lauantai 25. huhtikuuta 2015

Konsertissa - beatkompin ulottumattomissa

Kävimme lukiolaisten kanssa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa torstaina 23.4. Musiikkitalolla. Ohjelmassa oli Jörg Widmannia, Mozartin Klarinettikonsertto A-duuri sekä Rahmaninovin Sinfonia nro. 2 e-molli. Valitsin konsertin tämän monipuolisen kattauksen takia.

Mukana oli yhteensä 37 opiskelijaa kahdesta eri Mu1- ryhmästä. Suurimmalle osalle mukana olleista tämä oli ensimmäinen kerta Musiikkitalossa ja ensimmäinen kerta ylipäätään sinfoniaorkesterin konsertissa. Kaikki eivät välttämättä ole juuri kuulleet miksaamatonta ääntä tai edes live-musiikkia.

Konserttia edeltävän musiikin tunnin aihepiirinä oli sointiväri, jota tutkimme mm. iPadin MSO Learn- sovellusta käyttäen.  Konsertin ohjelmassa olevat teokset esiteltiin myös etukäteen lyhyesti. Lisäksi teimme itse luokassa olevilla akustisilla instrumenteilla leikkimielisen "orkesterikokeilun"eli hyvin modernin teoksen, jossa oli suunnitellumpi toinen osa.

Keskustelimme myös konserttikäytännöistä, esimerkiksi kuka on konserttimestari, mikä on kapellimestarin rooli, soitinryhmien erityispiirteitä ja missä kohtaa taputetaan. Kapellimestarien tähtiasema varsinkin ihmetytti opiskelijoita, kun "eiväthän ne (orkesterimuusikot) edes kato sitä!" No asia selveni vähän tuon oman "orkesterikokeilun" ja parin äkkipysäytyksen jälkeen.

Myös konserttikäyttäytymisestä on nykypäivänä keskusteltava ja tilanne on pohjustettava perusteellisesti. Kaikille ei todellakaan ole selvää, että nyt ei mennä leffateatteriin, jonne voi ottaa mukaan omia eväitä ja että takit ja laukut on oikeasti jätettävä narikkaan, muuten ei pääse sisään. Konsertissa ei voi myöskään keskustella, koska sen lisäksi, että se häiritsee musiikista nauttimaan tulleita kanssakuulijoita, salin akustiikka on todellakin sellainen, että sipattamiset kuuluvat ja häiritsevät. Itsestäänselvää? Pitäisi olla.

Olen vuosien mittaan ollut sellaisessakin konserttitilanteessa, että opiskelijaryhmässä joku ei ole osannut käyttäytyä ja minulle opettajana on väliajalla tultu sanomaan, että miksi tuon näitä nuoria konserttiin muita häiritsemään. Olen tätä miettinyt. Pitäisikö siis jättää menemättä siksi, että joku mahdollisesti ei ymmärrä tilannetta? Pidän konserttikäyntiä kuitenkin niin ainutlaatuisena oppimistilanteena ja elämyksenä, että olemme menneet. Useimmiten hyvällä menestyksellä.

Eikähän se konserttitilanteessa huonosti käyttäytyvä suinkaan aina ole opiskelija (nimim. Edelleen katkera parille mummolle Stravinskyn Kevätuhrin alun pilaamisesta silloin vuonna 1 ja 2...).

Itse menen konsertteihin aina innoissani. Sanoin myös opiskelijoille etukäteen, että tulen sinne nimenomaan nauttimaan musiikista, enkä (toivon mukaan) vahtimaan ketään - ollaanhan sentään jo lukiossa.

Etukäteen opiskelijat saattavat kysyä: "Käykö näissä konserteissa paljonkin ihmisiä?" Kun sitten jo Musiikkitalon aulassa voi huomata, että todellakin, konserttiin on tulossa paljon väkeä, sekin saattaa ihmetyttää. Tälläkin kertaa sali tulee aivan täyteen.

Kiinnostusta opiskelijoiden parissa herätti erityisesti se, että konsertti taltioidaan ja on kuultavissa netissä, osoitteessa www.helsinkikanava.fi .

Meidän paikkamme sijaitsevat opiskelijaystävällisellä hintavyöhykkeellä eli aivan katon rajassa. Kuuluvuus salissa on silti loistava! Yllätyn orkesterin rikkaasta soinnista: hiljaista hiljaisimmatkin äänet tulevat aivan iholle ylös saakka ja jokainen soitin erottuu. Fortet tuntuvat - olematta kuitenkaan väkivaltaisia.

