Musaope heräilee horroksesta ja päivittää itsensä

Suvivirsi kajahti komeasti viikko sitten kaikenkarvaisesta keväällä velloneesta keskustelusta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Ehkäpä laulu sai pontta siitä, että tuttua virttä ja sen laulamista oli jouduttu punnitsemaan ja perustelemaan.

Musaope ei juuri ehtinyt keskusteluun ottaa osaa tai Suvivirren laulamista miettiä. Kevät on musiikinopetuksen sesonkiaikaa: on konsertteja, musikaaleja, musiikin lukiodiplomitöitä, kevätjuhlia, lakkiaisohjelman harjoitusta, opettajankokouksia, koulutuksia, arviointeja, roudausta roudausta roudausta ja reeniä reeniä reenin päälle reeniä. Mitä nyt kullakin. Suvivirren lauluvaiheessa väsymystinnitus saattaa hyvinkin peitota kauniimmat äänet.

Rehellisyyden nimissä olin lakkiaisjuhlassa niin naatti, että sormet lipsuivat alkusoitossa eli soitin suomeksi sanottuna väärin! Miten se on mahdollista, saattaa lukija miettiä. No, sanotaan vaikka näin: yliväsyneenä ei kannata mennä auton rattiin, tilaa verrataan usein humalatilaan: olo on hutera ja höttöinen. Sama se on hienomotoriikkaa vaativassa pianon soitossakin: jos olo on hutera ja höttöinen, niin keskittyminen helposti herpaantuu ja sormet harhaantuvat tutuiltakin poluilta. Onneksi väärinsoittaminen ei sinällään ole yhtä vaarallista kuin autolla luistelu, mutta ammattiylpeydelle se kyllä käy.

Ensimmäinen lomaviikko Suvivirren jälkeen meni vatsataudissa kärvistellessä. Kumma kyllä kenelläkään muulla koko perheessä ei taudista näkynyt merkkiäkään, joten kyse saattoi olla myös stressin purkautumisesta. Rankka vuosi ja rankka kevät vaati veronsa. 

Vähitellen, taudin hellittäessä, olen alkanut heräillä "talviunesta" ja suunnata kohti kesää ja valoa. Mieli kuitenkin vielä askartelee työasioissa. Mitä vuoden aikana tuli tehtyä, mikä onnistui, mikä ei onnistunut (siis muu kuin se riivatun alkusoitto!). 

Haastoin itseäni viime lukuvuonna uusiin asioihin. Aloitin blogin kirjoittamisen. Ostin uuden musaläppärin ja hankin lukuisia uusia sovelluksia ja ohjelmia. Otin iPadit opetuskäyttöön rohkeasti heti niiden saavuttua koululle hiihtoloman jälkeen. Pidin yhden elämäni parhaista tunneista itsenikin yllättävällä tavalla. Aloitin verkkokurssin tekemisen. Ja aivan kevään lopulla teimme ilmaisutaidon kanssa yhteisprojektina musikaalin käsikirjoitusta myöden, ja vaikka välillä raastoinkin tukkaa, niin lopputulos oli hieno. Ja kaikista parasta oli taas se yhdessä tekeminen ja nimenomaan musiikin tekeminen!

Tänään kotiuduin Oriveden opistolta koulutuksesta "iPad musiikin teossa ja opetuksessa". Kurssilla pähkäiltiin kaksi päivää erilaisten iPad- sovellusten parissa. Voisihan sitä itsekin pläräillä ja testailla ohjelmia App Storesta, mutta siihen menisi aika paljon enemmän aikaa (ja rahaa), ja samalla kahlaisi läpi huomattavan monta höpöohjelmaa. Nyt sai kattavan katsauksen erilaisiin ohjelmiin asiaan perehtyneen opastajan toimesta ja samalla pystyi miettimään, mikä parhaiten palvelisi omaa opetusta ja pedagogiikkaa lukiotasolla. 

Samalla, kun päivitin osaamistani, päivitimme kurssilla kuulumisia myös opiskelukavereiden ja kollegoiden kanssa. Loppukevään uupumuksen jälkeen tuntui myös hyvältä huomata, että pystyin edelleen innostumaan  oppimisesta ja uusia ideoitakin viriää jälleen!

Liekehtivät ameebat

Koeviikko oli ja meni. Tällä kertaa kohokohdaksi muodostui iloisen työskentelyn päivä eli Biisityöpaja.

