettelen nuorison Somen käyttöä ja sen mahdollisuuksia opetuskäytössä.

Että en olisi se ensimmäinen vierivä kivi, joka sammaloituu.

Pixabay.com