Ensimmäinen teos oli Jörg Widmannin orkesteriteos Con Brio (2008), joka edusti modernimpia sävyjä, kokeilevampaa otetta sointiin: orkesterin yhteinen "hengitys" välillä ja jousien raapivat ripinät. Illan solistina Jörg Widmann oli loistava! Klarinettikonsertto oli lähes liian täydellinen sekä soinnillisesti että teknisesti. Hieman hymyilytti huomata, kuinka klarinetisti todellakin hypähtelee ilmaan konserton riemullisen Rondon aikana! Tosin itsellänikin oli sellaista sisäistä hypähtelyä - sainhan kuulla hienoa musiikkia. Rahmaninovin Sinfonian aikana eräs viereisessä katsomon osassa istuva rouvashenkilö puolestaan pompahtelee penkillään. Koko esitys oli yhtä soinnin ja tunteen ilotulitusta.

Jään odottamaan jälkipuintia konsertista seuraavalla tunnilla ja opiskelijoiden omaa konserttiraporttia illasta. Hesarissa oli heti 24.4 Veijo Murtomäen arvio konsertista, jonka laitoin opiskelijoille myös linkkinä. Aina ei päältäpäin voi tietää, mikä on ollut kunkin oma henkilökohtainen kokemus. Varmasti jollekulle ilta oli pitkä, toiselle paikallaan pysyminen oli vaikeaa ja käytännöt outoja: eräs opiskelija kysyi minulta konsertin jälkeen aplodien aikana :"Miksi nuo orkesterilaiset vielä istuvat paikoillaan?". 

Silti olisi väärä oletus, että tämän ikäisistä "ei kukaan" kuuntele tällaista musiikkia. Tämä käsitys on  usein juuri opiskelijoilla itsellään. Sen sijaan vuosien kokemuksella voin todeta, että se on ennakkoluulo, ja todellisuus voi olla hyvinkin toisenlainen, mutta vieraampi maailma se monelle on.

Se on yksi syy, miksi pidän tätä elävää konserttikokemusta tärkeänä: jos kourallinenkin mukana olleista saa oivalluksen siitä, että on olemassa musiikkia beatkompin ulkopuolella, tai että on olemassa musiikkia, jota täytyy kuunnella kauemmin kuin 4 minuuttia kokonaisuuden hahmottamiseksi, tai mitä elävä ääni on verrattuna kompressoituun soundiin, tehtävä on onnistunut. Mission completed.


Kuva Musiikkitalon aulasta: Suomalaisten kapellimestareiden tahtipuikkoja

torstai 16. huhtikuuta 2015

Improilua

Tämän aamun musikaaliporukan treenit aloitettiin tänään vetämällä hatusta, nyhjäämällä tyhjästä ja vähän putoamallakin.

Yleensä olen aamuisin aika jäässä - melkein opiskelijoitakin enemmän - mutta tänään oli sellainen reipas tutina päällä jo työmatkalla. Luokassa järjestelin tuolit mukavasti rinkiin, mitä sisään lampsivat opiskelijat sitten ihmettelivät. "Mitä tää nyt on, eiks me soitetakaan?" 

Aluillaan oli kevään viimeisen jakson musikaaliproggiksen musaryhmän tuplatunti (2x75min). Tänä keväänä musiikin ryhmä vastaa siis musikaalin musiikkiosuuksista ja ilmaisutaidon ryhmä draamallisesta toteutuksesta, tuntimme eivät ole yhtäaikaa, mutta ryhmissä on onneksi monta yhteistä opiskelijaa. 

Tämän tuplatunnin alkuun olin siis suunnitellut hieman erityyppistä "äänenavausta": improilua. 

Kysyin ystävältäni Katja Lapilta, joka on TV:stäkin tuttu musiikki-improjen parista, että miten te niissä treeneissä lämmittelette, että niinku ennen kuin lähdette tosta vaan keksimään biisejä

Ja sain Katjalta hirmuisen hyviä vinkkejä, esimerkiksi tutun sana-assosiaatiotehtävän kehittyneempi musiikkiin suuntaava muunnos olisi ottaa kaikille perusbiitti (reidet -kädet, reidet - kädet) pohjalle. Rytmin päälle joku aloittaa vaikkapa "kolme sanaa kissasta". Seuraava myötäpäivään vastaa niin nopeasti kuin pystyy (yrittäen pysyä rytmissä): "viikset, turkki, silmät", eli mitä vain nopeiten keksii ja antaa sitten tehtävän seuraavalle: "Kolme sanaa..." 