En pidä koeviikolla kokeita, en kirjallisia, enkä niitä paljon parjattuja laulukokeita tai soittokokeita.
Kuuntelukokeen eli musiikin tunnistamiskokeen pidän mu1 ja mu2  kurssille viimeisellä tunnilla ennen koeviikkoa ja koeviikon pidemmän tunnin käytän kokeen sijaan luovaan työskentelyyn eli esimerkiksi biisin rakentamiseen ryhmissä.

Biisityöpajassa opiskelijat tekevät pienryhmissä (n. 5 opiskelijaa/ryhmä) oman biisin, joka lopputunnista esitetään ja äänitetään. Aikaa tähän projektiin on 2,5 tuntia ja siinä saa useimmiten huhkia hiki hatussa.

Biisityöpajan kulku pähkinänkuoressa:

1. Teksti: Ryhmät tekevät tekstin assosiaatio-menetelmällä (kuunnellaan ei- viitteellistä musiikkia ja kuuntelun lopuksi kukin opiskelija kirjoittaa 3 adjektiivia paperilapulle, sanoja käytetään sitten tekstin materiaalina työpajassa)
2. Sointukierto: Ryhmät valitsevat sointupohjan kappaleensa A-osaan ja B-osaan sekä rakentavat siihen melodian tai rapin.
3. Rakenne ja sovitus: Ryhmät sovittavat kappaleensa soittimille, miettivät rakenteen, intron, mahdolliset soolot sekä miten biisi päättyy.
4. Harjoittelu: toistoa, toistoa ja toistoa.
5. Esitykset ja äänitys: tuotokset laitan palvelimelle, josta opiskelijat voivat ne noukkia muistoksi itselleen.

Pixabay

Tällainen työskentelytapa vaatii opiskelijalta melkoista
musiikillista keksintää ja ongelmanratkaisukykyä, sillä
suurimmalla osalla lukion mu1 kurssilaisista ei ole kovin vahvaa
musiikillista taustaa. Kurssin aikana tietysti harjoitellaan näitä
taitoja ja hankitaan työkaluja biisin tekoon.

Ilmapiirin täytyy myös olla turvallinen, että opiskelija uskaltaa pistää taitonsa peliin ja kokeilla rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja ilman virheiden tekemisen tai arvostelun pelkoa.


Jokin tässä biisin tekemisessä ryhmätyönä innostaa, sillä jopa ryhmän ameebat ovat yleensä aivan liekeissä ja moni yllättää itsensäkin. Jotkut pojat laulavat ensimmäistä kertaa vuosiin (ainakin julkisesti), ja vielä hymyillen, eikä siihen tarvita jumpsuttavaa taustanauhaa eikä pohjalle paria rentouttavaa.

Kurssipalautteessa biisityöpaja saa opiskelijoilta poikkeuksetta korkeimmat arviot. Monelle syntyy biisin teon kautta oivallus, että ei se musiikin tekeminen välttämättä mitään salatiedettä ole - kolmella soinnulla on tehty aika monta hittibiisiä. Kokonaisuuskin hahmottuu, kun kurssin aikana opiskeltua tietoa sovelletaan oikeasti käytäntöön ja yhteistyön tuloksena syntyy jotakin omaa.

Pixabay

Tunnelmia koeviikolta

Lukuvuoden 3. koeviikko alkoi muutama päivä sitten. Menneen jakson työt pistetään purkkiin ja samalla valmistellaan jo seuraavaa jaksoa. Siinä sivussa kokoustetaan, katsotaan paperihommat ajan tasalle ja palaveerataan. Ja aina muutama biisityöpaja johonkin väliin mahtuu.

Hieman haikein mielin sanoin jälleen kerran hyvästit parille superihanalle ryhmälle.
Tämä jaksosysteemi ja kurssiviidakko ei juuri tue jatkuvuutta: yhtäkään ryhmää en tapaa enää uudelleen samalla kokoonpanolla.

Onhan se tietysti joskus virkistävääkin, tämä ainainen vaihtelu, mutta musiikin oppimisen ja muusikkona kehittymisen kannalta se ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Miten jalkapallojoukkue toimisi, jos pelaajat vaihtuisivat aina 7:n viikon välein?

