Gamelan - seikkailu keskellä koulupäivää

Indonesian suurlähetystössä Helsingin Kuusisaaressa on mystinen huone täynnä metallofoneja, gongeja ja rumpuja. Huoneeseen astutaan ilman kenkiä, soittimen ääreen istutaan lattialle pienen lattiatyynyn päällä. Soittimet ovat Gamelan- instrumentteja ja uskomatonta, mutta totta: ne eivät ole näyttelyesineitä, vaan niitä pääsee soittamaan itse!

Kävimme lukion Mu3-kurssin päätteeksi tutustumassa Gamelan- musiikkiin sekä jaavalaiseen varjoteatteriperinteeseen. Oppaanamme tähän ihmeelliseen maailmaan toimi Reijo Lainela, joka on tehnyt väitöskirjan aiheesta.

Jokaisen soittimen edessä oli pieni nuottiteline ja nuotti. Nuottikuva oli tosin hyvin erilainen kuin mihin länsimaisessa perinteessä olemme tottuneet.

"Kebo Giro", jota opiskelemme, kertoo matkasta ja kulkemisesta ja sitä esitetään hyvin usein esimerkiksi häissä hääparin saapuessa. "Buka" on intro, jonka soittaa soolona "Bonang barung"- gongisarja. Pisteet ovat taukoja ja ympyröity merkki on jakson päätös, jota korostetaan suuren gongin iskulla. 

Kunkin soittimen oma soittotapa ja stemma on (tässä harjoittamassamme kappaleessa) suhteellisen helppo, sen sijaan yhteissoittoon päästessämme musiikin todellinen luonne tulee esiin ja iskee vaikeus. Rytminen ajattelutapa on hyvin erilainen kuin länsimaisessa 4/4 poljennossa. Gamelan- musiikissa painotus sijoittuu "tahdin" loppupuolelle ja tätä painopistettä ennakoidaan monella eri tavalla, mm. synkopoiden. 


Yhteissoitto vaatikin opiskelijoilta melkoista keskittymistä.

Huoneessa olevat varjoteatterihahmot - paha punakasvoinen demoni ja pienempi kokoinen, mutta kiivas sankari - ovat erityisen kiinnostavia.  

Varjoteatterinuket on tehty biisonin nahasta, joka on käsin koristeltu ja maalattu. Arvokkaimpia nukkeja parkitaan ja tehdään useita vuosia. Varjoteatterikulttuuriin liittyvä symboliikka, äänenkäyttö hahmojen luomisessa sekä musiikin ja draaman välinen yhteys olivat todella mielenkiintoisia: siinä vaiheessa, kun oppaamme demonstroi hahmoja äänellään, olisi huoneessa voinut kuulla höyhenen putoavan matolle, tunnelma oli suorastaan maaginen!

Rytmisen erilaisuuden lisäksi meille Väinämöisen seuraajille ja tasabeatin tallaajille vaikeuksia tuotti lootusasento. Jalkoja teki mieli oikoa moneen otteeseen, joku ei session päätyttyä tainnut juuri tuntea omia polviaan. 

Sitten kuulimme, että varjoteatteriesitykset kestävät 9 tuntia putkeen, ja koko sen ajan soittajat istuvat lootusasennossa...

Miltä soittomme sitten kuulosti? Tässä pieni näyte harjoitusvaiheesta. (Näyte on äänitetty kännykällä Garage Bandilla ja Saron Demungin vierellä, eli pääteema on hyvin kuultavissa, sen sijaan kauemmat soittimet, esim. iso gongi, eivät erotu kovin selvästi.)

Mietin siinä itsekin oikeaa rytmiikkaa tavoitellessani, miltä tämä mahtaa asiaan perehtyneeltä kuulostaa? Tavoitammeko ideaa ensinkään?

Hieman aavistelen, että jäimme melko kauas siitä varsin monivivahteisesta ja satoja vuosia vanhasta perinteestä, mitä jaavalainen yhteistaideteos parhaimmillaan voi olla. Ehkä kuitenkin koimme häivähdyksen jostakin maagisesta, toisenlaisesta musiikillisesta todellisuudesta mikrointervallien maailmassa? Elämys? Aivan varmasti!

                   Kuvissa näkyviltä opiskelijoilta on saatu lupa kuvien käyttöön.