Ennen tätä harjoitusta tehtiin se perus sana-assosiaatiokierros: "Mitä tulee mieleen sanasta aamu?" Jonka jälkeen vieruskaveri sanoo vaikkapa "kahvi", seuraava jatkaa sanalla, joka tulee kahvista mieleen etc. Ja toinen kierros musiikkiin liittyvillä sanoilla (säveltäjä, biisi, teoria, musiikkisanasto), jossa seuraavan piti jatkaa edellisen sanan viimeisellä kirjaimella, esim. "Beethoven" - "Nylon Beat" - "Tempo" jne.

Toisena musiikkiin suuntaavana lämmittelynä Katja mainitsi eräänlaisen laulu-assosiaatio- tehtävän. Aloin laulaa "Yksi pieni elefantti marssii näin aurinkoista tietä..." josta jollekin voisi tulla mieleen vaikkapa "Pienen pieni veturi..." Tai "Aurinko kun päätti retken..." Eli lauluun vastataan toisella laululla, jossa on sama sana tai tematiikka tai joku mielleyhtymälinkki edelliseen. Ja aina muut yhtyvät mukaan lauluun, niin ei tarvitse kauaa yksin hoilottaa. Tämä harjoitus oli opiskelijoille aluksi vähän hankala, mutta vähitellen alkoi laulu raikaa ja tunnelma oli rento.

Seuraavaksi lähdimme improamaan lauluja. Pyysin eteen 3 vapaaehtoista. Tunsin ryhmää sen verran etukäteen, että tiesin muutaman tyypin lähtevän varmasti kokeilemaan ja näin kävikin. Tosin ensimmäinen ja innokkain viittaaja oli tyttö, jota en osannut odottaa, mutta silmien loisteesta näki, että tämä on nyt hänen juttunsa! Ja niin todellakin oli! 

Opellakin pyöri sukat jaloissa ja hyvä, että pysyi pianon penkillä, kun nämä vetivät käsittämättömän hyvin. Osasin kyllä etukäteen arvata, että tämän porukan kanssa tällainen heittäytyminen onnistuu, jonkun toisen ryhmän kohdalla tällainen ei vain toimi. 

Laulun aiheen saimme pyytämällä yhden substantiivin ja yhden adjektiivin, näin kuulimme mm. laulut "Kaunis maa", jonka tyylilajiksi määrittyi 6/8 slovarityyppinen viihdekipale, ja "Hirvee ekologisuus", josta tuli rai-rai-rai- tyyppinen reipas (mutta ei ihan tervehenkinen) irkkulaulu. Laulajat lauloivat kukin kerrallaan yhden kiepin ja siitä sitten seuraava jatkoi. Ja molemmat sisälsivät kyllä todella yllättäviä käänteitä, jotka mullistivat yleisön käsitystä käsitteistä "kaunis", ja ekologisuuskin kyseenalaistettiin karulla tavalla! 

Kaikenkaikkiaan porukka heräsi tämän nauruhermokäsittelyn avulla niin hyvin, että intoa ja iloista pulputusta oli sitten työn teon koittaessa vaikea valjastaa keskittyneeseen musiikin harjoittamiseen.

Itsellenikin jäi todella hyvä fiilis koko päiväksi tästä aamun irrottelusta, tein loppupäivän työtäni kirjaimellisesti laulellen! 


CC @Pixabay

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Koululaulun uudet kujeet

Miten saa tavallisen lukiolais- tai yläkouluryhmän kokeilemaan, mitä outoja, erilaisia ääniä heistä löytyy (siis musiikintunnin kontekstissa - muutenhan sitä ääntä kyllä löytyy...)? Tätä olen useinkin pohtinut ja pyrkinyt kehittelemään nimenomaan "matalan kynnyksen" harjoituksia, jotka kuitenkin johtaisivat yhteiseen musiikilliseen toimintaan. 

Löysin (ainakin itselleni) tuoreen lähestymistavan äänenkäyttötapojen tutkimiseen nuoren kollegan, Annika Tepposen, pitämän tunnin kautta. Annika sovitti U2:sen kappaleen "With or Without You" vokaalistemmoille ja äänitti nämä stemmat GarageBandille, stemmalaulun tueksi. 