Photo via Pixabay

Omassa työssäni jatkuvuuden puute tarkoittaa, että aina 7:n viikon välein aloitan uudestaan tutustumisprosessin uuteen ryhmään. Tutustuminen pitää sisällään ryhmäyttämisen, jokaisen opiskelijan taitotason määrittämisen, erilaisten taiteellisten näkemysten (= voimakkaat musiikilliset mieltymykset) kartoittamisen, sopivan ohjelmiston valitsemisen juuri tälle porukalle, motivoinnin, toimivat opetusmenetelmät juuri tälle soittajalle jne.

Tutustumisvaihe kestää pari viikkoa, isojen ryhmien kanssa ehkä enemmänkin. Sitten työskennellään ja kurssi kohta päättyykin.

Toiminnallisessa aineessa, niin kuin vaikkapa musiikki, yli 30:n hengen ryhmän kanssa työskentely edellyttää motivointia, järjestelyjä ja vielä kerran motivointia ja järjestelyjä. Mutta vaikka päälläni seisoisin, en usko, että millään saisin aina kaikkea toimimaan ja kaikkia huomioitua.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että on mahdotonta tämä jatkuva vaatimus yksilöllisestä, opiskelijalähtöisestä opetuksesta, kun sen edellytetään toteutettavan isossa opetusryhmissä (30-35). Olen jo pitkään ihmetellyt tätä outoa matematiikkaa:

Jos oikeasti haluttaisiin puuttua koulun epäkohtiin (opiskelumotivaation puutteeseen, huonontuneisiin oppimistuloksiin, syrjäytymiseen, koulukiusaamiseen, vanhanaikaisiin opetusmenetelmiin jne.) pitäisi ryhmäkokoja pienentää. Niin yksinkertaista.

Silti mitään ei tapahdu. Olen suurennuslasin kanssa syynännyt koulumaailmaa koskevaa kirjoittelua, ja hämmästyttävän harvoin siellä jossakin sivulauseessa mainitaan liian suuret opetusryhmät. (Eikä mainitsija ainakaan koskaan ole se rahakirstun vartija, koska kalliiksihan sellainen järjestely kävisi!) 

Yleensä näiden ylisuurien ryhmienkin kanssa musiikin tekeminen on hauskaa ja mukavaa.  Super-hyper-ekstra-ihanuus-ryhmiä, uskomattomia persoonallisuuksia ja lahjakkaita nuoria musiikin tekijöitä tulee vielä monia vastaan ennen eläkeikää.

Rakastan työtäni ja iloitsen jokaisen opiskelijan onnistumisesta. Haluaisin kuitenkin pystyä tekemään absoluuttisen parhaani, antamaan jokaiselle opiskelijalle hänen tarvitsemansa ajan ja ohjauksen. Se ei tässä yhtälössä aina ole mahdollista.

Photo via Flickr

10 mukana kulkevaa

Facebookissa tuli eilen vastaan seuraavanlainen tehtävänanto:

In your status line, list 10 albums that have stayed with you in some way. Don't take more than a few minutes and don't think too hard - they don't have to be the "right" or "great" works, just the ones that have touched you. 

Tällainen siitä tuli:

1. The Best of Nina Simone 
Yksinkertaisesti ihana ja värisyttävä.

2. Chick Corea: Light as a Feather 
Ensimmäinen kosketukseni jazziin tapahtui lukioikäisenä kappaleen "Spain" kautta. En ollut koskaan kuullut mitään tällaista, kotonamme kuunneltiin iltamusiikkina lähinnä urkumusiikkia, mm. ranskalaisen säveltäjä-urkuri Guy Moranconin tuotantoa. Hurahdin fuusioon pitkäksi aikaa.

3. Nancy Wilson & Cannonball Adderley 
Tein Kumkvattia odottaessani Jazzlaulun opintokokonaisuutta. Sen aikana kuuntelin todella paljon tätä levyä ja treenailin bebop-likkejä ja erilaisia skaaloja. 

4. Vesa-Matti Loiri: Leino- levyt
Kirjoitin kouluaikoina päiväkirjaa ja yläaste/lukiovaiheessa kuuntelin Leino-levyjä 1.-2. usein taustalla. 

5. Värttinä: Oi Dai
Soitin ja lauloin lukiossa kansanmusiikkiyhtyeessä ja kävimme Kaustisten Kansanmusiikkifestareilla, jossa kuulin Värttinää. Kolahti.

6. Fauré Mélodies, Barbara Hendricks
Melodiat ja tekstit! 

7. Chopin Piano Concerto no. 1, Emil Gilels
Synkkä ja myrskyinen syysyö, pianokonsertto soimaan ja paljon kynttilöitä. Kaamos kauneimmillaan.

8. Ritchie Blackmore´s Rainbow 
Tutustuin veljen kautta Rainbow´hun. Man on the silver mountain ja Catch the rainbow ovat edelleen hienoimpia rock-balladeja, mitä tiedän. Muutkin Rainbow´n levyt olisivat kyllä voineet olla listalla, Ronnie James Dio oli yksi suosikkilaulajistani.

9. Joni Mitchell: Blue 
Lukiossa musiikinopettaja antoi minulle laulettavaksi kappaleen "Blue". Jäin koukkuun Joni Mitchellin omaperäisiin melodialinjoihin ja surumielisen mietteliääseen ääneen.

10. Matti Johannes Koivu
Olin vuosi sitten äänettömänä useamman viikon sairaslomalla ja kuuntelin Matti Johannesta lähes jatkuvalla syötöllä. Monitasoiset, sielukkaat tekstit puhuttelevat vieläkin.

Michelangelo: Luominen/ Google Image

Päivityksen jälkeen mieleeni on pompsahdellut ainakin kymmeniä levyjä, joiden myös pitäisi olla mukana: J. Karjalainen ja Mustat lasit sekä Varaani ja Lumipallo, Eppu Normaali: Akun tehdas, J.S.Bach: Weihnachtsoratorium, Sibelius: Viulukonsertto (Pekka Kuusisto), Dixie Chicks: Home, Dan Reed Network: the Heat, Tomas Ledin, Bon Jovi: Fahrenheit, Laila Kinnunen: Muistojen Laila, Sting: Fields of Gold, Chick Corea: My Spanish Heart, David Sanborn: As We Speak, Tower of Power: Soul with the capitol "S", Ultra Bra: kaikki, Scandinavian Music Group: Näin minä vihellän matkallani ja Palatkaa Pariisiin, Verdi: Aida (Claudio Abbado), Poets of the Fall: Signs of life, Gipsy Kings: Luna Fuego, the Real Group: Commonly Unique, Kate Bush: Lionheart, Q.Stone: Pink on Blue, Perko & Kuustonen: Tyttäreni, Sigrid Moldestad: Himlen har sove bort mörkret...



Tästä ei taida tulla loppua ollenkaan!

Vierivä kivi vierii

Pitkästä aikaa on sellainen mukava suvantovaihe töiden suhteen menossa: joulun ajan sovitus- treeni- esitysrumba on takana, verkkopedagogiikan opintopaketti kasassa, kurssien alkuhässäkkä on ohitettu ja tehtävät pyörivät omalla painollaan. Uudistukset ja päivitykset opetusmateriaaleihinkin on tehty.

Olenkin vakaasti päättänyt ottaa nyt hetken rennosti töissä eli näkyä jälleen kahvihuoneessa, pitää ruokatauoista kiinni ja olla tuomatta töitä kotiin. Ja keskittyä olennaiseen eli musiikkiin ja opetukseen!

Niinhän sitä luulisi. Joitakin ajankohtaisia asioitahan mietintämyssyn alla aina on. Niin kuin vaikka lukion uusi tuntijakoesitys ja sen ympärillä vellova keskustelu, mutta siitä en avaudu nyt tässä tekstissä, vaan haudon ja muhitan vielä hetken.

Tällä viikolla lukiolaiset tekevät alustavat kurssivalinnat ensi vuodelle. Valinnaisaineen opettajan täytyy siis hallita koulumaailman markkinoinnin alkeet, sillä jos musiikkia ei valita, minulle ei riitä töitä. Alle 10 opiskelijan kurssejahan lukioissa ei enää järjestetä. Kurssien mainostuksessa luotan kyllä aika pitkälle siihen, että tehty työ näkyy ja sana kiirii, mutta toki täytyy opiskelijoille saada informaatiota tarjolla olevista kursseista ja niiden sisällöistä. Viestintäkanavat: Wilma, Fronter, Facebook, koulun ilmoitustaulut sekä se kuuluisa puskaradio.

Mieli suuntaa myös vähän väliä kuin salaa jo tulevaan, eli 4. jaksoon ja sen haasteisiin sekä 5. ilmiöpohjaiseen jaksoon ja sen projekteihin.