Hänen aluksi esittäessään ideansa olin hieman epäileväinen: lähtevätkö opiskelijat mukaan? Jotkut lukion mu1- ryhmät kun saattavat olla kovin hiljaisia laulamisen osalta, osa on laulanut viimeksi 7:luokalla, osa arastelee isossa ryhmässä opiskelijoita, joita eivät tunne, ryhmän ilmapiiri ei ehkä vielä ole rakentunut riittävän luottamukselliseksi jne. 

Tunti oli käytännössä erittäin mielenkiintoinen ja idea loppujen lopuksi hyvinkin yksinkertainen, mutta eipä olisi ensimmäisenä tullut itselle mieleen! Laulustemmat ja soundit olivat niin selkeitä ja sopivan helppoja, että opiskelijat innostuivat rohkeasti kokeilemaan. 

Innostuin itsekin asiasta ja tein seuraavanlaisen vokaalitaustan GarageBandilla Imagine Dragonsin kappaleeseen "Demons":

Demons GB - vokaalitausta

Äänityksessä käytin omaa puhelintani. Pistin korvanapit päähän ja äänitin pelkistetysti puhelimen mikkiä käyttäen. Stemmojen sovittamiseen ja äänittämiseen meni aikaa noin 30 minuuttia. AutoTunea ei myöskään ole käytetty, mutta pitäähän omassa tekemisessä pientä eloa kuuluakin, ei mitään turhia hifistelyjä!

Biisin perussointukierto on helppo ja tuttu:    A    E    F#m    D 

Aivan aluksi äänitin "bassostemman". Laulun kannalta muunsin bassokulun menemään E/G# kautta, se tuntui äänenkuljetuksellisesti loogisemmalta. Käytin äännettä "Gyng". Kokeilin myös "Dyn", mutta se ei äänitettynä kuulostanut tarpeeksi napakalta. 

Seuraavaksi äänitin "1. kitaran" ja nasaalia "waw waw" äännettä käyttäen. Kolmas stemma oli "2. kitara, siinä rintaäänellä "wii wii". Ylimmässä stemmassa tavoittelin jousimaista soundia, mutta kyllä välillä lähinnä saha tuli mieleen. Äänteenä "haa" hönkäilyä eli huokoista äänenkäyttöä. Ainakin tavoittelin.

Viimeisenä äänitin "rummut" eli beatboxasin ja se on itselleni melko uusi aluevaltaus: nyrkki suun eteen "mikiksi" ja aspiroidut p-k-ts-k- konsonantit. Muistin helpottamiseksi opiskelijoille voi antaa muistisanaksi "pahkasika".

Käytännön harjoittamisessa ryhmä jaetaan siis osiin.  Jos jollekin ryhmälle 4- ääninen satsi on hankala tai ryhmä on pieni, voi toisen "kitarastemman" jättää pois. GB on siitä helppo, että eri stemmat saa kuulumaan raita kerrallaan, joten se auttaa stemman harjoittamisessa.

Siinä vaiheessa, kun kaksi stemmaa tai useampi yhdistetään, tausta voi pyöriä aivan rauhassa, ja kas: ope on vapaa soittimesta kulkemaan ryhmän luota toiselle tukemaan, tsemppaamaan ja innostamaan!

Opiskelijat kiertävät karusellimaisesti stemmasta toiseen. Jokainen kokeilee siis jokaista stemmaa. Yksi tai useampi opiskelija voi myös laulaa melodiaa harjoitetun sointutaustan päälle. Ja kun homma alkaa toimia, niin taustanauhahan kannattaa siinä vaiheessa kokeilla häivyttää kuuluvista.

Kokemus oli todella positiivinen. Aluksi opiskelijat hieman ihmettelivät heille erilaista tapaa lähestyä laulamista, mutta kaikki kokeilivat kaikkea. Opiskelijoista tuli myös vapaaehtoinen solistiryhmä. Tehtävän tavoite oli saavutettu: opiskelijat saivat kokeilla erilaisia tapoja tuottaa ääntä lauluryhmä-toiminnan kautta.

Varsinainen oivallus tapahtui aivan yhtäkkiä kesken harjoittelun: me teemme yhdessä musiikkia! Jokainen "stemma" on osa soivaa kudosta. Tätä ei opiskelijoiden tarvinnut ilmaista ääneen, vaan sen huomasi tekemisen intensiivisyydestä ja kuuli soinnin aukeamisesta.