Hiihtoloman kieppeillä alkavassa 4. jaksossa minulle tulee Sibelius-Akatemialta opetusharjoittelijoita tekemään perusharjoittelu 2:sta. Tämä on kolmas kerta, kun toimin ohjaavana opettajana musiikkikasvattajille. Vaikka meillä ei lasketa, niin lasketaan kuitenkin: omasta 2. harjoittelusta on 20 vuotta.

Odotan harjoittelun alkamista mielenkiinnolla, sillä opetusharjoittelijoiden ohjaamisessa on muutamia erityisen positiivisia asioita oman työn kannalta:

•    Oman työskentelyn reflektointi ja valintojen perustelu
•    Ryhmän ja sen toiminnan havainnointi eri perspektiivistä 
•    Keskustelu musiikkikasvatuksen ajankohtaisista aiheista 
•    Saattaa solmia mahdollisia kontakteja uuteen sijaiskantaan (edellisillä kun on paha tapa valmistua ja työllistyä)

Hetkellisen rentouden harhan aiheuttamassa mielenhäiriössä ilmoittauduin myös itse opiskelemaan. Helmikuussa aloitan Viestinnän ja median perusopinnot (25op) ja maaliskuussa ihmettelen nuorison Somen käyttöä ja sen mahdollisuuksia opetuskäytössä.

Että en olisi se ensimmäinen vierivä kivi, joka sammaloituu.

Pixabay.com

Vuoden 2013 parhaat

Näin vanhan vuoden päättyessä sitä aina summaa kuluneen vuoden parhaat ja pahimmat hetket. Tässä minun musiikillisen ynnäilyni tulos eli musiikilliset kohokohdat menneeltä vuodelta.

Helmikuu -  Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas Kuopiossa

Kahdenkeskinen aika siipan kanssa on viimeisten vuosien aikana ollut todella harvassa (lapset 2 ja 5), mutta sattuipa hiihtolomalla niin, että mummopalvelut olivat käytössä viikonlopun ajan! Niinpä lähdimme kahdestaan Kuopijjoon. Kahden vuorokauden luksusviikonloppu hotellissa, keskustelua niin, että sai sanoa lauseensa rauhassa loppuun, laskettelua Tahkolla, hyvää ruokaa, romantiikkaa ja musiikkia - kelpaisi varmaan teillekin!

Etukäteen olin seikkaillut Kuopion seudun tapahtumissa ja bongannut sieltä minua kiinnostavan keikan: Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas! Tiesin, että  miehelläni ei ole aavistustakaan keitä nämä heebot ovat ja mainintani "rajusta kansanmusamenosta" hieman herätti kummastusta. Sain kuitenkin houkuteltua miehen kuuntelemaan. Ja ilta oli yksi parhaista ikinä! Maagista tykitystä jouhikolla, hardrockmaista kitarointia itsetehdyllä instrumentilla, Käpin ääni ja hypnoottinen esitystapa - kuin mannaa sataisi taivaasta!

Toukokuu - Robin Hood- musikaali

Ammatilliselta puolelta yksi koko elämäni hienoimmista kokemuksista oli täysin omin voimin toteutettu Robin Hood- musikaaliprojekti. Käsikirjoitus tehtiin opiskelijoiden improvisointien pohjalta itse, ohjaus työparini ilmaisutaidon opettajan kanssa. Työmäärän puolestahan se oli täysin hullun hommaa, mutta lopulta lavalla oli lähes 50 opiskelijaa 4:stä eri ryhmästä. Upeita nuoria lahjakkaita ihmisiä!

Kesäkuu - Järvenpään puistoblues

Järvenpään Puistoblues Kesäkuu 2013 Lavalla Q. Stone

Puistobluesissa kohokohdat (meille) olivat Q. Stone ja Curtis Salgado. Kuuntelin lukioikäisenä Q. Stonea hyvinkin aktiivisesti ja siksi "päiväanavaus" osui makeasti nostalgiahermoon. Ja Salgado, no blues-soulmestari groovasi täydellisesti!

Heinäkuu - Norppaooppera ja Macbeth

Timo-Juhani Kyllönen: Norppaooppera

Lähdin Norppaoopperaan mukamas lapsen takia - tosiassa halusin itse nähdä sen. Olin itse 5v, kun hurahdin oopperaan nähdessäni Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset mustavalkotelkkarista - ei ihan helpoimmasta päästä ensimmäiseksi oopperakokemukseksi.

Eli siis, Tinttarellan kanssa Norppaoopperaan. Ajoitus taisi mennä autossa istumisen takia pieleen, sillä tyttö pyöri kuin väkkyrä ja vaikka katsomista ja kuulemista olisi ollut monenlaista, aika paljon meni ohi, kun tekstistä ei saanut selvää.

No mikä siinä sitten nostaa kokemuksen kärkikaartiin? Norppaäidin (Melis Jaatinen) aaria! Yksistään se oli minulle hieno kokemus. Upea, tuore ääni ja kaunista laulamista.

Giuseppe Verdi: Macbeth

Viime kesänä tämä ihana produktio oli jälleen Savonlinnan ohjelmisossa ja täytyihän se kokea, ensimmäistä kertaa katsomon puolella.

Noitarooli Macbethissa Olavinlinnassa kesällä 2001, oma kuva

Lauloin kesällä 2001 Savonlinnan    Oopperajuhlakuorossa ja yksi parhaista produktioista oli Verdin Macbeth, jossa olin "noitaporukassa". Luonnerooli?

Vaikka tunsinkin musiikin ja tarinan todella hyvin, oli mielenkiintoista nähdä nyt kokonaisuus. Aiemmin olin lymyillyt jossakin linnan onkaloissa ja odottanut omaa vuoroani, mutta nyt näin koko teoksen ja ymmärsin paremmin ohjaajan vision.

Pidin todella paljon Lady Macbethin roolin laulaneesta Csilla Borossista, sen sijaan kaipasin Macbethiksi Jorma Hynnisen värikylläistä baritonia.



Heinä-elokuu - Laulukurssi

Heinäkuun lopulla menin laulukurssille "Löydä äänesi mahdollisuudet", opettajina mm. Aija Puurtinen ja Ritva Eerola.

Kurssi oli todella antoisa: kokonainen viikko omaa musisointia, ei työasioihin liittyvää, vaan pelkästään minulle! Luokkatila, jossa voin vain laulaa ja soittaa, ilman että joku tärppinen nykii hihasta ja huutaa: "Äiti ei saa laulaa!" tai "Äiti, miksi sinä laulat noin kovaa?"

Ah, sielun ja ruumiin ravintoa. Vaikka samalla tietenkin myös ammattitaidon ylläpitoa eli äänenhuoltoa.

Elokuu - Flow Ravi Coltrane ja Ricky Tick Big Band

Flow-festivaali 2013, taustalla Ricky Tick Big Band

Sydämessäni on iso paikka bebop/hardbop- pohjaiselle modernille jazzille. Vaikka en siitä teknisesti ottaen paljoakaan ymmärrä, kuuntelen ja fiilistelen sujuvasti.

Ravi Coltrane Quintet oli siinä mielessä upottava kokemus - oli ihana katsella ja kuunnella vähäeleistä, mutta tapahtumarikasta soitoa. Tunnistin teeman sieltä, toisen täältä ja seurasin soittajien sanatonta viestintää. Tämä toimii minulle parhaiten livenä. Mahtava kokemus!


Ricky Tick Big Bandin ja Julkisen sanan swing-rap-yhdistelmä liikutti toisella tavalla, pisti minut ihan konkreettisesti hytkymään. Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten hehkuttanut tällaista fuusiota, olisin hieman ihmetellyt, mutta näin tyylikkäästi toteutettuna big band sovitukset ja napakat rap-tekstit kärkitason räppääjilta osuvat kultasuoneen

Loka-marraskuu - Mozart: Requiem

Teimme talkoomeiningillä paikalliseen kirkkoon muistokonsertin ja pyhäinpäiväkonsertin. Ison kuoron ja orkesterin kanssa oli hieno kokemus päästä laulamaan tätä ihanaa teosta, syksyn kohokohta!

Lasten  musahetket

Sellainen iltamenoja rajoittava periaate meillä on, että arkiviikkojen illat rauhoitetaan perheelle ja viikonloppumenoissakin pidetään linjaa "yksi-mummolan-yö-kuukaudessa" lapsille. Eli moni todella kiinnostava konsertti tai keikka jää välistä, mutta onneksi vuoteen mahtuu lisääntyvässä määrin myös ilahduttavaa kotimusisointia. (Välillä tosin toteutuu sanonta suutarin lapsen kengistä eli äiti ei aina jaksa laulaa, mutta onneksi lasten iskä rentoutuu kitaroimalla, ja Kumkvatti (2,5) lähtee jo mielellään soittokaveriksi).