CC@Pixabay
Alkuperäinen idea työtavasta ja tehtävän rakentamisesta on Annika Tepposen. Olen saanut Annikalta luvan kertoa aiheesta tässä blogissa.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Millainen näyttely sinun soivista muistoistasi tulisi?

Kävin yhden opiskelijaryhmän kanssa kurssin viimeisen tunnin lopuksi tutustumassa Hakasalmen huvilan Musiikkia! - Kaupungin soivat muistot - näyttelyyn.


Huvilassa oli hiljaista puolen päivän aikaan ja opiskelijoilla oli aikaa rauhassa kuunnella näytteitä ja tutustua kaupunkilaisten musiikkikokemusten muuttumiseen aikojen saatossa.


Näyttely oli toteutettu multimediakokonaisuudeksi: siellä oli kuuntelunäytteitä, videoklippejä sekä testejä, joihin sai osallistua.


Näyttelyyn oli rakennettu vanha luokkahuone, jossa pystyi myös suorittamaan laulukokeen ja sai myös siitä numeron! Laulukoelauluksi vailikoitui "Lentäjän poika" ja arvosana tietenkin kiitettävä!


Entä miltä koulun luokkahuoneessa näytti "ennen vanhaan"?



Erilaisia vanhoja aparaatteja, gramofoneja, fonografeja, radioita tallentimia ja muita näyttelyssä löytyi myös. Pohdimme opiskelijoiden kanssa, että kuinka monta biisiä mahtuu nykyään kännykkään (vähän aikaa sitten mp3- soittimeen, iPodiin)? Kuinka monta "savikiekkoa" olisi tarvinnut sellaista musiikkimäärää varten - ja kuinka ison talon niiden säilyttämiseen...?



Tietyt paikat Helsingissä ovat myös legendaarisessa maineessa ja näyttelyssä löytyi kunnianosoitus useammallekin niistä. 





Musiikki liittyy läheisesti myös tanssiin. Tanssiin liittyviä kuvia ja jopa opetusvideoita löytyi näyttelystä runsaasti: Aira Samulinin tanssitunteja, vanhoja breakdancen SM-kilpailutallenteita, wanhojen- tanssikuvia  yms. 


Yksi mielenkiintoisimmista tiloista oli pimeä huone, jossa pystyi valitsemaan haluamansa tanssin. Isolle valkokankaalle ilmestyi tällöin hymyilevä henkilö, joka näytti kyseisen tanssin perusaskelkuviot, musiikki soi ja eikun tanssimaan! Pukeutuminen tietysti tyylinmukaan.

Disco - Staying Alive
Minua puhuttelivat äänimaisemat sekä ihmisten muistot ja heidän antamansa merkitykset musiikille ja erilaisille tapahtumapaikoille. Jotkut muistot jaan itsekin: laulukokeet, rockluola, pelottavat punkkarit, kirkkomusiikki, kasettinauhuri, wanhat tanssit...

Ajattelin hyödyntää näyttelyä viimeisen jakson ilmiöpohjaisella projektikurssilla, osana vaikuttamisen kokonaisuutta. Olen monena vuonna saanut kuulla uusien opiskelijoiden musiikillisesta taustasta musiikillisen elämäkerran kautta. Nyt ajattelin korvata tuon elämäkerran  Mu1-kurssin opiskelijoille tehtävällä: millaisia sinun soivat muistosi ovat? Millaisia ovat merkittävimmät musiikilliset kokemuksesi ja niiden tapahtumapaikat?

Tehtävän alustuksena teemme näyttelyyn vierailun ryhmän kanssa, jonka jälkeen jokainen suunnittelee oman "näyttelynsä" verkkoportfolion muodossa omista soivista muistoistaan. Kollaasin tulee sisältää kuvaa, ääntä ja tekstiä, oman valinnan mukaan myös videoleikkeitä ym. paikoista ja tilanteista, jotka ovat omien musiikkimuistojen kannalta merkittäviä.  

Voihan tietysti käydä niinkin, että 2015-luvun pääkaupunkiseudun lukiolaisen merkittävimmät musiikilliset muistot tulevat Youtubesta tai muista streaming-palveluista. Sekin kertoo suuren tarinan.

                     Kuvissa näkyviltä opiskelijoilta on saatu lupa kuvien käyttöön tässä blogissa.