Parhaita musahetkiä lasten kanssa ovat: Kumkvatin oma biisi "Betoniauto" - ennenäkemätön mossaus-crowlaus-esitys täydellisellä rockrock-asenteella, musiikkisatu-improvisaatiot pimeässä huoneessa molempien lasten kanssa instrumentteina mm. ukulele, melodica, tinapilli, kantele, triangeli, clavesit, lasten kanssa yhdessä lauletut joululaulut, Tinttarellan muskarin joulujuhla, Kumkvatin rumpusoolot, Mimmien talvi- konsertti, autolaulut matkoilla... ja paljon paljon muuta!

Näiden muisteloiden myötä toivotan sinulle

Kaikkea hyvää ja kaunista vuoteen 2014!

Eräänlainen erotarina - Joulu ilman suklaata

Minä ja suklaa,  se on suurta rakkautta! Mikään ei voisi meitä erottaa - eivät surut taikka ilot, eivät edes karttuvat kilot! Näin kuvittelin, kunnes koitti päivä noin vuosi sitten ja hetki, kun päättymättömäksi luultu kuitenkin päättyi.

Jälkeenpäin ajateltuna ymmärrän, että kaikki alkoi toisen lapsemme syntymästä 2,5 vuotta sitten. Äityslomani aikana huomasin, että kaikki ei ole enää kuin ennen. Olin sairastanut vuoden sisällä 5 kertaa äänihuulten tulehduksen. Eli 5 kertaa olin menettänyt ääneni totaalisesti ja joutunut joka kerta pari viikkoa lähinnä elehtimään ajatukseni ihmisten ilmoille.

Ennen kuin palasin töihin kävin tapaamassa äänielimistön erikoislääkäriä, foniatria. Puudutusainetta ja peili kurkkuun, laula siinä sitten iiii, hiiii. Tutkimusten perusteella foniatri arveli, että minulla saattaisi olla refluksi-oireita eli vatsahapot hyökkivät ylöspäin ja aiheuttavat limakalvoturvotusta kurkunpään alueelle. Ärtyneisiin limakalvoihin myös flunssapöpöt iskevät helpommin. Lääkäri ehdotti happosalpaajakuuria ja kontrollikäyntiä muutaman kuukauden päähän. Sängynpääty minulla jo olikin ylhäällä.

Näin siis meni jonkin aikaa, napsin lääkettä ja olin töissä, välillä oli ihan hyviäkin kausia. Kunnes sitten syksyllä sairastuin flunssaan, enkä malttanut levätä riittävän pitkää aikaa. Oli syksyn lakkiaisia ja joulujuhlia ja muita tapahtumia, kuka siinä nyt ehtii sairastaa? Kyllä joululomalla sitten ehtii hoitaa itsensä kuntoon...

Kun joululoma vuosi sitten koitti, olin äänetön. Joulujuhlissa en laulanut ääntäkään. En lukenut lapsille iltasatua kuukauteen, en voinut viettää iltaa ystävien kanssa mukavasti jutustellen. Kun joululoma läheni loppuaan, eikä ääni ollut palaillut edes pätkittäin ja flunssa oli kuitenkin jo ohitettu, huolestuin todella.

Samaan saumaan eräs hyvää tarkoittava ihminen sattui vielä kertomaan minulle refluksi-vaivasta kertovasta tutustaan, jonka ääni muuttui ihan möreäksi ja matalaksi refluksin seurauksena. Siitä nousi mieleeni sellainen kauhuskenaario, että päätin tehdä kaikkeni tilanteen haltuun saamiseksi.

Tässä vaiheessa elämää ääneni on, paitsi työvälineeni, myös olennainen osa identiteettiäni. Sen lisäksi, että pahimillani mietin, joudunko mahdollisesti vaihtamaan ammattia, jouduin myös pohtimaan, mitä olisin, jos menettäisin oman ääneni.

Otin selvää ruokavaliosta, kävin antioksidanttiklinikalla sekä gastroskopiassa (mahalaukun tähystyksessä) - kokemus, jota ilman olisin voinut oikein hyvin elää, mutta ei siitä nyt sen enempää. Ruokavalion vedin todella tiukaksi: viljat pois, sokeri pois, kaikki vatsaoireita aiheuttavat ruoka-aineet (tomaatti, pavut, kaalit, hiiva, kahvi, alkoholi, hiilihappojuomat jne) pois. Ja kun sanon "sokeri", tarkoittaa se myös hedelmiä. Pois pois pois. Pidin myös ruoka- sekä oirepäiväkirjaa. Menin myös yli kymmenen vuoden jälkeen laulutunneille - joilla käyn edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti.

Niin, suklaan kanssa emme siis "kasvaneet erillemme", mutta tavallaan voi sanoa, että meille tuli sovittamattomia ristiriitoja. Ristiriidoista huolimatta tunteeni suklaata kohtaan olivat hyvin voimakkaat ja epäilenkin, etten olisi pystynyt jättämään tätä addiktioni kohdetta ilman jatkuvaa äänen menetystä tai sen pelkoa. Suklaa on nimittäin refluksioireiden aiheuttaja numero 1.

Ainoastaan halu laulaa oli suurempi kuin intohimoni suklaaseen.

Saatat ihmetellä, että näinköhän vain pystyin todellakin jättämään suklaan kertaheitolla? Ja aivan aiheesta.

Ensimmäiset 4 kuukautta tiukan linjan ruokavalion kanssa meni lujalla päättäväisyydellä, mutta kun siitä seurauksena minua alkoikin vaivata anemia,  oli pakko laajentaa skaalaa. Pääosin noudatan silti edelleenkin gluteenitonta ruokavaliota ja vältän oireita aiheuttavia tekijöitä, mutta saatan muutaman kerran viikossa syödä jotakin tiukan linjan ulkopuolelta. Ääni on kuntoutunut, ei täydellisesti, mutta pitkiä poissaoloja ei ole vuoden sisällä ollut.

Olen myös kehittänyt oman taistelutaktiikan käheyttä vastaan ja jaan sen tässä mielelläni kanssanne, siltä varata, että joku muukin kärsii äänen käheydestä tai refluksista. Nämä keinot otan välittömästi käyttöön flunssan tai käheyden ilmaantuessa:

1. Kostutin yöksi tai kosteaa pyykkiä kuivumaan makkariin yöksi. Suositellaan sekä lapsille että aikuisille (foniatrin vinkki)
2. Nenäkannu - toivon, että en enää tarvitsisi sinua.
3. Sokerit ja ainakin valkoinen jauho nollille (vinkki poimittu useista tulehduspohjaisten sairauksien ruokavaliosuosituksista).
4. Vesipiipulla höyrytys aamuisin ja iltaisin (foniatrin vinkki).
5. C-vitamiinia tuplasti, sinkkiä
6. Jos flunssasta on kyse, niin Karolus-mikstuuraa luontaistuotekaupasta.
7. Sitruunavettä, puristetaan sitruunamehu tuoreesta sitruunasta esim. 0, 33l pulloon. (Vaikka sitrushedelmät yleensä lisäävät närästysoireita, sitruuna toimii toisin - tämä on laulunopettajani antama, hyväksitodettu vinkki).
8. Silicum Tonic, nestemäinen piihappovalmiste auttaa sekä vatsaoireisiin että limakalvojen kunnossa pitoon (vinkki Kaarlo Jaakolan kirjasta Vatsa kuntoon)

Näiden vinkkien avulla olen jättänyt happosalpaajalääkeet satunnaisia kertoja lukuunottamatta pois ja löytänyt jälleen hukassa olleen ääneni. Yhtä tasapainoilua tämä silti edelleen on. Vuoden sisällä pari kertaa olen sortunut maistiaisiin, mutta se ei onneksi ole kaatanut koko korttipakkaa. Joskus hyvin hyvin heikkona hetkenä saatan myös nuuhkaista suklaata.

Tässä joulun alla suklaa yrittää jälleen palata elämääni: ihminen ruuhkabussissa saattaa mutustaa suklaapatukkaa, konvehtirasioita puskee ovista ja ikkunoista, mainokset pursuavat herkullisia suklaanamuja ja hymyillen mutustelevia kasvoja... Tämä kaikki tietenkin nostaa tukahdetut tunteet pintaan.

Tänä jouluna olen kuitenkin ollut laulukunnossa ja paljastan teille vielä viimeisen terveysvinkin: Laulamisesta saa suurimmat kiksit! Ääni auki ja dopamiinit kattoon - suklaattomasti!








Jouluiloa ja rauhaa,

lepoa ja hetkiä rakkaiden kanssa. Jouluusi toivon sitä, 

mitä eniten joululta kaipaat. 
- Musaope